tiistai 15. maaliskuuta 2016

Turpaanoton välttämättömyydestä sivistyneessä yhteiskunnassa

Monilla ihmisillä on käsitys, että asiakas on aina oikeassa ja että hyvän asiakaspalvelijan luota asiakkaat poistuvat aina tyytyväisinä; silloinkin, kun heillä on ollut epätavallisia ja vaikeasti toteutettavia tarpeita. Säännöistä pitäisi joustaa, alennusta pitäisi antaa ja pitäisi hymyillä kohteliaasti silloinkin, kun asiakas on rasittava ja typerä mulkku, koska asiakashan kumminkin maksaa asiakaspalvelijan palkan. Jos tämä ei onnistu, on asiakaspalvelijan syytä vaihtaa alaa.

Näille ihmisille on tyypillistä, että heillä ei ole juuri kokemusta humalaisten kanssa asioimisesta, ja jos heillä sattuukin olemaan jotain asiakaspalvelukokemusta, se on jostain nukketeatterin kahvilasta, jossa asiakaskunta on mukavaa ja säyseää; tai sitten jonkin erikoisalan firmasta, jonka asiakkaatkin ovat alan ammattilaisia.

Enkä minä tiedä, ehkä se joillain aloilla onkin oikeasti tuollaista. Meillä asiakaspalvelun pimeällä puolella taas opitaan hyvin nopeasti, että asiakkailla on silloin tällöin vaatimuksia ja odotuksia, joihin suostuminen olisi kohtuutonta, esimiehen määräysten ja sovittujen käytäntöjen vastaista, tai suorastaan laitonta. Useimmat asiakkaat ymmärtävät tämän eivätkä jää inttämään, mutta jotkut ottavat henkilökohtaisena loukkauksena ja kettuiluna sen, jos he ovat väärässä tai jos asiat eivät menekään täysin heidän mielensä mukaan.

Jotkut humalaiset ja/tai matalalla älykkyysosamäärällä siunatut tapaukset saattavat tällaisessa tapauksessa ryhtyä peräämään oikeuksiaan hyvinkin ponnekkaasti, eivätkä he ymmärrä, ettei riehuminen ja haistattelu ainakaan paranna palvelun tasoa.

Noh, kävipä jokin aika sitten niin, että sain asiakkaakseni juuri tällaisen herrasmiehen. Menemättä yksityiskohtiin kerrottakoon, että hän alkoi haistatella minulle asiasta, jolle en voinut mitään, ja koska työporukassamme yhteinen sovittu käytäntö on, että tällaisessa tapauksessa asiakkaan palvelu päättyy siltä illalta siihen, pyysin häntä poistumaan. Hän ei hyväksynyt tätä, vaan alkoi heitellä tavaroita ja huutaa, ja kun en vieläkään osoittanut alistumisen merkkejä, hän päätti vetää minua turpaan.


Oli jännä huomata, että vaikka en harrastakaan minkäänlaista macho-uhoamista ja pärstästä näytän lähinnä harmittomalta pikkupojalta, minulla on silti työporukassa jonkinlainen maine. Osa työkavereista oli sitä mieltä, että oli onni onnettomuudessa, että se tyyppi valitsi kohteekseen minut eikä ketään muuta, koska joku saattaisi saada tuollaisesta vaikka mitä psyykkisiä traumoja, mutta he tietävät, että minä en niin vähästä hätkähdä; ja loput kauhistelivat, että eikö sillä tyypillä ollut minkäänlaista itsesuojeluvaistoa, kun juuri minun kimppuuni kävi, ja että hänellä kävi pirunmoisen hyvä tuuri, kun toinen työkaveri oli välittömästi välissä taltuttamassa hänet pippurisumutteella, etten minä ehtinyt lyödä takaisin.

No mutta sattuuhan näitä, eikä siinä kuinkaan käynyt. Kun lyöntitekniikka on kuin 20-luvun elokuvista ja ainoa treeni on omien läskien kanniskelu, ei lyöntiin saa niin paljoa voimaa, että sillä saisi pidettyä edes kakaroita nuhteessa. Asia ei sinänsä olisi maininnanarvoinen, mutta sattui sopivasti käymään niin, että samalla viikolla tuli erään anarkistin kanssa puheeksi se, kuinka tulevaisuuden anarkistisessa utopiassa pidetään järjestystä yllä. Anarkistit ehdottavat mm. että:
Vankila ei paranna ketään! Vaihtoehtona ainakin sovittelu, konfliktinratkaisu, feministien prosessit, joissa tuetaan uhria & vaaditaan tekijää muuttamaan käytöstä...
ja
Poliisin tilalla on aseettomia konfliktinratkaisuryhmiä...
Huomasin, että kokemuksellanihan onkin yhteiskunnallista merkitystä. Mietitäänpäs asiaa vähän tarkemmin.

Anarkistit ovat sinänsä oikeassa, että tuollainen olisi mukavaa ja tehokasta, jos yhteiskunta koostuisi pelkästään järkevistä ihmisistä, joilla on kohtuullisia toiveita ja joiden ristiriidat johtuvat vain siitä, että he joskus epähuomiossa unohtavat ottaa muut ihmiset huomioon. Valitettavasti näin ei kuitenkaan ole.

Ensinnäkin, konfliktiin ei vallitsevan käsityksen vastaisesti tarvita kahta riitelevää osapuolta, vaan aivan hyvin riittää, että yksi osapuoli aloittaa konfliktin viatonta sivullista vastaan ihan vain kusipäisyyttään. Tällaista riitelyn erikoismuotoa kutsutaan kiusaamiseksi. Vastaavasti valtiotasolla sotaan ei tarvita kahta sotivaa osapuolta, vaan riittää, että toinen osapuoli sotii. Tällaista sodankäynnin erikoismuotoa kutsutaan kansanmurhaksi.

Miten ratkaistaan sovittelulla ja kompromisseilla tilanne, jossa osapuoli A:n vaatimusten minkäänlainen huomioonottaminen rikkoisi osapuoli B:n ihmisoikeuksia, ja jossa osapuoli B:llä ei ole muita vaatimuksia kuin saada olla rauhassa?

Toinen ongelma tulee sitten siinä, että miten vaaditaan yhtään mitään tyypiltä, jota eivät feministien prosessit kiinnosta, jos vankiloita ei ole eikä pakkokeinoja käytetä? Kyllähän nykyisessäkin järjestelmässä vaaditaan tekijää muuttamaan käytöstä. Vankila ja muut pakkokeinot ovat sitten niitä varten, jotka eivät vaatimuksista huolimatta siihen suostu.


Mitäs tekemistä tällä on asiakaspalvelun kanssa?

Jokaisessa omaa etuaan ajattelevassa firmassa pomo on ensimmäisenä vaatimassa, että silmille hyppivistä asiakkaista hankkiudutaan välittömästi eroon. Tähän on kaksi syytä. Ensimmäinen on henkilökunnan työhyvinvointi. Tähän on helppo tulla lässyttämään, että ammatinvalintakysymys ja kyllä pitää vähän pystyä sietämään, mutta kun tyytymättömät työntekijät tosiaan vaihtavat paikkaa tai koko alaa, firma voi joutua uusimaan henkilöstönsä muutaman kuukauden välein, eivätkä amatöörit työntekijät ehdi silloin edes oppia hommiaan kunnolla, ennen kuin lähtevät pois. Tehottomista työntekijöistä koituvat kustannukset ja tulonmenetykset ovat paljon suurempia kuin se parin kaljatuopin hinta, joka menetetään, kun ei ihan jokaista pidetä väkisin sisällä.

Toinen syy on se, että on asiakkaidenkin viihtyvyyden ja turvallisuuden kannalta hyvä, että paikassa edellytetään hyvää käytöstä eikä asiasta neuvotella. Ei kukaan halua käydä paikassa, jolla on maine aggressiivisten örveltäjien räkälänä.

Varsinkin tämä jälkimmäinen syy on sellainen, että sillä on laajempaakin yhteiskunnallista merkitystä, joka anarkistienkin tulisi ottaa huomioon. Suomen yökerhoissa ei juuri ole eroja. Sama musiikki niissä pauhaa, samaa viinaa niistä saa ja samoja anniskelulakeja niiden on noudatettava. Ne vähät erot, joita on ja joissa ei ole kyse sisustustyyleistä, tulevat asiakaskunnan laadusta. Räkälöissä viinaa kaadetaan kaikille, joilta löytyy vitonen taskusta, kun taas tasokkaissa paikoissa asiakkailtakin vaaditaan tasoa. Tietysti tässä saatetaan joskus käyttää kyseenalaisia keinoja ja se voi aiheuttaa pahaa mieltä poistetuissa, ja voipa joskus jopa käydä niin, että poistaja on väärässä ja poistettava tulee poistetuksi ilman omaa syytään, mutta sille ei nyt voi mitään.

Sama pätee yhteiskuntaan laajemminkin. Yhteiskunnan sivistystaso riippuu yksinomaan sen jäsenten käytöksestä, ja siksi jos halutaan pitää tasoa yllä, öykkäröintiä ei saa palkita. Ihmisillä on tapana testata rajojaan, joten jos öykkäröinti sallitaan, öykkäröinnistä tulee nopeasti normi, ja rajojen venytys jatkuu siitä seuraavalle tasolle. Jos öykkäröintiin vastataan sovittelulla, dialogilla ja kompromisseilla, pidemmällä tähtäimellä asiat kehittyvät siihen, että röyhkeimmät ottavat mitä haluavat, ja muut saavat luvan sopeutua.

Öykkärit itse pitävät vaatimuksiaan oikeutettuina ja katsovat vain seisovansa miehekkäästi niiden takana, joten he saattavat hermostua, jos heille kertoo, ettei asia ole ihan niin. Siinä saattaa joskus tulla turpaan, mutta sillekään ei nyt voi mitään.

12 kommenttia:

  1. Pakko sanoa, ettei käy kateeksi tällaiset kohtaamiset. Museot ovat niin kesyjä paikkoja, mikä lienee väistämätöntä asiakaskunnan enemmistön ollessa keski-iän saavuttaneita tai sen ylittäneitä rouvashenkilöitä. Toki joillakin näistä on taipumus nalkuttaa epäoleellisuuksista tai nalkuttamisen ilosta, mutta se nyt on pientä ja valtaenemmistö kuitenkin on varsin tyytyväistä ja kiitollista. Kerran olen vetänyt kierrosta humalaisen ja vihaisen äijänkäppyrän kanssa, mutta eipä tämäkään kaveri uhkaava ollut. Naisoppaiden kohdalle on sitten joskus osunut näitä hiippareita, jotka ehdottelevat treffejä tai kyselevät puhelinnumeroita.

    Oliko tuo Pekka suora sitaatti jostain anarkistien lähteestä? Näillä on tosiaan se käsitys, että pahuus on vain vääriä käsityksiä ja valistus ratkaisee asiat. Ja perustulo. Olisihan se periaatteessa ihan kiva ajatella, ettei "suomalaismiehiä tarvitse kouluttaa sotilaiksi vaan opettaa venäläiset olemaan sotimatta". Siis periaatteessa.

    VastaaPoista
  2. Olisi kiva, jos joku kehittäisi realistisen anarkismin. Minä voisin ruveta kannattamaan sitä, sillä sydämeni toinen puoli on aina vähän enemmän lämmennyt vapaalle työväenliikkeelle kuin marxismileninismille.

    Mutta I feel for you both. Itsekin olen vapaaehtoistöissäni sekä niissä harvoissa "oikeissa" töissä, mitä minulla on jäljellä, asiakaspalvelija.

    VastaaPoista
  3. Hyi olkoon, itse olisin todennäköisesti ollut se tapaus, jolle olisi jäänyt tilanteesta ties millaiset traumat, eikä noista ikinä tiedä vaikka kävisivät naisenkin kimppuun. Miten noissa tilanteissa jälkiselvittely oikein menee? Tarvitaanko tilanteeseen poliisi vai pitääkö teidän hoitaa asiakas tiehensä itse?

    Se on välillä perseestä noissa tilanteissa, ettei suomessa ole samankaltaista systeemiä ku amerikassa, jolloin lyönnin jälkeen kannattaa kieriä lattialla huutaen tuskasta ja näppäillä 1-800- SUE A BITCH.

    t: Lone

    VastaaPoista
  4. Huomenta, Korppi, Tom ja Lone, ja kiitos kommenteistanne.

    Korppi: Minä rakastaisin olla töissä museossa. Rauhaa, hiljaisuutta ja asiakkaita, joiden kanssa voisi keskustella oikeasti mielenkiintoisista asioista. Kun otit keski-ikäiset puheeksi, heillä on täälläkin tapana nalkuttaa turhasta, myös miespuolisilla. Teineistä tykkään paljon enemmän. Ne saattavat joskus innostua vähän liikaa, mutta ne tottelevat, kun niille sanoo jotain, eivätkä ala yrittämään päteä.

    Naisilla on joo kivaa asiakaspalveluhommissa. Erään kollegani ennätys oli 27 saatua puhelinnumeroa yhden työvuoron aikana, siis mitenkään pyytämättä tai muuten antamatta ymmärtää, että edes kiinnostaisi. Lisäksi voisi kuvitella, että miehille uhiteltaisiin enemmän ja naisia kunnioitettaisiin sen verran, että annettaisiin heidän olla rauhassa, mutta valitettavasti asia on juuri päin vastoin, ja kynnys väkivaltaan on naisia kohtaan paljon matalampi. En sitten tiedä, onko kyse vain siitä, ettei huvita lähteä koittamaan sellaisen kanssa, jolle saattaisi hävitä, vai mistä.

    Nuo esimerkkilauseet olivat suoria sitaatteja täältä, mutta en tiedä, kuinka suoraan tuo blogisti oli omaa lähdettään lainannut. Tuo on ihan mielenkiintoinen anarkistiblogi.

    Tom: Onhan noita realistisia anarkisteja. Niitä sanotaan moottoripyöräjengeiksi. En kyllä kannattaisi heidän valtaansa. Muuten olen sitä mieltä, että ihmisissä on liian syvälle koodattu "me vastaan muut"-ajattelutapa, että realistinenkaan anarkismi voisi toimia, jos ei ole järjestäytynyttä kansallisvaltiota laajentamassa ryhmän "me" käsitettä.

    Lone: Niinpä, kuten edellä sanoin, nuo käyvät jopa herkemmin naisten kimppuun. Jos asia jää uhkailun ja räyhäämisen tasolle, asiakas poistetaan itse, mutta jos tulee fyysistä kontaktia, poliisi hakee sen pois. Tuokin tyyppi paketoitiin tunniksi odottamaan poliisin saapumista, minkä jälkeen hän vietti yön putkassa, ja poliisi kirjoitti hänelle sakon lievästä pahoinpitelystä.

    Olisin voinut tehdä rikosilmoituksen normaalistakin pahoinpitelystä, ja ihan periaatteesta olisi kyllä pitänytkin, mutta ei kiinnostanut ruveta ramppaamaan kuulusteluissa ja oikeusistunnoissa sellaisen kopauksen takia, josta ei tullut kuin vähän punoitusta. Tyyppiä ei ole sen jälkeen meillä näkynyt, ja se riittää minulle.

    VastaaPoista
  5. Terve Pekka! Linkkasin tämän tekstin uusimpaan viikkojuttuuni, kun oli niin erinomaisen osuva - kuin nyrkki silmään, jos suot tilanteeseen sopivan vertauksen.

    Anarkistien turpiin vetely olisi oikein mukava harrastus, jos he vain toimisivat oppinsa mukaisesti eivätkä huutaisi virkavaltaa hätiin.

    VastaaPoista
  6. Huomenta, Jaska, ja kiitos mainostuksesta. Huomasinkin linkkauksen jo tekstistäsi.

    Anarkistien turpiin vetely olisi varmaankin terapeuttista, mutta toisaalta eivätpä muutkaan sairaudet lyömällä parane.

    Sellainenkin ongelma tuossa on, että henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että turpaanvedon uhrilla on moraalinen oikeus ja suorastaan velvollisuus puolustautua kaikilla sopiviksi katsomillaan keinoilla, vaikka hyökkääjälle kävisi siinä pahastikin, ja jos olisin anarkisti, varmaan kantaisin laitonta pyssyä mukanani ihan vain noudattaakseni tätä periaatetta. Voisi siis sanoa, että muoti- ja harrastusanarkistien lyöminen olisi leppoisa harrastus, kun taas oikeiden anarkistien lyöminen olisi hyvinkin vaarallista puuhaa.

    Oikea anarkisti tietääkin, että anarkismissa hän joutuu itse puolustamaan itseään. Varmaan tästä syystä heitä onkin huomattavasti vähemmän kuin muoti- ja harrasteanarkisteja, joiden mielestä väkivalta loppuu siihen paikkaan, kun kapitalismikin loppuu.

    VastaaPoista
  7. Yksi anekdootti lisää koskien anarkismin toimimattomuutta. Kuulemma 30-luvulla, kun anarkismi valtasi alaa Kataloniassa, työläiset ottivat vallan yrityksissä, joissa olivat olleet töissä. Koska heillä oli yrityksissään valta, niin he eivät halunneet yhtään lisää vallan jakajia eli työläisiä työpaikoilleen. Tämä lisäsi työttömyyttä, mutta toisaalta lisäsi tuottavuutta.

    VastaaPoista
  8. Huomenta, Tom, ja kiitos kommentista.

    Olenkin tietoinen tuosta. Anarkistit usein mainostavat sitä, että heidän yhteiskunnassaan kaikilla on töitä ja kaikki jaetaan tasan, mutta tuo tavataan unohtaa. Sitten kun muistetaan, ettei ole kapitalistista pääomaa eikä valtion tukia, uusiakaan firmoja ei enää niin vaan perusteta.

    VastaaPoista
  9. Anarkismin pitäisi olla niin kauhean tieteellinen ideologia, ja kuitenkaan se ei ota huomioon ihmisluonnon raadollista puolta, jonka biologinen evoluutio on luonut. Kuvitellaan tosiaan, että ihminen ei ole enää ikinä ihmiselle susi sitten kun on saatu aikaiseksi ihanneyhteiskunta...

    VastaaPoista
  10. Iltaa taas. Tuo on totta, mutta se pätee kyllä kaikkiin muihinkin yhteiskuntafilosofioihin ja -ideologioihin, niin oikeistolibertaristisiin, teokraattisiin kuin vasemmistototalitaristisiin ja -anarkistisiinkin. Siksi olenkin sitä mieltä, että päätöksenteon ei pitäisi perustua mihinkään ideologiaan, vaan kysymykset pitäisi ratkaista yksitellen käytännön vaikutusten pohjalta.

    VastaaPoista
  11. "Anarkistit ehdottavat mm. että Vankila ei paranna ketään! Vaihtoehtona ainakin sovittelu, konfliktinratkaisu, feministien prosessit, joissa tuetaan uhria & vaaditaan tekijää muuttamaan käytöstä...
    ja
    Poliisin tilalla on aseettomia konfliktinratkaisuryhmiä..." Nämä kommentit ovat yhdeltä ihmiseltä, kys. henkilö kommasi myös tällaita: "Olen kyllä joskus kuullut joidenkin anarkistien puolustavan kuolemanrangaistusta" eli ei anarkistit oo hivemind...

    VastaaPoista
  12. Iltaa taas, ja kiitos kommentista. Oletan, että olet sama ano, joka kommentoi myös tuohon transseksuaalitekstiin. Jos et ole, terveisiä teille molemmille. Vaikka selkääntaputtelu tuntuukin kivalta, on aivan mahtavaa välillä saada tänne sellaisiakin kommentoijia, jotka ovat kanssani eri mieltä.

    Itse käsitin niin, että nuo lainaukset eivät olleet ko. henkilöltä, vaan että hän tahollaan lainasi anarkistitilaisuudessa puhuneita esiintyjiä, ja että koska kyseiset tyypit olivat siellä esiintymässä, heidän lausuntonsa edustavat ainakin jossain määrin kyseisen porukan yleistä mielipidettä. Jos käsitin väärin, pahoitteluni.

    Mutta joo, anarkisteja on moneen lähtöön. Käsittelin asiaa jo aikaisemmin täällä. Itse asiassa, jos anarkistinen yhteiskunta joskus oikeasti saadaan aikaan, siellä todennäköisesti käytetään kuolemanrangaistusta, ja varmaan myös reilusti kepeämmin perustein kuin nykyajan länsimaissa.

    En kyllä ole varma, haluaisinko asua sellaisessakaan yhteiskunnassa. Yhtäältä siksi, koska ottaen huomioon, miten anarkistit suhtautuvat ideologisiin vastustajiinsa, minut saatettaisiin panna seinää vasten heti, kun poliitikot ollaan saatu ammuttua; ja toisaalta siksi, että jos joskus joudunkin tuomiolle ihan oikeasta rikoksesta (olin syyllinen tai en), haluaisin tuomioni mieluumin oikealta tuomarilta kuin miltään kansantuomioistuimelta, varsinkaan jos ko. tuomioistuimella on tarjolla jotain muutakin kuin konfliktinratkaisua. Ihan samasta syystä kuin jos joudun leikkaukseen, haluan minua operoimaan ammattikirurgin enkä kymmentä kadunmiestä, jotka ovat katsoneet Teho-osastoa.

    Jostain syystä vaan tuntuu, että nuo aseettomat konfliktinratkaisijat saavat enemmän huomiota nykyään. Onko heitä enemmän, vai ovatko he vain äänekkäämpiä?

    VastaaPoista