torstai 3. maaliskuuta 2016

Sukupuolten lukumäärästä

Kun nyt olen kirjoittanut pari feministisesti edistyksellistä tekstiä, jatketaan vielä kerran samalla linjalla. Ensi kerralla sitten taas jotain muuta.

Perussuomalaiset nuoret polkaisivat pystyyn kampanjan, jossa vastustetaan nykyistä muotia, jossa sukupuolten olemassaolo kyseenalaistetaan tai niitä keksitään fiiliksen mukaan lisää. Heidän mukaansa:
Luokittelu kahteen erilaiseen sukupuoleen on hyvin selkeä ja määrittyy suoraan geeneistämme. Kaikki meistä ovat yksilöitä, mutta viimeistään perimä kertoo, kumpaa sukupuolta olemme. Saamme isältä joko Y- tai X-kromosomin sekä äidiltä X-kromosomin. Näitä XY- tai XX-rakennuspalikoitaan ei kukaan ihminen voi kieltää eikä muuttaa, vaikka leikkauttaisi ulkoista olemustaan plastiikkakirurgian avulla millaiseksi tahansa.
Aika selkeää sinänsä. Monet lukijat varmasti komppaavat, että tarvitseeko tuotakaan erikseen sanoa ja katsokaa jumalauta vaikka jalkojenne väliin ja tarkistakaa, jos olette epävarmoja sukupuolestanne.

Samalla kuitenkin ps-nuorten kannanottoa on levitetty edistyksellisempien ihmisten piireissä pilkkanaurun säestämänä ilman yritystäkään esittää mitään vastaväitteitä. Asenne on ollut se, että väite on niin itsestäänselvän mielipuolinen, ettei siihen tarvitse edes sanoa mitään. Vähän sama kuin jos joku vakavissaan väittäisi, että ihmisellä on kolme silmää; ei siihenkään kukaan viitsisi kaivella anatomian oppikirjoja ja kuluttaa aikaansa tieteellisesti ja loogisesti pätevän vasta-argumentin rakentamiseen.

Minkäänlaista keskustelua aiheesta ei synny, ja potentiaalisen väittelyn osapuoletkin vain katselevat toisiaan miettien, että pitäisikö noille soittaa poliisi vai ambulanssi. Kun nyt sivullisen mielestä tässä ei varmaankaan ole mitään tolkkua, ajattelin nyt selittää, mistä on kyse.

Ongelma on siinä, että molemmat ovat oikeassa omassa kontekstissaan. Ps-nuoret lähtevät siitä perusoletuksesta, että sukupuoli on nimen omaan biologinen ja geneettinen ominaisuus, ja kaikenlaiset poikkeamat stereotyypistä ovat vain varianssia kahden pääkategorian sisällä.

Sukupuolivähemmistöjen edustajat ja puolestapuhujat taas perustavat oman ajattelunsa sille, että sukupuoli määräytyy vain ja ainoastaan henkilön oman päänsisäisen sukupuolikokemuksen mukaan, eikä biologialla ole asian kanssa mitään tekemistä. On lähinnä vain hyvää tuuria, jos on sattunut syntymässä saamaan oman sukupuolensa sukuelimet.

Tämä selittää myös sen, miksi noissa piireissä pidetään suoranaisena ihmisoikeusrikoksena sitä, ettei virallista sukupuoltaan voi muuttaa pelkällä ilmoituksella, koska onhan se nyt väärin, että valtio tulee pelkän ulkonäön perusteella kertomaan ihmisille, mitä sukupuolta heidän kuuluu esittää. Heillä on selvästi vaikeuksia ymmärtää, että viralliset dokumentit ovat tunnistusvälineitä eivätkä mitään identiteettimanifesteja. Ajatus on, että jos passissa lukee että M, vaikka tyypillä on hame ja tissit, kunnollisen tullimiehen tehtävä on syleillä diversiteettiä eikä epäillä, että nyt ollaan väärillä papereilla liikenteessä.

Nykyaikaisella miehellä on vaikeaa, koska esim. Porstuan henkilöstöpäällikkö Katarinaa viehättäväksi kehuessaan ei voi enää tietää, onko se heteroseksuaalinen kannanotto, vai ilmoittautuuko sillä tietämättään homoksi.

Mutta eihän se ole mikään ihme, ettei väittelyä sukupuolten määrästä saada päätökseen tai edes alkuun, kun väittelijät eivät edes ymmärrä olevansa eri mieltä siitä, mitä sukupuoli ylipäänsä on. Kyllähän ihmisellä onkin kolme silmää: vasen silmä, oikea silmä ja perssilmä. Yhtä hyvin voisi myös väittää, että vain perssilmä on silmä ja ne päässä olevat valkoiset pallot ovat vain näköelimiä, ja silloin väite, että silmiä on vain yksi, pitäisi paikkansa kyseisen määritelmän puitteissa. Eri asia sitten onkin, onko tämäntyyppisen erimielisyyden vallitessa mitään järkeä väitellä.

Mikäs sitten on oma näkökantani asiaan?

Persujen jaottelussa, jossa on miehet, jotka ovat tällaisia, ja naiset, jotka ovat tuollaisia, on se ongelma, etteivät kaikki nyt vaan sovi siihen muottiin. Sellaisia ihmisiä on varmasti vähemmän kuin seksuaalivähemmistöt haluaisivat antaa ymmärtää, mutta toisaalta ps-nuorten lisäys fyysisesti interseksuaalisten puolesta on myös riittämätön. Jos muottiin sopimattomille ihmisille julistaa, että "kyllä sinäkin olet oikeasti tällainen, kunhan vain hyväksyt itsesi", sillä ei saada aikaan mitään muuta kuin mielenterveysongelmia.

Seksuaaliaktivistit taas ottavat koko jutun aivan liian tosissaan ja kirjaimellisesti. Jos joku mies ei satukaan tykkäämään tisseistä ja jääkiekosta, ei se vielä tarkoita, että hän olisi oikeasti nainen tai jotain epämääräistä kolmatta sukupuolta. Hän on vain mies, jonka yksilölliset mieltymykset sattuvat poikkeamaan monien muiden miesten yksilöllisistä mieltymyksistä. Joltain oikealta transseksuaalilta joskus kuulin, että useimmat itseään transseksuaaleina pitävistä eivät oikeasti ole transseksuaaleja, vaan he vain luulevat olevansa, koska eivät vastaa oman sukupuolensa stereotyyppiä.

Jos tässä nyt pitää puoli valita, kyllä persunuoret ovat oikeammassa. Ei tasa-arvon tavoittelu tai sukupuoliroolien kyseenalaistaminen sitä vaadi, että kiistetään selvät biologiset erot, ja vaikka ihmisten identiteeteissä ja kokemuksissa on eroja, ei se tarkoita, että jokaiselle maailman ihmiselle pitää keksiä oma sukupuolensa ja suuntaumuksensa. Jokaisen suhtautuminen omaan ja vastakkaiseen sukupuoleen on yksilöllinen, mutta vähemmistöjä sanotaan vähemmistöiksi ihan syystä.

Mutta joo, henkilökohtaisesti minulle on aivan sama, keskustellaanko jatkossa sukupuolista ps-nuorten vai heidän vastustajiensa määritelmän mukaan, mutta koittakaa nyt edes jompi kumpi valita, että asia pääsee etenemään, eikä tarvitse kärsiä perusasioiden jankkauksesta tämän enempää.

Olikohan minulla vielä jotain järkevää sanottavaa? Ei jaksa miettiä, menen nukkumaan. Loppuun kuitenkin laitan musiikkia, joka ei mitenkään liity puheenaolevaan asiaan, mutta on sentään paljon viihdyttävämpää:


16 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus. Itse olen valmis väittämään, että kaikista transtutkimuksiin hakeutuvista vain noin 10% on aitoja transsukupuolisia. Loput ovat erikoisuudentavoittelijoita, heillä on jokin psykoosi tai muu mielenterveyden häiriö, jotkut ovat itsensä kieltäviä femmehomoja tai rekkalesboja jne. Tutkimusten (jotka OVAT kovia, raskaita ja nöyryyttäviä, niin niiden kuuluukin olla!) tarkoituksena on karsia jyvät akanoista ja erottaa aidot epäaidoista. Tämä aivan puhtaasti potilaan oman oikeusturvan takia.

    Sukupuoli-identiteetti on koodattu aivoihin. Se on PÄÄSÄÄNTÖISESTI sama kuin mitä ihmisellä löytyy jalkovälistä. Joskus, kuten minulla, se flippaa päinvastaiseksi ja tätä tilaa kutsutaan transsukupolisuudeksi. Siihen puolestaan ainoa toimiva hoitokeino on sukupuolenvaihdos. Sukupuolenvaihdos on niin kova, rankka ja raskas prosessi, ettei sellaista toivo oikein kenellekään.

    Samettiorkidea, Ruukinmatruuna ja Laasanen kirjoittivat samasta asiasta. Olennaisin transsukupuolisuusdiagnoosin kriteeri tässä on sukupuolidysforia, ts. täydellinen kyvyttömyys elää omassa sukupuolessaan ja ruumiissaan ja siihen liittyvä psyykkinen ahdistus. Minulla se paheni fyysiseksi kivuksi ja itsemurhayritykseksi ennenkuin tajusin hakea apua.

    https://en.wikipedia.org/wiki/Gender_dysphoria

    Jos ihmisellä ei ole tuota dysforiaa, niin hän ei myöskään ole transsukupuolinen. Tällöin hänen osaltaan kyse on jostain muusta. RM:n mainitsema "Britannian nuorin TS" Ria Cooper olikin femmehomo, joka oli vain kertakaikkiaan niin sekaisin, että luuli itseään teininä transsukupuoliseksi. Hän onneksi tajusi luovuttaa ajoissa.

    Miksi niiden transtutkimusten sitten pitää olla kovia, nöyryyttäviä ja rankkoja? Siksi, että niiden tarkoitus on todella erottaa aidot TS:t epäaidoista niin, että aidot saisivat apua ja ketään epäaitoa ei leikattaisi eikä katujia tulisi. Tässä kyse ei tosiaankaan ole leikistä eikä ihmisoikeuksista eikä sosiaalipornosta, vaan kuolemanvakavasta asiasta. Sillä jos ihminen ei ole aito TS mennessään leikkaukseen, hän taatusti on sitä sen jälkeen. Kaikkine asiaankuuluvine dysforioineen. Ja tämä on asia, jota porukat eivät kertakaikkiaan tunnu ymmärtävän.

    VastaaPoista
  2. Minusta tässä normaaliin postmoderniin sanojen vääntelyn tapaan puhutaan aidasta ja aidanseipäästä. Sukupuoli (eng sex) on se mikä sinulle geneettisissä arvonnoissa on satuttu arpomaan niistä kahdesta olemassa olevasta eli niistä kahdesta vaihtoehdosta oletko fyysisesti siittäjä vai siitettävä. Näistä kahdesta on sitten varsin pieni määrä erilaisia epämuodostumia. Niissäkin on kuitenkin yleensä edelleen hyvin selkeä jako siihen kummanlaisia sukusoluja tuotat. Sitten näissä epämuodostumissa on yksi todella aivan marginaalinen ryhmä nimeltään hermafrodiitit eli että on kykenevä olemaan sekä siittäjänä että siitettävänä. Tämä on kuitenkin niin äärimmäisen harvinaista etten tiedä onko sellaisia oikeasti ollut edes koskaan olemassa. Jos jollakulla on sekä vagina että siitin, niin yleensä niistä toinen on toimintakelvoton lisääntymismielessä ja sukupuoli siltä osin selvä. Tietysti tällainen ihminen voi olla kokonaan lisääntymiskyvytön eli käytännössä sukupuoleton. Siten sukupuolia on oikeastaan neljä; miehet, naiset, hermafrodiitit ja sukupuolettomat. Kaksi viimeistä ryhmää todella harvinaisia, niin harvinaisia etten tiedä onko hermafrodiitteja oikeasti edes olemassa vai ovatko ne vain scifi-kirjallisuuden hahmoja (LeGuin: Osattomien planeetta)

    Se mikä tästä tekee vaikeaa on että tuo sukupuoli halutaan tahallaan sotkea käsitteen "sukupuoli-identiteetti" kanssa. Näitä sukupuoli-identiteettejä on sitten aivan tolkuton määrä erilaisia variantteja. Tylysti sanottuna trans-porukka ei muuta mitenkään sukupuoltaan niissä leikkauksissa, vaan he ovat edelleen geneettisesti miehiä tai naisia eli he tuottaisivat joko munasoluja tai siittiöitä jollei sitä ole/olisi jollain toimenpiteellä estetty. Toistaiseksi ei ketään ole saatu muutettua miehestä lisääntymiskelpoiseksi naiseksi tai päin vastoin. Enkä usko että kovin lähitulevaisuudessakaan tätä tapahtuisi. Näillä leikkauksilla ja hormonihoidoilla tuetaan siis vain sukupuoli-identiteettiä, ei muuteta sukupuolta. Kyse on siis jonkinlaisista kauneusleikkauksista.

    Ugh, olen puhunut.

    VastaaPoista
  3. Tää on kyllä taas niin tätä. Vähän niin kuin mamukeskustelussa oli pitkään homman nimi se, että nuiva sanoo että ei humanitaarista maahanmuuttoa, johon suvakki heittää Fazerit ja Finlaysonit. Mitä noihin sukupuoliin tulee, niin kyllä minäkin olen sitä mieltä että kaksi niitä vaan on. Se on sitten toinen asia, mitä kukin päänsä sisällä kokee. En halua mitenkään väheksyä TS-ihmisten kokemuksia, mutta jos minä koen olevani ihmisen sijaan vaikkapa postilaatikko, niin eihän se suinkaan tarkoita että minä postilaatikko olisin.

    VastaaPoista
  4. Onko Katarina pornotähti vai pelkkä tavallinen tähti?

    Itse muuten olen pistänyt julkaistumaan huomenna perjantaina blogissani ehdotuksen sukupuolivähemmistöjen tunnustamiseksi merkittäviksi.

    VastaaPoista
  5. Huomenta, Wanha Ämmä, sinä toinen, Reijo ja Tom, ja kiitos kommenteistanne.

    Ämmä: Mukava saada kommentti sellaiseltakin, jolle po. asia jotenkin kuuluu. Sellaisia kannanottoja olen kuullut transseksuaaleiksi itsensä mieltäviltä, että dysforia ei ole välttämätöntä, vaan heidän mielestään nainen voi joissain tapauksissa aivan hyvin elää miehen ruumiissa ja päinvastoin, ja juuri siksi sukupuolensa pitäisi saada muuttaa pelkällä ilmoituksella, koska kaikki eivät tarvitse tai halua leikkausta.

    Tuo porukka taitaa olla niitä erikoisuudentavoittelijoita tai muita sekopäitä. Sitä minä vaan ihmettelen, että jos väärä vehje jalkojen välissä on ihan jees, miksi väärä kirjain passissa sitten on elämää suurempi loukkaus?

    Ugh: Joo, toinen puoli puhuu sukupuolesta ja toinen sukupuoli-identiteetistä. Ongelma tässä ei mielestäni niinkään ole se, että käsitteitä tahallaan sotkettaisiin, vaan se, että molempien mielestä vain sillä heidän puhumallaan ominaisuudella on väliä ja toisen voi sivuuttaa merkityksettömänä.

    Siitähän voidaan toki väitellä, tarvitseeko valtion tilastoida kansalaistensa sukupuolta lainkaan, mutta jos nyt kuitenkin tilastoidaan, näkisin niin, että juuri niillä fyysisillä ominaisuuksilla on valtiolle jotain relevanssia, eikä niinkään sillä, mitä ihminen päässään kokee.

    Osattomien planeettaa en ole lukenut, mutta luin Pimeyden vasemman käden, jossa planeetan väestö koostui ihmisistä, joiden sukupuoli vaihteli lisääntymiskausien mukaan. En tiedä, liittyvätkö kirjat toisiinsa, vai onko le Guin vain kiinnostunut tästä teemasta.

    Reijo: Postilaatikko oli hauska vertaus, mutta googletapa sana "otherkin". Ei naurata enää. Olen ihan oikeasti törmännyt tapaukseen, joka söi kärpäsiä, koska identifioitui lihansyöjäkasviksi.

    Tom: Katarina on Victoria's Secret -malli, kuten monet muutkin Porstuan henkilökunnasta. On hän jonkinlaista näyttelijänuraakin luonut kotimaassaan Makedoniassa.

    VastaaPoista
  6. No niin, googletinpa sitten sanan 'otherkin'. Väärässä olit, minua meinaan naurattaa ihan perkeleesti. Kuvittelen mielessäni tilannetta jossa pesunkestävä elvenkin marssii johonkin pohjanmaalaiseen junttibaariin ja yrittää tilata juotavaa sindarinkielellä. Kattoka poja, mää ole ahvenkin. Yritä tässä nyt sitten pitää humoristista sarjakuvablogia kun todellisuus hakkaa 6-0 turpaan.

    VastaaPoista
  7. Päivää taas, Reijo ja TapsaK, ja kiitos kommenteista.

    Reijo: Niinpä. Senhän olemme jo oppineet, että huumorilla ei voi ehdottaa mitään niin sekopäistä, ettei sitä ihan yhtä hyvin voitaisi noissa piireissä ehdottaa ja ottaa käyttöön täysin vakavissaan. Todellisuus on kuitenkin vielä julmempi: noissa piireissä otetaan vakavasti asioita, joiden huumoripohjaiseen ehdottamiseen ei keskivertokansalaisen mielikuvitus kuuna päivänä edes riittäisi.

    Tapsa: Julkaisin kommenttisi, mutta jostain syystä se ei tule näkyviin. Blogger sekoilee jotain, ehkä se kohta tulee. Mutta kysyit, miksi et pääse näkemään Facebookiani, ja vastaan, että sain eilen bannit sieltä. En tiedä, onko joku erimielinen ilmiantanut valeprofiilin vai mistä ne sen keksivät, mutta nyt kuitenkin profiilini on lukittuna siihen asti, kunnes lähetän niille kopion kuvallisesta henkilötodistuksesta, jolla osoitan, että nimeni on oikeasti Pekan Porstua.

    Kuukauden verran sitä riemua kesti. Ilmoitan asiasta virallisesti seuraavassa tekstissäni.

    VastaaPoista
  8. Iltaa taas Tomille, ja kiitos kommentista.

    Nyt Blogger jumittaa oikein kunnolla, kun Tominkaan kommentti ei tule näkyviin. Bloggerin hallintapaneellissa viestit kyllä näkyvät normaalisti eikä mitään vikaa näytä olevan, mutta tänne asti ei näytä pääsevän.

    Mutta joo, Tom vain vahvisti, ettei hänkään löydä FB-tiliäni. Eikä kyllä varmaan löydä kukaan muukaan, kun en itsekään pääse sinne enää.

    VastaaPoista
  9. Pekka, Anonyymi ja Reijo: Minulla on sellainen tunne, että nuo "trans-fanittajat" eivät kertakaikkiaan tajua, miten vakavasta asiasta on kyse.

    Sukupuoli-identiteettejä on täsmälleen kaksi. Ne ovat mies ja nainen. Ja se puolestaan on hyvin helppoa diagnosoida ihmisen aivokurkiaisesta. Ihmisellä, jonka sukupuoli-identiteetti on miehinen, on aivokurkiaisen BSTc:n solutiheys kaksinkertainen sellaiseen nähden, jonka sukupuoli-identiteetti on naisellinen.

    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/10843193

    Nämä ovat niin vakavia asioita, että niiden kanssa ei kertakaikkiaan ole leikkimistä. Nuo trans-fanittajat eivät tajua, millaisen karhunpalveluksen he tekevät meille, joille hoidot ovat toimineet, dysforia on jo kaukaista menneisyyttä ja jotka haluamme elää normaalin naisen (tai miehen) elämää.

    Jos ihmisen jalkoväliä mennään operoimaan ilman että hän on aito TS, tulos on vääjäämättä katastrofi. Eikö 1970-luvun villeistä vuosista ja itsemurhista ole opittu mitään? Silloin leikkauksiin pääsi kuka vain joka löi rahat tiskiin. Lopputulos oli valtava määrä itsemurhia ja psykooseja, kun fantasiat eivät toteutuneetkaan. Kun asia oli itselleni akuutti, eräs vanhempi ihminen totesi: "Kun menet leikkaukseen, on parasta olla satavarma, että olet TS. Jos et ole sitä leikkausta ennen, olet taatusti sitä sen jälkeen".

    Ne hoitostandardit ovat siellä siksi, ettei näitä tapauksia enää tulisi. Aidon TS:n tunnistaa nimenomaan siitä, että hän _ei_ halua hoitoihin hakeutuessaan leikkaukseen, koska hän tietää ja tajuaa, miten vakavasta asiasta on kyse. Minä itse yritin aikoinaan olla mies kaikin mahdollisin keinoin, hampaat irvessä, eikä siitä tullut mitään. Jos vain olisi ollut mikä tahansa muu toimiva hoito, olisin varmasti hakeutunut sellaiseen.

    Ehkä tulevaisuudessa tätäkin riesaa voidaan hoitaa geeniterapialla tai suoraan aivoihin ja aivokurkiaiseen kohdistuvilla hoidoilla. Ettei tarvitsisi mennä kovimman kautta. Tämä on asia, jonka kaikkien soisi ymmärtävän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väitteeseen

      "Sukupuoli-identiteettejä on täsmälleen kaksi. Ne ovat mies ja nainen. Ja se puolestaan on hyvin helppoa diagnosoida ihmisen aivokurkiaisesta. Ihmisellä, jonka sukupuoli-identiteetti on miehinen, on aivokurkiaisen BSTc:n solutiheys kaksinkertainen sellaiseen nähden, jonka sukupuoli-identiteetti on naisellinen.

      http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/10843193"

      on syytä huomauttaa, että tuossa on kysymys vain hermosolujen lukumäärien keskiarvoista, eikä kyseisen tutkimuksen perusteella voida edes väittää, että jokaisella mieheksi itsensä kokevalla miehellä kyseisten hermosolujen määrä olisi "lähes kaksinkertainen" jokaisen naiseksi itsensä kokevan naisen vastaavien solujen määrään. Wanha Ämmä on vain tehnyt kyseisen tutkimuksen tuloksesta yksinkertaistetun ja väärän johtopäätöksen.

      Poista
  10. Wanha Ämmä, olet sitä mieltä että sukupuoli-identiteettejäkään ei ole kuin kaksi?

    Biologisessa mielessä niitä on se kaksi plus niiden kaksi vakavinta häiriötilaa, neutri ja hermafrodiitti, mutta että identiteettimielessäkin vain kaksi?

    Olin jo valmis olemaan sellaista mieltä että omassa mielikuvituksessaan kukin saa kuvitella olevansa vaikka sukupuoli-identiteetiltään aldebaranilainen avaruuskoira ja se ei minua suuremmin kiinnosta tai häiritse. Ja että nuo leikkaukset ovat sitten vain kosmeettisia kauneusleikkauksia joilla ihmisestä tehdään sen sukupuoli-identiteettinsä mukainen ulkoisestikin. En tosin tiedä miten ihmistä pitäisi leikellä että hänestä saadaan sukupuoleltaan aldebaranilainen avaruuskoira, mutta sellaiseksi itsensä tunteva varmaan sitten kertoo kirurgilleen.

    VastaaPoista
  11. No niin, sainpa tästä kirjoituksesta ja kommenteista inspiraation uusimpaan sarjakuvaani. Aivan päätöntä läppää, mutta tulipahan tehtyä

    VastaaPoista
  12. Huomenta taas, Wanha ämmä ja Thorvald, ja kiitos kommenteistanne.

    Jos trans-faneille kertoo, että sukupuolia ja identiteettejä on kaksi, alkaa huuto normatiivisuudesta ja binäärittämisestä, ja muutenkin kaikki puheet "normaalin naisen tai miehen elämästä" ovat heille sortoa, koska eiväthän he sitä halua, vaan he haluavat elää transihmisen elämää erillään cishet-roskaväestä.

    He itse väittävät kyllä, että he ja vain he tajuavat asian vakavuuden, ja varmaan heille itselleen onkin vakava asia, että he saavat esittää transseksuaalia niin, ettei kukaan sano rumasti, mutta ehkä he eivät vain tajua, mitä transseksuaalisuus oikeasti on. No, en väitä tietäväni minäkään, mutta yleisestikin noissa piireissä on tavallista, että he olettavat kaikkien täysipäisten ihmisten olevan itsensä kaltaisia, ja jos joku onkin eri mieltä, se ei johdu siitä, että hänellä olisi erilaiset näkemykset, lähtökohdat tai tarpeet, vaan hän on vain jonkin sortin fasisti.

    Samasta syystä käy myös väistämättä niin, että jos asiaan joskus keksitään aivokurkiaiseen kohdistettava hoitomuoto, nuo piirit vastustavat sitä henkeen ja vereen. Onhan se nyt kaikenmoista fasismia, jos ihmisen tietoisuutta ja minäkokemusta ruvetaan lääketieteellisesti sörkkimään tarkoituksena mukauttaa heidät "normaalien ihmisten" muottiin.

    Edelleen puhe on eri asioista. Eihän tuota porukkaa kiinnosta, mikä on jonkin identiteetin lääketieteellinen määritelmä, vaan se, miltä omasta mielestä tuntuu. Ylipäänsäkin he vastustavat asian lääketieteellistä lähestymistä, koska heille transius on titteli, eikä mikään hoitoa tarvitseva ongelma. Silloin on aivan turha mennä sanomaan, ettei joku voi olla aldebaranilainen avaruuskoira, jos hänellä on aivokurkiaisessa miehekäs määrä soluja, koska sellainen argumentti on heidän määritelmäkentässään täysin mieletön ja merkityksetön.

    Olisi kyllä mielenkiintoista kuulla trans-fanien kanta siihen tosiasiaan, että ilman tiukkaa seulaa hoitoihin pääsisi sellaistakin porukkaa, jolle hoitoja ei saisi antaa, mikä johtaisi sitten pahoihin dysforioihin ja muuhun pahoinvointiin. Jostain syystä he ovat asiasta kuitenkin hyvin hiljaa. Kapitalistisesti ajatteleva ihminen saattaisi todeta, että jokainen tehköön mitä huvittaa ja kantakoon vastuun omista päätöksistään, mutta sellaista ajattelua tuolla puolella harvemmin on. Päin vastoin, useammin kuuluu sellaista, että kaikenlaisiin kehonmuokkauksiin pitäisi päästä vapaasti valtion piikkiin, oletuksena ilmeisesti se, että on ihmisten mielenterveydelle hyväksi, jos he ovat tyytyväisiä kehoihinsa.

    Hermafrodiittien identiteetistä en tiedä, mutta kuvittelisin, että koska heitä on niin harvassa, ei heillä mitään kulttuurillisesti tunnistettavaa identiteettiä olekaan. Neutreista voidaan sitten väitellä, että lasketaanko sukupuoli-identiteetin puuttuminen sukupuoli-identiteetiksi, vähän samaan tapaan kuin voidaan väitellä siitä, onko ateismi uskonto.

    Onhan identiteettejä vaikka kuinka paljon, muutenkin kuin seksuaalisia. Eri asia sitten on, kuinka merkittäviä ongelmia vääristynyt identiteetti aiheuttaa, miten niitä kannattaa hoitaa ja tarvitseeko ympäröivän yhteiskunnan kiinnostua asiasta tai edes ottaa se vakavasti.

    Kosmeettisia leikkauksiahan nuo ovatkin, mutta ongelma on siinä, että jos leikkauksen jälkeen henkilö päättää, ettei se ehkä sittenkään ollut hänen juttunsa, takaisin palaaminen on vaikeaa, ellei mahdotonta. Siksi on kaikkien kannalta parasta, että sukupuolen vaihtaminen tehdään mahdolliseksi vain niille, joista ollaan varmistettu, että ne ovat oikeasti tosissaan.

    Joskus olen nähnyt TV:ssä tyyppejä, jotka ovat leikkauttaneet naamansa esim. kissan näköiseksi. Dennis Avner esimerkiksi. En sitten tiedä, kuinka onnelliseksi se heidät tekee. Hänkin tappoi lopulta itsensä.

    VastaaPoista
  13. Huomenta Reijollekin, ja kiitos kommentista. Meni tuon edellisen kirjoittamisessa niin kauan, että menivät ristiin.

    Päätön läppä on paras läppä. Tuo strippisi pitääkin ottaa talteen, ellet vastusta, että postailen sitä netissä eteenpäin. On meinaan sen verran kaikensanova tiivistelmä aiheesta, että varmasti sopii moneen yhteyteen.

    VastaaPoista
  14. Sukupuolen korjaus leikkaus on henkisesti ja fyysisesti rankka kokemus, se on pitkäkestoinen ja kallis prosessi. Tuskimpa kukaan huvin vuoksi tuollaista kestäisi. PS noi kaikki hahaa joku idetifioituu kukkaruukuksi on amelkoinen strawman

    VastaaPoista
  15. Iltaa, kuka oletkaan, ja kiitos kommentista.

    Epäilemättä. Kuitenkaan se, että prosessi on niin haastava, ettei kukaan sellaiseen huvikseen lähde, ei vielä tarkoita, että prosessi on paras vaihtoehto jokaiselle sitä tahtovalle. Kuten tuossa yllä jo taisi tulla huomautetuksi, prosessi on peruuttamaton, joten siihen ruvettaessa on parasta olla aivan varmoja, että kyse on transseksuaalisuudesta, eikä mistään muusta. Porukkaa kun tosiaan on aiemmin leikelty ihan vain omasta pyynnöstä, ja sitten ne ovat tappaneet itsensä, kun ovatkin huomanneet leikkauksella vasta tulleensa transseksuaaleiksi.

    Itse en käyttänyt tuota kukkaruukkujuttua argumenttina suuntaan tai toiseen transseksuaaleja koskien. Kunhan vain huomautin, että sellaistakin porukkaa ihan oikeasti on. Varmaan itsekin myönnät, ettei ihminen ole kukkaruukku, vaikka sellaista kuvittelisikin. Miksi siis on vaikeaa uskoa, että kaikki transseksuaaleina itseään pitävät eivät ehkä olekaan sellaisia?

    Edelleenkään en tarkoita sanoa, että kaikki transseksuaalit olisivat mielisairaita, erikoisuudentavoittelijoita tai muuten vaan sekaisin omasta identiteetistään. Sanon vain, että on kaikkien parhaaksi, että sellaiset tapaukset seulotaan pois, ennen kuin hoidot aloitetaan.

    VastaaPoista