maanantai 22. helmikuuta 2016

Edistyksellistä ajattelua suomalaisesta kirjallisuudesta

Emännän täti sai, kuten aika moni muukin suomalainen nainen, joululahjaksi Laura Lindstedtin Finlandia-palkitun romaanin Oneiron. Kirjassa seitsemän naista, jokainen lähtöisin eri maista ja taustoista, kohtaavat toisensa kuolemanjälkeisessä tyhjyydessä ja jakavat kokemuksiaan toisilleen. Emännän serkku totesi, ettei jaksaisi lukea 800 sivua siitä, kun jotkut akat kälättävät kuukautisistaan, mutta itse olin sitä mieltä, että kerrankin on suomalainen kirja, jossa on jokin uusi ja mielenkiintoinen näkökulma. Luen sen heti, kunhan sen saa pokkarina.

Mutta joo, kirja, jossa on pelkkiä naisia ja vieläpä hyvin laajaa kulttuuri- ja etnisyysvalikoimaa edustavia sellaisia. Eikös olekin ihanan tiedostavan feministis-monikulttuurista? No ilmeisesti ei. Näin on todennut Suomen virallinen ruskea tyttö Koko Hubara. En muuten olisi tullut kirjoittaneeksi aiheesta, mutta eräs Facebook-kaverikseni uskaltautunut lukijani pyysi minulta jotain selkoa tuohon kirjoitukseen, koska olen perehtynyt niin kirjallisuuteen kuin feminismiinkin. Kyllähän tuo vähän sekava kirjoitus onkin; selväksi tulee, että närkästyneitä ollaan, mutta vähän epäselvemmäksi jää, että mistä ja kenelle.

(Jo 15 on ryhtynyt Facebook-kavereikseni. Lisätkää muutkin, nimi on Pekan Porstua.)

Ennen kuin aloitetaan, pitää kertoa pari asiaa nykyfeminismistä. Nykyään niissä piireissä on suurinta huutoa "intersektionaalisuus". Käytännössä se tarkoittaa ajatusta, että valkoihoinen, kristitty, lihaa syövä heteromies on kaiken pahan alku ja juuri sekä kaikkien tuosta normista poikkeavien yhteinen vihollinen, eikä enää kannata jokaisen vähemmistön ajaa erikseen omaa asiaansa, vaan voimat kannattaa yhdistää, koska VHM:n tappio missä tahansa on voitto kaikille vähemmistöille kaikkialla. Jos siis olette ihmetelleet, miksi esim. feministien ja seksuaalivähemmistöjen edustajat puolustavat äänekkäästi tyyppejä, jotka haluavat säkittää naiset ja hirttää homot, kyse on juuri tästä.

Toinen asia on vasta viime vuosina keksitty "cultural appropriation". Se on niin uusi juttu, ettei sille vielä edes ole suomenkielistä sanaa, mutta Kokon tekstissään ehdottama "kulttuurinen omiminen" on mielestäni hyvä. Se lähtee ymmärtääkseni ajatuksesta, että koska kantaväestöllä on kaikki valta yhteiskunnassa, mutta ei mitään omaleimaista kulttuuria, eksoottiset kulttuurit ovat ainoa asia, missä etniset vähemmistöt päihittävät kantaväestön. Niinpä jos joku kantasuomalainen osoittaa mielenkiintoa muita kulttuureja kohtaan esim. opettelemalla niiden kieltä, syömällä niiden ruokia tai pukeutumalla niiden vaatteisiin - tai kirjoittamalla niiden edustajia romaaneihinsa - hän tunkee vähemmistön tontille ja kaappaa itselleen nekin tuhkat munista. Kulttuurisen omimisen vastustamista voisi siis pitää suvaitsevaisena tapana vastustaa monikulttuurisuutta.


Asiaan. Koko aloittaa kulttuurisen omimisen käsitteellä ja jatkaa siihen, kuinka erivärisillä on ollut vaikeaa valkoisen ikeen alla jo vuosisatoja, mikä on sinänsä aika mielenkiintoista, kun ajattelee, ettei Suomessa ole juuri ollut muita kuin valkoisia kuin vasta parikymmentä vuotta.
Karkeasti voi sanoa, että vasta 1960-luvulla alkoi sellaisissa maissa, joissa pääväestö on valkoista, kuulua rodullistettujen ihmisten oma ääni, pitkälti kiitos yhdysvaltalaisen black power –liikkeen.
Huomatkaa termi "rodullistettu"; ihmisissähän ei ole eri rotuja, ellei joku ilkimys niitä erikseen aktiivisesti rodullista. Vähän samaan tapaan siis kuin pomeranianit ja puudelitkin ovat vain susia, ellei niitä sanota pomeranianeiksi ja puudeleiksi.
Meillä Suomessa ei tällaista kirjallisuutta ole vuonna 2016. Meillä on ehkä kahden käden sormilla laskettavissa teokset, joissa rodullistetut itse luotsaavat protagonisteja haluamallaan tavalla (tosin niistäkin voisi argumentoida, että ne on useimmiten kirjoitettu valkoisen katseen kautta, valkoiselle lukijalle, hänen eksotiikanhimojaan tyydyttämään). Meillä on Sinuhe, meillä on pieni joukko valkoisia, ruskeiden lasten taiteilijaäitejä, jotka kirjoittavat lapsistaan ihan mitä sattuu, mutta meillä ei ole omaa kirjallista ääntä.
On vähän epäkorrektia, että valkoinen kirjoittaa muunvärisistä, mutta vielä enemmän on väärin, etteivät muunväriset kirjoita ollenkaan. Ymmärrän, että tämä on Kokon mielestä ongelma, mutta sitä minä ihmettelen, että miten se on Lindstedtin tai ylipäänsäkään kantasuomalaisten ongelma? Jos vähemmistön edustaja on sitä mieltä, että vähemmistöjen edustajat eivät kirjoita riittävästi kirjoja, antaa mennä naputellen vaan. Niin hän kyllä kuulemma tekeekin, joten ei häntä voi tekemisen puutteesta syyttää, mutta pitäisi muidenkin, ettei kulttuurivallankumous olisi kokonaan hänen harteillaan.

Sitten Koko kertoo, kuinka hän luki kirjaa ja mietti, keneen hahmoista hän voisi parhaiten samaistua. Jostain syystä on käynyt niin, että seitsemästä fiktiivisestä naisesta yksikään ei täysin vastaa Kokoa taustoiltaan, mutta vähän jotain sinne päin kuitenkin löytyi.
Ihmisenä, joka on saanut juutalaisen kasvatuksen ja tapellut syömishäiriötä vastaan lapsesta saakka, koen hyvin loukkaavana, että yksi kokemuksistani ja olemassaoloitani on yksinkertaistettu jännittäväksi tarinaksi kantasuomalaisen naisen toimesta. Miksi hän ei voinut kirjoittaa tarinaa kantasuomalaisen, evankelisluterilaisen naisen näkökulmasta? Ja miten seitsemän ei-suomalaista naista edes puhuu suomea keskenään?
En tietenkään etuoikeutettuna VHM:nä osaa ymmärtää, mutta kuvittelisin itse tuossa tilanteessa ensin kiinnittäväni huomiota siihen, onko kokemukseni ja olemassaoloni esitetty hyvin vai päin persettä, ja vasta jälkimmäisessä tapauksessa jatkanut pohtimista niin, että johtuisiko perseellisyys siitä, ettei kirjailija tiedä, mistä kirjoittaa, ja sitten vasta ehdottaa, että pysykööt jatkossa mukavuusalueellaan. Koko väittää, ettei halua rajoittaa Lindstedtin sanan- tai taiteellista vapautta, mutta ymmärrän kyllä ihmisten päätymisen tuohon johtopäätökseen, jos viesti on, että näistä jutuista ei sitten kirjoitella ilman suojaväriä.


Tuo jälkimmäinenkin kysymys on aika ajatuksiaherättävä. Tutustuin vähän aikaa sitten Arto Paasilinnan erään kirjan sloveeninkieliseen käännökseen. En ymmärtänyt ihmetellä, että miksi siinä suomalaiset puhuvat keskenään sujuvaa sloveenia, mutta olisi ilmeisesti pitänyt. Varmaan se on joku ryssien panslavistinen salajuoni jumalauta.

Koko vaan korottaa panoksia:
Myöhemmässä vaiheessa kirjaa on pitkä pätkä tekstiä hepreaksi, jonka tietysti luen. Pettymyksekseni huomaan, että samaa teksti löytyy myöhemmin suomeksi. Sellaista ihmistä, jolla on näiden molempien kielien taito, ei pidetä selvästikään potentiaalisena lukijana. Tiedän, että aika moni muu ei lue sitä ollenkaan, mutta se tuo kivan, eksoottisen tunteen. Hassuja laatikkokirjaimia, onko nyt sivistynyt ja elitistinen olo? Häh?
"Potentiaalinen lukija" taitaa olla vähän eri asia kuin "kohdeyleisö". Myönnän häpeäkseni, etten osaa hepreaa, mutta puolustuksekseni sanon, että Suomesta tuskin löytyy montaa tuhatta sellaista, joka osaa. Jos kirja räätälöitäisiin vain heille, myyntiluvut voisivat jäädä aika pieniksi, ja jos myyntilukujen voidaan olettaa jäävän pieniksi, kustantajaa ei niin vain löydy.

Varmaan mainitun kohdan olisi voinut kirjassa esittää niinkin, että kirjoittaa sen pelkästään suomeksi ja sitten sanoo, että oikeasti se oli hepreaksi, mutta olisiko se ollut sen sivistyneempää? Tai kai kohdan olisi voinut jättää kokonaan pois. Tai vaikka jättää joko hepreankielisen tyypin pois, ettei hepreankielisille lukijoille tule pahaa mieltä siitä, että kirjassa mainitaan heprea. Tai vaikka tosiaan kirjoittaa jotain ihan muuta, kuten Koko ehdottaa. Miksi te ylipäänsä vaivaudutte kirjoittamaan kirjoja, kun voisitte olla juomassa kaliaa? Siitä ei tule kenellekään paha mieli, paitsi Päivi Räsäselle, mutta se ei haittaa, koska kristityt ovat eräänlaisia negatiivi-ihmisiä, mikä tarkoittaa, että kristitylle aiheutettu paha mieli on globaalia hyvää mieltä.


Minkähän takia minä kirjoitan blogia puoli seitsemältä aamulla? Eihän tästä tule yhtään mitään. Jatketaan silti.
Mutta miksi valkoiset eivät hyväksy, ettemme me kirjoita, facebookiin tai muuallekaan, aina suhteessa heihin ja heidän tunteisiinsa? Mikseivät he ymmärrä, että he eivät voi kerta toisensa jälkeen ottaa tarinoitamme ja kohtaloitamme ja historioitamme ja tehdä niillä taidetta ja rahaa?
Miksi he muka eivät voi tehdä niin? Ei se ole vähemmistöiltä pois, jos joku valkoinen puhuu heistä ja ehkä samalla vähän tienaakin. Ei se niin mene, että jos joku valkoinen ehtii ensin kirjoittaa vähemmistötarinan, vähemmistöläiset menettävät tilaisuuden kirjoittaa saman, heille oikeasti kuuluvan tarinan ja siten vähemmistöille oikeasti tarkoitetut myyntitulot menevät valkoiselle kulttuurivarkaalle. Jos vähemmistöläiset uskovat pystyvänsä kuvaamaan itseään paremmin kuin valkoiset, he voivat todistaa sen kirjoittamalla niitä tarinoitaan.

Kapitalismissa kun on sellainen hieno juttu, että siinä pääsääntöisesti ei voi myydä paskaa konvehteina. Lukeva yleisö äänestää lompakollaan täysin itsenäisesti ja vapaasti, kenen kirjoittama tarina on lukemisen arvoinen, ja kenen kirjoittama on epäaitoa paskaa.

Jos vähemmistöt eivät syystä tai toisesta kirjoita tarinoitaan, ja kantaväestö ei saa niitä kirjoittaa, siitä ei seuraa se, että vähemmistöistä tulee jotenkin tasa-arvoisempia, vaan vain se, että tarinat jäävät kirjoittamatta.
Kuinka moni Finlandia-voittaja kertoo kantasuomalaisesta? Kuinka moni rodullistettu suomalaiskirjailija on ollut ehdolla sinä aikana kun se on ollut olemassa? (Se on ollut olemassa yhtä kauan kuin minä.) Kuinka moni klassikkoteos kertoo jemeninjuutalaisesta, ruskeasta suomalaisesta? Edes jemeninjuutalaisesta? Edes israelilaisessa kirjallisuudessa? Niin.
Tämä mielestäni valottaa Kokon ajatusmaailmaa aika hyvin. Hän on opiskellut perusteellisesti amerikkalaista feminismiä ja tuntee amerikkalaisen yhteiskunnan rakenteet ja ongelmat juurta jaksain, ja nyt hän on hämmentynyt, kun Suomen ruispelloilla satoja vuosia orjina raataneet miljoonat afrikkalaiset eivät ole onnistuneet kehittämään yhtä vahvaa ja omaleimaista alakulttuuria kuin amerikkalaiset kohtalotoverinsa, koska onhan se nyt aivan sama, onko populaation koko 5 miljoonaa vai 50 tuhatta ja onko aikaa kulunut 300 vai 25 vuotta.

Väännetään nyt vielä rautalangasta. Suomessa on ollut "rodullistettuja" vähemmistöjä merkittävissä määrin vasta reilut parikymmentä vuotta. Tämä tarkoittaa, että kyseiset ihmiset ovat joko A) itse maahanmuuttajia, tai B) 90-luvulla tai sen jälkeen syntyneitä, jolloin he A) eivät osaa suomea niin hyvin, että voisivat menestyä suomessa kirjailijoina, tai B) ovat vielä niin nuoria, etteivät ole ehtineet menestyä kirjailijoina. On ihan luonnollista, että heissä on vähemmän kirjailijoita kuin heidän väestöosuutensa tai nykyinen monikulttuurihypetys antaisi ymmärtää.

Sellainen analyysi.


Vähän myöhemmin Koko kirjoitti uuden tekstin, jossa hän puolusteli edellistä. Ilmeisesti monet olivat tulkinneet sen hyökkäyksenä Lindstedtiä ja kantasuomalaisten kirjailijoiden taiteellista vapautta vastaan, vaikka oikeasti kyse oli vain keskustelunavauksesta siitä ongelmasta, ettei vähemmistöillä ole omaa kirjallisuutta, eikä viesti edes ollut kantaväestölle suunnattu, vaikka äänensävystä ehkä sellaisen kuvan saikin.
Minua kiinnosti aiempaa tekstiä kirjoittaessa, ja kiinnostaa yhä ainoastaan kysymys siitä, missä menee määritelmällisesti epätarkan ja vaikean kulttuurisen omimisen käsitteen rajat Suomen kontekstissa.
Uskon tuon, eikä minulla olekaan syytä tämän enempää puuttua Kokon Oneiron-analyysiin. Pari huomiota vain kakkostekstistä minulla olisi.
Ja kun nyt koulutuksesta oli puhetta, niin olen minäkin istunut näissa samoissa yliopistoissa lukemassa niin englantilaista filologiaa kuin Pohjois-Amerikan tutkimusta.
Joo, sen huomaa. Suomen tutkimusta sitten vähän vähemmän.
Juuri tässä poliittisessa ajassa ja ilmapiirissä, tämän kielenkäytön keskellä, kun te koulutettuina ja tilannetta tarkkaan seuraavina ihmisinä tiedätte, miten mahdollisuuksiamme yritetään rajata ja ääntämme hiljentää, historiaamme koko ajan typistää ("te olette olleet täällä niin vähän aikaa, ette voi koko ajan olla vaatimassa jotain" oli myös yksi eilisistä argumenteistanne) tuntuu kohtaloidemme haltuunotto erityisen syvällä.
Minähän en voi tietää, mitä tuon argumentin esittäjä on tarkoittanut, mutta luulisin, että Kokolta meni sen pointti ohi. Jos tosiaan olisi niin kuin Amerikassa, että ensin vähemmistö väkisin tuodaan maahan ja sitten sitä alistetaan satoja vuosia, hänen vaatimuksensa olisivat edes vähän järkevämpiä. Kun taas tilanne on se, että maahan muodostuu pyytämättä ja yllätyksenä vähemmistö, joka ensi töikseen alkaa vaatia kantaväestöä muuttamaan koko käsitejärjestelmäänsä, ollaankin jännän äärellä.

Pelkästään oletus siitä, että meille pitää antaa ääni, on toiseuttava ja lähtee valkoisuuden normista. Meillä on ääni, se on aina ollut. Te ette löytäneet sitä ristiretkillänne, te ette polttaneet sitä kaasukammioissanne ettekä te nytkään tule kertomaan, miten meidän pitää ajatella ja puhua, ettei teille tulisi paha mieli.
Aijai. Nyt täytyy sanoa asioita suoraan. Voi olla, että siitä tulee ruskeille ihmisille paha mieli, mutta Koko ei nyt jätä muita vaihtoehtoja.

Suomesta ei olla koskaan lähdetty ristiretkille. Suomeen on kyllä tehty ristiretkiä.
Suomella ei ole koskaan ollut siirtomaita. Suomi on kyllä itse ollut siirtomaa.
Suomessa ei ole koskaan ollut etnisyyteen perustuvaa orjuutta, ellei mukaan lasketa suomalaisten kohtelua Ruotsin vallan aikana.
Me suomalaiset emme ole vastuussa englantilaisten, ranskalaisten, saksalaisten tai espanjalaisten menneistä vääryyksistä, vaikka ihomme sattuukin olemaan suurin piirtein samanvärinen. Valkoisuus ei ole mikään merkityksellinen yhdistävä tekijä. Jos nyt tykkäätte etsiä rasismia kaikkialta, sellaisen vinkin voin antaa, että tuollaiset syytökset ovat juuri sitä.
Me suomalaiset emme ole historiallisesti tehneet teille "ruskeille" mitään pahaa. Emme itse asiassa ole tehneet teille mitään muuta kuin päästäneet teidät maahamme.

Me emme ole teille mitään velkaa.

Enkä minä halua kertoa teille, miten teidän pitää ajatella tai puhua, mutta vastaavasti odotan samaa teiltä.

"Kulttuurista omimista" ei ole, on vain kulttuurista sekoittumista. Jos valkoisten yhteiskuntiin alkaa tulla muunkinlaisia jäseniä, se aivan varmasti näkyy myös valkoisten taiteessa. Jos siis haluatte välttämättä elää monikulttuurisessa yhteiskunnassa, jossa on sekaisin useita eri etnisyyksiä ja kulttuureja, teidän on hyväksyttävä, että teidät huomataan ja huomioidaan muulloinkin kuin juuri silloin, kun se teille sopii. 

13 kommenttia:

  1. Tämä siteeraamasi ajatus "valkoihoinen, kristitty, lihaa syövä heteromies on kaiken pahan alku ja juuri sekä kaikkien tuosta normista poikkeavien yhteinen vihollinen, eikä enää kannata jokaisen vähemmistön ajaa erikseen omaa asiaansa, vaan voimat kannattaa yhdistää, koska VHM:n tappio missä tahansa on voitto kaikille vähemmistöille kaikkialla" on kyllä ihmisten demonisointia. Eli fasismia.

    Maahanmuuttokriittisessä sanakirjassa sanotaan: "VHM: Valkoinen Hetero-Mies. Oikeaoppisen guiltologian kuningasvärisuora. Sortaa ja syrjii vähemmistöjä aboriginaaleista zuluihin. Hän, jonka tilillä ovat maailman synnit."

    Oi, katso:

    Maahanmuuttokriittinen sanakirja

    PS Et sinä välttämättä kirjoittanut blogia puoli seitsemältä aamulla. Bloggerissa on tämä ajastustoiminto. *<:)

    II PS Yllättäen kirjoittamani viesti katosi. Onneksi oli alkuperäinen versio vielä tallella tekstieditorissa. Toivottavasti ei tule tuplana.

    VastaaPoista
  2. Kuten Hommallakin on jo todettu, Koko on astunut korvaamaan toista vastaanvaa älykköä, Apu-raha-hannaa. Ja yrittää tuoda tähän maahan joissakin muissa maissa ilmenevää äärihysteeristä uhriutumiskulttuuria.

    Niin paljon kuin olisi itse kirjoituksesta sanottavaa jätetään tällä kertaa tähän:

    Tehkää kaikkenne, antakaa aivan kaikkenne, että Kokon ajatukset leviäväåt mahdollisimman suurten kansanjoukkojen luettaviksi.

    Suvakkien hysteria on nimittäin kehittymässä sille tasolle, ettei kukaan normaali ihminen tule sitä hyväksymään ja se tulee aikanaan tuhoamaan itsensä. Niin hulluja puheita sieltä puolelta tulee!


    t: Vit...Stadilainen

    VastaaPoista
  3. Juu, eihän me olla tehty värjätyille mitään pahaa, päästetty ne vaan maahan. Ehkä se juurikin on se paha minkä olemme heille tehneet. Päästäneet maahan.
    Huru-ukko

    VastaaPoista
  4. Niin kuin Gettuuntunut Stadilainen totesi, näyttää siltä, että kyseinen Koko pyrkii Abu-Hannaksi Abu-Hannan paikalle pelkästään etnisyytensä perusteella. Ehkä tuon kaltaiselle ihmiselle sopisi tietty sosialistinen komentotalousjärjestelmä hieman viritettynä eli hän voisi kirjoittaa kirjan, josta otettaisiin viidenkymmenen tuhannen kappaleen painos, joka levitettäisiin kirjastoihin ja hänelle maksettaisiin jokaisesta kirjastoihin levitetystä kirjasta rojaltit, vaikkei kukaan olisi välttämättä ostanut ensimmäistäkään kirjaa.

    VastaaPoista
  5. Huomenta, Tom, Stadilainen, Huru-ukko ja Ykä, ja kiitoksia kommenteistanne.

    Tom: Jos me olemme VHM:iä, Kokosta ja kumppaneista käytetään netissä vastaavasti lyhennettä SJW, eli social justice warrior. On suorastaan psykedeelinen kokemus lukea heidän ajatuksiaan VHM:stä. Ne eivät poikkea mitenkään oleellisesti natsien juutalaispuheista, mikä on aika jännää tekstiä tyypeiltä, joiden nimenomainen julkilausuttu tavoite on edistää tasa-arvoa ja vastustaa rasismia.

    Tekstini oli sen verran pitkä, etten kirjoittanut sitä yhdessä rupeamassa, vaan pitkin viikkoa. Tuon keskikohdan kirjoitin aamuseitsemältä, töiden jälkeen ennen nukkumaanmenoa. Hitto, ei olekaan tullut mieleen, että näitä voi ajastaakin. Ensimmäistä viestiäsi ei ole näkynyt, mutta toinen tuli hyvin. Siksi kannattaakin aina kommentit kirjoittaa tekstinkäsittelyohjelmalla ja sitten copypasteta tänne, tai ainakin kopioida leikepöydälle ennen lähettämistä.

    V-Stadilainen: Kokolla on kyllä kaiket edellytykset nousta uudeksi Abu-Hannaksi. Luulenpa, että viimeistään parin vuoden sisällä hän on vakiovieras TV:n paneelikeskusteluissa. Muutenkin olet periaatteessa oikeassa, mutta minulla on vähän sellainen kutina, ettemme vielä ole nähneet tämän touhun kulminaatiopistettä, vaan ihmiset nielevät tämän ja vielä paljon muutakin, ennen kuin käänne tapahtuu. Meinaan vain, että esim. Ruotsissa ja Amerikassa ollaan jo paljon pidemmällä, eikä sielläkään olla vielä lyömässä jarruja pohjaan.

    Huru-ukko: Niinpä. Jos he ovat sitä mieltä, että maahan päästäminen oli suuri vääryys, heidän luulisi osaavan korjata asian itse ilman meidän apuamme.

    Amerikassa silloin tällöin nousee pinnalle vaatimus, että valtion pitäisi maksaa mustille korvauksia orjuudesta. Sinänsä vaatimus on aika jännä, kun ottaa huomioon, että nykyisten mustien amerikkalaisten isovanhemmatkaan eivät ole enää olleet orjia, mutta jos nyt oletetaan kumminkin, että vaatimus on järkevä, olen aina ollut sitä mieltä, että sopiva korvaus olisi yksisuuntainen matkalippu Afrikkaan, esim. Liberiaan, jonka saa lunastaa koska tahansa halutessaan.

    Jos henkilö lipun lunastaa ja palaa esi-isiensä maille, historiallinen vääryys on korjattu ja hän on siellä, minne omasta mielestään kuuluukin. Jos hän kieltäytyy lipusta, hän samalla myöntää, että hänellä on paremmat oltavat Amerikassa kuin Afrikassa, eli orjuus siis oli hänelle henkilökohtaisesti hyvä ja onnekas asia, eikä korvauksille silloin ole perustetta.

    Ykä: Tälle porukallehan myös sosialismi on itsestään selvä osa ideologiaa, ja kapitalismi on vain sortorakenne, joka väistämättä luhistuu, koska se ei kuulemma toimi. Ajattelu ymmärtääkseni menee niin, että valtio ja muu järjestäytynyt yhteiskunta on olemassa antaakseen kansalle kaikkea kivaa ilmaiseksi, ja mitä vähemmän se sitä tekee, sen toimimattomampi se on.

    Minä vähän luulen, että Koko uskoo jo nyt elävänsä tuonkaltaisessa komentotaloudessa. Siihen tyyliin, että Oneiron ei ole suosittu siksi, että se olisi hyvä, vaan siksi, koska sen rasistiset ominaisuudet sopivat rasistisen valtion tarpeisiin ja siksi valtio edistää kirjan myyntiä. Kapitalistinen selitys kysynnästä ja tarjonnasta ei voi olla oikea, koska kuten sanottua, kapitalismi ei toimi.

    Vähän epäselväksi jää, että millä keinoin tarkkaan ottaen valtio myyntiä edistää, mutta todisteeksi siitä riittää, että myyntiä riittää. Jos valtio ei olisi rasistinen, se käyttäisi maagisia lukumieltymystenohjauskeinojaan eriväristen kirjailijoiden tukemiseen, jolloin meillä olisi hänen peräänkuuluttamiaan esimerkkejä uussuomalaisesta kirjallisuudesta.

    VastaaPoista
  6. Yllättävää, että tuota jenkkien SJW-kulttuuria ja vähemmistöjen uhriutumista valkoisen sortajan ikeen alla yritetään noin suorasukaisesti tänne rantauttaa. Tokihan täälläkin on vaihtelevalla menestyksellä valkoisen miehen taakkaa koitettu kantaa ja velkaa maksaa, mutta aika heikosti suomalaisiin lopulta on uponnut tarinat siirtomaaherruuden taakasta ja kolonialismin pitkästä varjosta.

    Se toki on selvää, että tuo asetelma on joidenkin tahojen mielestä sangen houkutteleva. Silloin kun valkoisuus yhdistettynä penikseen on perisyntiin verrattava tila, on valkoinen mies ikuisesti kykenemätön hyvään ja vähemmistöt puolestaan tämän sortajan uhreja kaikissa tilanteissa. Eri asia sitten on, että miten hyvin tuon kaiken saa kankeasti kääntyvine jargoneineen myytyä suomalaiselle kaduntallaajalle, joka yleensä näkee yhteiskunnan aika tasa-arvoisena paikkana, eikä koe huonoa omaatuntoa keskieurooppalaisten tai anglojen porsastelusta. Yksi ihminen varmasti pääsee sillä valtakunnalliseksi Abu-Hannahiksi, koska oikeanvärisille soraäänille on aina A2-illoissa tilaa, mutta suurempaa menekkiä sillä ei varmaan tuossa rapakon takaisessa muodossa ole.

    VastaaPoista
  7. Hei Pekka ja kiitos hyvästä kirjoituksesta. Minulla olisi sinulle masokistinen pyyntö. Haluaisin lukea näitä mainitsemiasi sjw:den (vai ":ien") kirjoituksia valkoisista heteromiehistä. Olisiko sinun mahdollista linkittää muutama suosikkisi? Minusta on mukavaa kun jokin teksti aiheuttaa sellaisen reaktion lukiessa, että huudan vittua kovalla, korkealla ja myös vähän alistuneella äänellä.

    Terveisin metsien mies, hum. kand., Itä-Suomesta

    VastaaPoista
  8. Huomenta teille molemmille, ja kiitokset kommenteista.

    Suomessa tietysti on vähemmän kysyntää valkoiselle syyllisyydentunteelle kuin Amerikassa, mutta toisaalta ihan hyvin se on mennyt kaupaksi Ruotsissakin, eikä Ruotsi ollut yhtään sen kirjavampi tai epätasa-arvoisempi kuin Suomi ennen kuin siitä sellaista alettiin väkisin tehdä.

    Nähdäkseni kyse ei ole niinkään siitä, kuinka uskottava tarjottu ideologia sellaisenaan on, vaan vaan ihmisten valmiudesta vastaanottaa uusia ideologioita. Jos ihminen pitää itseään liberaalina, avoimena ja edistyksellisenä, mitä noilla sitten tarkoitetaankaan, hän suhtautuu sellaisena markkinoituun ideologiaan lähtökohtaisen positiivisesti tai ainakin uteliaasti.

    Sitten kun muistetaan, että suomalaiset on vuosikymmeniä kasvatettu siihen, että säännöllisin väliajoin TV:ssä näytetään nälkäänäkeviä afrikkalaislapsia ja pyydetään lahjoituksia, yksinkertaisemmalle saattaa tulla mieleen, että afrikkalaiset ovat määritelmällisesti köyhiä ja nälkäänäkeviä, ehkä jopa geneettisenä ominaispiirteenä. Suomalaiset on ehdollistettu yhtäältä siihen, että afrikkalaisia pitää auttaa, ja toisaalta siihen, että me olemme rikkaita ja meillä on varaa.

    Sitten jos ihmisellä vielä on joko hankaluuksia hallita laajoja loogisia kokonaisuuksia tai taipumusta sosialismiin, hän saattaa olla sitä mieltä, että afrikkalaisten köyhyys sellaisenaan on todiste afrikkalaisten sorrosta, jolloin kierre on valmis. Tässä kuviossa suomalaisten historialla ei ole mitään osaa.

    En aliarvioisi tuollaisten ihmisten vaikutusvaltaa, varsinkaan kun heitä ei edes tarvita paljoa, jos heitä saadaan nostettua riittävän näkyville paikoille. Suomessa kun poliitikot eivät tunnu kuuntelevan suurinta kansanosaa, vaan kovaäänisintä.

    Voisin kyllä oikeastaan seuraavaan kirjoitukseen koota joitain hyviä sjw-ajatuksia. Minäkin tykkään lukea niitä; sitä kauhukomedian tunnetta ei vaan voi verrata mihinkään.

    Saa nähdä, miten minun kandini käy. Eilen professori sanoi, että tiesitkös, että tutkintovaatimukset ovat muuttuneet sen jälkeen, kun olet suorittanut melkein kaikki peruskurssit, ja sinne on tullut uusi pakollinen kurssi, jota ei voi tenttiä ja joka järjestetään seuraavan kerran 2 vuoden päästä.

    Hän sitten huusi minulle vihaisena, että minun pitäisi tajuta seurata tuollaisia asioita, mutta lupasi inhimillisyyssyistä antaa minun poikkeuksellisesti tenttiä kurssin. Hän kaiveli kirjahyllyään miettien, mikä kirja siihen sopisi tentittäväksi, ja lätkäisi sitten eteeni ruotsinkielisen oppikirjan. Enhän minä siinä vaiheessa kehdannut sanoa, etten osaa ruotsia. No, pakon edessä koiraskin poikii, vai miten se sanonta meni.

    Enpähän voi enää väittää, etten ole tarvinnut pakkoruotsia mihinkään, vaikka 15 vuotta siihen meni.

    VastaaPoista
  9. Hei taas Pekka ja kiitos vastauksesta kommenttiini.

    Löysin blogisi kun tutkin internetiä että mitä kaikkea Koko Hubarasta on kirjoitettu. Täällähän on vaikka mitä muutakin mielenkiintoista luettavaa. Olen viimeisen 20 tunnin aikana lukenut kaikki postauksesi. Toki nukuin myös välillä. Humanistina ymmärtänet, että opintoihin liittyvän sonnan lukemisen tilalle on helppo löytää muuta mielenkiintoisempaa. Kiitoksia siis näistä hetkistä, nyt on palattava takaisin teoreettisen tiedon pariin jotta minustakin joskus tulisi maisteri eli ruotsiksi magister.

    T. hum. kand. vehmaiden metsien ja rehevien rantakaislikoiden Itä-Suomesta

    VastaaPoista
  10. Pekka kuule, humanistiakateemikoilta voi odottaa toki kaikenlaista, mutta jos kuvailemasi pitää paikkansa, niin tuollaista hevonvitunsmegmaa ei voi tarvita sietää. Tutkintovaatimukset eivät tietääkseni voi kesken suorittamisen muuttua tuohon malliin, varsinkaan jos kyse on kurssista jonka voi suorittaa vasta vuosien päästä. Lisäksi olen melko varma, ettei yhdenkieliseen tutkintoon voi kuulua toisenkielisiä tenttikirjoja, ainakaan jos opiskelija ei hallitse kieltä tarpeeksi. Ei aikuisen miehen tarvitse tuollaista paskaa sietää tässä maassa, ei edes jonkun proffan mahtikäskyllä.

    Yliopistoihin menee koko ajan enemmän usko meikältä tällaisen roskan takia. Tekisi mieli tehdä väikkäri mutta taitaa totta vie olla teollisuuden palvelus enemmän mun juttu. Vaikka luonnontieteiden puolella kaikin puolin vähemmän vittumaista onkin.

    -Kristian Nevantausta

    VastaaPoista
  11. Iltaa taas, hum. kand. ja Kristian, ja kiitos kommenteista.

    Hum. kand.: Ohhoh, mukava kuulla, että olet jaksanut kahlata koko projektini läpi. Itsellenikin käy välillä niin, että löydän jonkun uuden hyvän blogin, ja sitten seuraavat pari päivää menevät lukiessa. Hyvin vietettyä aikaa kieltämättä.

    Mielenkiintoisemman tekemisen löytäminen ei tosin ole humanistien erikoistaito. Pari nettikaveria on abiturientteja, ja nyt niillä on lukuloma YO-kirjoituksia varten. Niinpä kavereillani ei ole muuta tekemistä kuin pelata Counter-Strikeä kaiket päivät.

    Kristian: Asia ei mennyt aivan noin yksinkertaisesti kuin aiemmin kuvasin. Siitä on jo aikaa, kun suoritin useimmat peruskurssini, ja muutos tapahtui heti sen jälkeen. Asiassa oli jonkinlainen siirtymäaika, mutta enhän minä tajunnut sellaisia seurata. Siinäkään tapauksessa ei olisi ongelmaa, jos olisin saanut kaikki peruskurssit suoritettua silloin ja tehtyä niistä valmiin paketin, mutta totta kai yhtä kirjatenttikurssia on pitänyt muiden lukukiireiden takia lykätä määrättömästi.

    Onhan se vähän kohtuutonta, että minun pitäisi jatkuvasti muistaa tarkistella, vieläkö suoritukseni ovat ajantasaisia, mutta ei siitä toisaalta voi yliopistoakaan syyttää. Eivät ne voi jokaisen yksittäisen opiskelijan yksittäisiä kursseja vahtia. Sitä kyllä ihmettelen, että miksi pakollista peruskurssia ei järjestetä joka vuosi, mutta ei voi mitään.

    Koska kyseistä kurssia ei periaatteessa voi tenttiä, ei siinä ole myöskään mitään virallista tenttikirjaa. Meillä hyvin harvoin on kursseilla edes oppikirjoja, pelkkiä monistenippuja vain. Proffa vain kaiveli hyllystään jotain, joka liippaa riittävän läheltä aihetta, että sitä voisi käyttää. En ruvennut pullikoimaan, koska hän teki impli- ja eksplisiittisesti selväksi, että hän tekee minulle palveluksen edes antamalla mahdollisuuden. Virallisesti ottaenhan kyseessä on oma mokani.

    Kyllä minä uskon tuon kanssa pärjääväni; kirja on ohut, ja Google translate auttaa siellä, missä kielitaito on ruostunut puhki. Ja kun asia on jo vanhastaan tuttua, ei sitä tarvitse edes kovin syvällisesti opiskella.

    Yleensä meillä humanisteilla asenteet ovat juuri päinvastoin. Esimerkiksi kandityön palauttamisen deadlinen lähestyessä (eri) professori antoi ihan spontaanisti kuukauden lisäaikaa, koska ei ollut muistanut muistutella deadlinen lähestymisestä ja muutenkin sanoi norkoilevansa yliopistolla vielä pitkälle kesään ilman parempaa tekemistä. Olen täällä oppinut varmaan vähän liiankin hyvin siihen, että aikatauluista ei tarvitse välittää ja kaikesta voi neuvotella.

    VastaaPoista
  12. Iltaa Pekka,

    Kiitos selvennyksestä. Kieltämättä oikeastikin lipastossa suurin ongelma on tuo suunnaton pehmeys aikataulujen kanssa, ja olen jopa keskustellut oman laitoksen proffaosaston kanssa aiheesta, myös tällä puolella instituutiota. Joku roti ja silleen, ei tartte siitä suuremmin kiistellä.

    Hyvä että asiat on siedettävästi. Mulla on noista asioista vähän hermot pinnalla kultsin gradutuskailun takia. Hänhän siis tekee gradussaan julkishallinnon palveluksessa ihan oikean jutun ihan oikeille ihmisille, ja juuri se tuntuu olevan humanistiproffalle ongelma; laitoksen ohjaaja vaatii kaikennäköisiä hämäriä, todellisuudesta irrallaan olevia analyysejä. Tämä hämmentää suunnattomasti kultsia, joka ei haluaisi sotkea työtään erinäköisillä ihmeellisillä "näkökulmilla" ja "metodeilla" (lainaus), vaan keskittyä erilaisen sosiaalisen oikeudenmukaisuuden teoretisoinnin sijaan siihen, miten ihan oikeassa elämässä varmistetaan sosiaalinen oikeudenmukaisuus työn lopputulemassa. Y'know, tasavertainen hyöty työn tuloksista kaikille kohderyhmille ihan oikeassa elämässä.

    -Kristian Nevantausta

    VastaaPoista
  13. Iltaa taas, Kristian, ja kiitos kommentista.

    Kandityössä ei vielä tuollaisia vaikeuksia ollut, mutta eipä siihen paljoa vaaditakaan. Lähinnä ongelma oli aiheen valinta, kun sen sai tehdä oikeastaan mistä tahansa jollain lailla oppiaineeseen liittyvästä. Saa nähdä, miten gradun kanssa sitten aikanaan menee.

    Meilläkin emäntä opiskeli ihan oikeaa alaa oikeita töitä varten, ja kyllä hän aina ihmettelee, pitäisikö itkeä vai nauraa, kun kuuntelee näitä humanistijuttuja, liittyen juuri aikatauluihin, aihepiireihin ja sen sellaiseen. Hän kirosi sitä, että hän joutui tekemään tietokoneohjelman, jolla on jotain järkevää käyttöäkin, ja minulle riitti, kun lukaisin erään kirjan parilla kielellä ja vertasin, millä periaatteilla käännökset oli toteutettu ja mikä mielestäni oli onnistunein.

    Toisaalta joustaminen onnistuu meillä siksikin, koska opiskelijamäärät ovat niin pieniä, että kaikki tuntevat toisensa. Teekkarivuosinani ei harrastettu henkilökohtaista neuvottelua, mutta eipä se niillä opiskelijamäärillä olisi niin vain onnistunutkaan.

    VastaaPoista