torstai 1. syyskuuta 2016

Vähäpukeiset naiset rannalla

On aika tavallista, että länsimaista, kuten Suomesta, matkustetaan lomalle Brasiliaan. Brasiliassahan paras tapa viettää loma on maata rannalla ottamassa aurinkoa, koska niin huumesotien taistelukenttinä toimivissa kaupungeissa kuin myrkyllisten käärmeiden, hämähäkkien ja perhosentoukkien täyteisissä viidakoissa on odotettavissaoleva elinaika noin kymmenen sekuntia.

Lonomia obliqua, brasilialaisen perhosen toukka, jonka piikit ovat tappavan myrkyllisiä.

Sitten siellä örvelletään illat kännissä ja päivällä saadaan ihosyöpä, mutta se on normaalia meininkiä. Siihen osataan suhtautua rationaalisesti. Paikalliset törmäävät ilmiöön miljoonia kertoja vuodessa, joten se ei aiheuta ihmetystä. Joskus sitten käykin niin päin, että brasilialainen tulee turistiksi Suomen uimarannoille, mikä on sekä luonnon- että järjenvastaista ja aiheuttaa kulttuurishokkeja sekä järkyttyneisyyttä puolin ja toisin.

Brasilialaisnainen oli kuullut, että Helsingissä on nudistiranta, ja päätti kokeilla, kun Brasiliassa niitä ei saa olla. Artikkelissa ei ole kuvaa, mutta annetaan vahvasti ymmärtää, että hän oli muutamaa pykälää vetävämmän näköinen kuin ne harvat naiset, joita Suomen nudistirannoilla on totuttu näkemään.

Irstaat setämiehet piirittivät naisen salamannopeasti ja yrittivät tehdä lähempää tuttavuutta. Nainen sai tarpeekseen ja livisti vartissa. Miehet eivät onneksi enää seuranneet, vaan tyytyivät runkuttelemaan keskenään. Mikäpäs siellä olikaan jätkäporukalla munia hinkata, kun ei paikassa ketään muuta naista ollut häiritsemässä tai häiriintymässä. Asia ei kuitenkaan jäänyt tähän, vaan soitettiin hätäkeskukseen ja tehtiin rikosilmoitus.

Ei asiassa muuten mitään, mutta eniten itseäni ihmetyttää poliisin kommentointi asiaan:
Loretan mukaan hänen kanssaan asioinut poliisi kummasteli, miten nainen oli päätynyt rannalle. ”Hän kysyi monta kertaa, enkö ymmärtänyt paikan olevan nudisteille ja huomautti, ettei nuorten ja kauniiden naisten ole normaalia mennä sinne”, Loreta kertoo.
Aha, selvä. Itse olen ymmärtänyt niin, että nudistit ovat tyyppejä, jotka tykkäävät olla alasti, ja vastaavasti nudistirannat ovat paikkoja, joihin mennään olemaan alasti. Nudismin koko pointin pitäisi olla siinä, että alastomuus ei ole lähtökohtaisesti seksuaalista ja epäsopivaa, vaan ihmisten luontainen normaalitila. En siis oikein ymmärrä, mitä naiselta on poliisin mielestä jäänyt ymmärtämättä. Vähintään rannan tuntumassa olisi hyvä olla jokin varoituskyltti, että nudisti on määritelmän mukaan häiriintynyt peräkammarinpoika, joka ei ole tottunut näkemään nättejä naisia ja jota ei kannata mennä sellaisilla härnäämään, jos kerran asia noin on niin selvästi, että poliisinkin mielestä on asiallista viisastella siitä asiakkaille.

Sitten Ranskaan, jossa suhtautuminen on päinvastaista. Siellä on nyt kielletty burkinit muutamalta uimarannalta. Burkini siis on islamilaisten siveyssääntöjen mukainen uimapuku, joka näyttää tältä:


Nyt feministit ovat järkyttyneitä. Eivät siksi, että länsimaisessa nykyaikaisessa yhteiskunnassa jotkut katsovat tarpeelliseksi pukeutua noin uimarannalle, vaan päin vastoin siksi, että tuollainen pukeutuminen kielletään. Kertoo jotain patriarkaatin vallasta, että vähäpukeisuudesta tehdään lakisääteistä, tai jotain.
The Mayor of Cannes and the extremist secularism in parts of France and Europe are, in this instance, the other side of the coin to Saudi Arabia, Iran or, dare I say it, Daesh in Raqqa, where enforcement and regulation of women’s clothing and bodies is mandated by men acting in the name of the state.
Eli kun länsimaat kieltävät naisten uskontoperusteisen säkittämisen, se on ihan sama juttu kuin se, kun vanhoilliset muslimiyhteiskunnat kieltävät uskontosyillä paljaan pinnan näyttämisen. Molemmissahan on kyse vain siitä, että miehet päättävät, mitä naiset saavat päälleen laittaa.
The greatest causalities [sic] of Isis have been Muslims, and the banning of the burkini illustrates the extent to which France’s fundamentalist secularism is singling out the most visible and vulnerable group in society for blame.
Eli muslimit ovat Isiksen suurimpia uhreja. No joo, muslimialueillahan ne eniten riehuvat, ja asialliset muslimit kärsivät varmasti siitä, että heidät yhdistetään terroristeihin. Mutta että burkinikielto osoittaisi sen laajuuden, jolla Ranskan äärisekularismi erottelee kaikkein näkyvimmän ja haavoittuvaisimman vähemmistön muusta väestöstä?

Burkinikiellon tarkoitus on nimenomaan se, että sillä saadaan kyseisestä vähemmistöstä vähemmän näkyvä ja sitä kautta vähemmän haavoittuvainen. Jos vähemmistö ei vapaaehtoisesti halua luopua pronssikautisista asenteistaan ja käytännöistään, jotka estävät sen kehittymisen länsimaalaisilta vaadittavalle tasolle tai ylipäänsä millekään sellaiselle tasolle, jota voisi vakavalla naamalla sanoa sivistykseksi, on ihan ymmärrettävää, että valtio tekee päätöksen vähemmistön puolesta. Oli se sitten "äärisekularismia" tai ei.

Burkinien saatavuus ei tarkoita sitä, että musliminaiset olisivat vapaampia tekemään asioita. Se tarkoittaa vain, että nyt heitä voidaan alistaa useammassa paikassa.

Artikkelin kirjoittanut feministi on itsekin huivia käyttävä muslimi, ja toteaa vielä, että:
Choosing to conflate a cultural and religiously inspired mode of bathing attire – which women choose to wear to make them feel safe from the sexual gaze of society while partaking in a very ordinary pastime – with a terrorist group is a convenient “othering” of fellow citizens in times of national crisis.
Eli siis kulttuurisen ja uskonnon inspiroiman uima-asun - jota naiset päättävät käyttää ollakseen turvassa yhteiskunnan seksuaaliselta tuijotukselta tehdessään jotain ihan arkipäiväistä - yhdistäminen terrorismiin on näppärää kansalaistovereiden "toiseuttamista" kansallisen kriisin aikana. Selvä.

Tuosta muslimiystäviemme toiseuttamisesta voimme puhua joskus muulloin. Tänäänhän teemamme on vain vähäpukeiset naiset rannalla. Niinpä haluankin kiinnittää huomion tuohon "yhteiskunnan seksuaaliseen tuijotukseen".


Ymmärrän kyllä, mitä feministit ajavat takaa. Kaikki eivät tykkää, että aina ihmisten ilmoilla liikkuessaan saa tuntea kymmenien tuntemattomien miesten silmät perseessään. Joku saattaa ihan oikeasti haluta pukeutua peittävästi, ja ymmärrän sen. Kuten alussa mainitsemani brasilialaisnaisen tapaus osoittaa, joskus siihen on ihan hyvä syynsäkin.

Nyt vain on niin, että se, mitä yhteiskunnassa pidetään liian paljastavana, sopivana tai liian peittävänä pukeutumisena, ei ole vakio. Monissa Lähi-idän paikoissa nainen voi joutua pahoihin ongelmiin - jos ei lain, niin ainakin ahdistelevien miesten taholta - pukeutuessaan tavalla, jota Suomessa pidetään siveellisenä. Vastaavasti vaikkapa Itä-Euroopassa, jossa naiset ottavat kauneuden ja seksuaalisen viehätyksen paljon vakavammin kuin Suomessa, taas on aivan normaalia nähdä kaduilla naisia, jotka pistäisivät suomalaisen terassibongailijan yskimään kaljat rinnuksilleen välittömästi.

Naiset voivat saada paskaa niskaansa pukeutumalla joko liian paljastavasti tai liian peittävästi, mutta yleisesti ottaen liian paljastavalla pukeutumisella saa pahempia ongelmia kuin liian peittävällä. Poliisi sakottaa ja kaiken maailman pervot lähtevät perään. Liian peittävästi pukeutuvalle vain lähinnä naureskellaan yläasteella. Burkinit ovat tässä säännössä poikkeus, mutta siinä kyse ei ole niinkään liian peittävän vaatekappaleen vastustamisesta, vaan liian peittävää vaatekappaletta vaativan ideologian vastustamisesta.

Mitenkäs sopiva pukeutuminen sitten määritellään? No, miehethän sen päättävät, kuten yllä lainaamani feministi sanoi. Eivät kuitenkaan itsekseen diktatorisesti, vaan sen perusteella, miten naiset yleisesti pukeutuvat.

Yksittäisiä viheltelijöitä ja puskarunkkareita löytyy tietenkin jokaisesta yhteiskunnasta, mutta yleisesti ottaen paljaat polvet, navat ja olkapäät eivät herätä huomiota Suomessa. Se johtuu siitä, että suomalainen katukuva on niitä täynnä. Maailmalla on paikkoja, joissa niillä saa paljonkin epätoivottua huomiota, koska niissä ollaan totuttu, että naiset ovat verhottuja päästä varpaisiin. On ihan ymmärrettävää, että sellaisessa yhteiskunnassa nainen saattaa halutakin pukeutua peittävästi, kun vaihtoehdot ovat mitä ovat.

Alussa mainitsemani brassinainenkin olisi välttynyt ikävältä kohtaamiselta, jos suomalaisessa nudismiskenessä pyörisi enemmän naisia. Tapauksen poliisia lainatakseni, jos olisi normaalia, että nuoret ja kauniit naiset menevät nudistirannoille, sellainen nähtävyys ei enää herättäisi kenenkään huomiota.

Edellisen perusteella totean, että sopiva pukeutuminen naiselle on se, mitä miehet ovat tottuneet näkemään.

Joillekin rakkaille feministilukijoilleni saattaa tulla ensimmäisenä mieleen ruveta huutamaan minulle noin räikeän sovinistisesta lausahduksesta, mutta silloin heidän energiansa kohdistuu väärään suuntaan. Enhän minä sille mitään voi, että miehet kiinnittävät huomiota vetävännäköisiin naisiin ja pyrkivät lähentelemään sellaisia naisia, jotka he jollain epäoleellisella perusteella arvioivat helpoiksi kaadoiksi.

Jos feministit ovat oikeasti huolissaan "yhteiskunnan seksuaalisesta tuijotuksesta" ja naisten vapaudesta päättää, mitä päälleen laittavat, heidän pitäisi pyrkiä normalisoimaan vähäpukeisuutta. Juuri se, mikä on hyväksyttävä minimivaatetus, määrittää sen skaalan, jonka puitteissa naiset voivat pukeutua. Tietysti naisilla pitää olla oikeus pukeutua peittävästikin niin halutessaan, mutta mitä enemmän yhteiskunnassa on peittävästi puettuja naisia, sitä enemmän joutuvat paljastavasti pukeutuneet naiset kärsimään sellaiseen tottumattomien miesten huomiosta.

Laitetaan loppuun vähän asiaan täysin liittymätöntä musiikkia. Sabatonilta tuli uusi levy, joka onkin aika kova:



Ai hitto. Toivottavasti tästä tekstistä ei tullut kenellekään sellaista kuvaa, että mitenkään selittelisin, puolustaisin tai hyväksyisin satunnaisten ohikulkijoiden lähentelyä tai muuta peräänhuutelua. En kyllä itse muista Suomessa nähneeni, mutta olen kuullut, että sellaistakin tapahtuu. Jumalattoman noloa touhua. Jos harrastatte sellaista, lopettakaa heti.

10 kommenttia:

  1. Minä en edes ymmärrä, että miksi niitten musunaisten on rannalle ylipäätään väenväkisin päästävä. Minkä takia? Auringonottaminen kun ei oikein tule kysymykseen burkinissa.
    Hittojako ne siellä sitten luuhaa?

    Jos ei kerran osaa tai jostain ihme syystä muka voi pukeutua niin sanotusti tilaisuuteen sopivasti, niin onko pakko mennä?

    Alipukeutumisen jääväämättönä ja jäätävänä mestarina ja siitä aina, ihan koko elämän, kuulleena tiedän, mistä puhun.
    Alipukeutuminen tarkoittaa siis sitä, että menee, esimerkiksi, Linnan juhliin virttyneessä villapaidassa ja risoissa farkuissa.

    Minkä takia musunaikkosilta ei odoteta minkäänlaista tilaisuustajua?
    Onko ne oikeasti niin yksinkertaisia?

    On ne. Ja oma vikansa, kun antavat semmoisen mielikuvan syntyä.
    Minä en niitten miukumaukumussutusta kuuntele en hetken vertaa.

    -- Leso

    VastaaPoista
  2. Isossa kuvassa näkyy valloitussota. Lätinät on lätisty ja muslimit ovat jihadinsa julistaneet. Burkha tms. säkissä on sama idea kuin juutalaisten keltaisessa tähdessä. Erottaa kaltoinkohdeltavat muista. Muslimit vain tekevät asian siten, että burkha tms. säkki pitää laitaa merkiksi, että ei liha ei ole aivan vapaata riistaa. Säkitön liha on vapaasti käytettävissä.

    Toki tämä burkhista tms. säkeistä tarinointi on hiukan sivuraiteilla haahuilua ja sopisi paremmin rauhan ajalla mietiskeltäväksi kuin taistelukentälle. Vihollinen on jo juoksuhaudoissa.

    En siis sillä sano, että olisin eri mieltä. Kunhan yritän hahmottaa kokonaiskuvaa.

    VastaaPoista
  3. Mites se Hennalan kaapusankari? Ilmeisesti valkoiseen burkaan pukeutuminen on rikos. Kumma maa.

    VastaaPoista
  4. Eijei. Olet ymmärtänyt väärin.
    Tämmöiset pätö keskustelut burkineistä ovat OSA taistelua.
    Sitä psykologista osaa taistelua.

    Itsestäni ei ole toiminnan taistelijaksi, mutta, jos haluan, murskaan sun henkisen ja moraalisen selkärangan niin, että riivin pumpulipussista tuppoja nenukkaani.
    Siinä hennoo nääs unohtua pyhät lupaukset olla lyömättä naista.

    Näkisin, että ensimmäinen voitto tulee niin, että ollaan vaan jämäkästi jäyhiä ja sanotaan, että täällä ei olla ennenkään tehty (pukeuduttu) noin eikä olla jatkossakaan.
    Tuumaakaan ei saa antaa periksi. Ei missään asiassa.

    Vertaus keltaiseen tähteen on jokseenkin ontuva.
    Silloin jo tiedettiin merkitä.

    Ennen kaikkea olisi ensiarvoisen tärkeää painaa musunaisia vielä alemmaksi ihmisyyden asteikolla.

    -- Leso

    VastaaPoista
  5. Eipä tähän lisättävää. Toisaalta mietin tuon puvun hygieniaa tai yleistä hyväksyttävyyttä Suomessa. Itse olen uimahalleissa törmännyt siihenkin, ettei uimashortsejakaan sallita ja mietin livahtaisiko tuollainen standardeista?

    VastaaPoista
  6. Tasapainoisesti sanottu.

    Ylimmässä kuvassa oleva otus muuten näyttää siltä kuin se olisi pukeutunut liian moneen Suojeluskunnan merkkiin.

    VastaaPoista
  7. Sabatonin uusin levy on aika meh. Kuuntele vaikka kawaii heavyä ja Babymetal bändiä erityisesti..:) On ne aasian ihmiset aika veikkoja taikomaan vanhoihin genreihin jotain uutta, mutta toisaalta postaukseen liittyen onkohan kuitenkin kyse siitä että miehille taas kerran yritetään ujuttaa silmäkarkin avulla jotain mainospirua riesaksi? Tiedä en siksi kyselen.

    VastaaPoista
  8. Iltaa, Leso, sinä toinen, sinä kolmas, Lone, Tom ja Petteri, ja kiitoksia kommenteistanne.

    Leso: En minäkään ymmärrä, miksi he rannalle haluavat, mutta tällaisena erakkoluonteena minua aika useinkin ihmetyttää, miksi ihmiset haluavat mennä monenkinmoisiin paikkoihin. Mutta joo, ihan hyvä, että jonkinlaisia standardeja pidetään yllä. Asiattomasti toimiville ihmisille pitää asiasta sanoa, eivät ne muuten ikinä opi.

    En kuitenkaan painaisi musliminaisia alas, vaan päin vastoin juuri heille pitää saada jakeluun, ettei mitä tahansa paskaa tarvitse sietää.

    Ano 1: Burkhien länsimaiset puolustajathan nojaavat vanhaan "vihollisesi vihollinen on ystäväsi"-periaatteeseen, jolloin mikä tahansa, mistä on kiusaa valkoiselle heteromiehelle, on hyvä ja kannatettava juttu. Ihan tarkoituksella siinä viedään keskustelua sivuraiteille. Niin pitkälle ei jakseta miettiä, että mitäs sitten tapahtuu/tehdään, kun VHM on vihdoin nujerrettu, mutta eiköhän siitä seuraa historian loppu ja ikuinen paratiisi. Miksipä ei seuraisi.

    Ano 2: Tulikos muuten tuohon Hennalan kaapusankarin tapaukseen mitään päätöstä, vai jäikö syyllinen löytämättä? En muista kuulleeni.

    Lone: Hygieniallakin burkinikieltoa on perusteltu, mutta sehän on pelkkä tekosyy. Märkäpuvuissa on ennenkin pulikoitu, ja mitä se muutenkaan lainsäätäjille kuuluu, millaisissa bakteereissa kukakin tykkää muhia. Uimahallit toki ovat eri asia kuin uimaranta. Ei sillä, että vastustaisin hygieniakortin käyttöä tässä asiassa.

    Tom: tarkoitat varmaan, että riittävän moneen?

    Petteri: levyn kappaleista noin puolet ovat hyviä. Loput ovat aika meh, mutta mielestäni se riittää tekemään levystä hyvän, koska yleensähän levyillä tapaa olla yksi tai kaksi hittiä, joiden takia levy ostetaan ja joiden avulla sitä markkinoidaan, ja loput kappaleet ovat sitten siedettävän rajalla keikkuvaa täytettä.

    Babymetalin konseptista pidin, mutta itse musiikki oli vähän hektisen oloista. Pitää paremmalla ajalla perehtyä muihin genren edustajiin. Tykkään Sabatonin melodioista ja poljennosta, ja tietysti Brodénin äänestä. Eihän hän sentään mikään Johnny Cash ole, mutta kuulostaa suurin piirtein siltä, miltä miespuolisen laulajan kuuluukin.

    Mainokset eivät minua haittaa, paitsi tietysti sellaiset, joiden takia joudun odottelemaan, väistelemään tai muuten reagoimaan. Mielestäni kapitalismin yksi hienoimmista puolista on se, että markkinoinnin varjolla meille näytetään vähäpukeisia naisia.

    VastaaPoista
  9. Terve, Pekka!

    Juuri siksi musunaiset pitää painaa niin paariaan kuin olla ja voi. Jotta ne tajuaisi jotain. Jotta ne tajuaisi, että muut saa vaan he ei. Nyt ne on niin siveytensä pilvessä, että arvostelevat länsimaisia naikkosiksi.
    Eli niille pitää näyttää niitten oikea asema ja paikka.

    En ole ikinä tajunnut, että mitä sillä oikein yritetään todistaa, kun niillä jossain Saudi-Arabiassa on kaavun alla mielettömän kalliita merkkivaatteita. Niinku mitä?
    Ketä se kiinnostaa, mitä ne romppeet on maksaneet, kun eihän niitä edes kukaan nää...?

    Näin ollen niitten itsetunto on romautettava.
    Että vtuakos lesoilet, kun et voi todistaa.
    Etkä ilman lupaa ja lakanaa pääse edes rantsulle! :D

    -- Leso

    VastaaPoista
  10. Päivää taas, ja kiitos kommentista. Niin joo, jos sen tuolla tavalla ajattelee, taidat olla oikeassa. Kyllähän sitä joskus näkee, että musliminainen pitää kaapuaan jotenkin paremman naisen merkkinä. Jotenkin pitäisi saada tehtyä selväksi, että orjan merkki on edelleen orjan merkki, vaikka sen kuinka vapaaehtoisesti ja ylpeästi itselleen laittaisi.

    VastaaPoista