lauantai 21. marraskuuta 2015

Toverini totaalikieltäytyjä

Kuulinpa huhun, että eräällä tuttavallani on tuomio alkamassa. Hän kun on totaalikieltäytyjä. Nykyäänhän totaaleja ei enää panna vankilaan, vaan heidät laitetaan kotiarestiin, jota valvotaan pannalla, ja luvan kanssa he saavat käydä esim. töissä ja muissa valvojan hyväksymissä riennoissa. Scifielokuvissa on tapana, että tällaiset pannat räjähtävät, jos sallitun alueen rajat ylittää, mutta tämä panta tietääkseni vain lähettää poliisille hälytyksen, mikä mielestäni on aika antikatarttista.

Joku voi ajatella sinänsä ihan pätevästi, että turha on viattomia hippejä laittaa oikeiden rikollisten sekaan, mutta sitten täytyy tarkastella koko "oikean rikollisen" määritelmää. Kyllä vankilaan pienemmistäkin rikkeistä joutuu, ja vastaavasti monista pahemmista rikoksista ei joudu, vaikka kuinka yrittäisi.

En nyt halunnut puhua siitä. Rupesin vain miettimään totaalikieltäytymisen tausta-ajatuksia. Totaalithan tyypillisesti eroavat sivareista siinä, että sivarien aatteet ovat yksioikoisempia ja yksilökeskeisempiä, tyyliin "en halua opetella tappamaan" tai "en tykkää, kun minulle huudetaan". Totaalit sen sijaan kyseenalaistavat koko systeemin mielekkyyden ja yksilöiden velvollisuudet sen osina.

Hekin usein uskovat, että tappelun saa loppumaan kieltäytymällä lyömästä takaisin, mutta kenties vielä keskeisempi argumentti heille on, että armeija on pakko-, jopa orjatyötä, jollaiseen sivistysvaltio ei saa pakottaa kansalaisiaan, tai ainakin siitä pitäisi maksaa kunnon palkkaa. Tästä minä halusin tänään puhua.

Armeija-aiheinen teksti vaatii kuvitukseen aseita ja maastopukuja.

Ensimmäinen selvä huomio on tietenkin se, että eihän armeijassa mitään töitä tehdä. Se saattaa toki tuntua työltä, koska siinä tulee hiki, mutta ei siellä tuoteta mitään rahanarvoisia tuotteita tai palveluita. Armeijassa opiskellaan. Siellä opetellaan toimimaan organisoidusti ja tehokkaasti hyökkäyksen torjumiseksi, että jos hyökkäys joskus tulee, kaikki eivät sitten säntäile päättömästi ympäriinsä ihmettelemässä, onko rynnäkkökiväärillä helpompi tähdätä etu- vai takatähtäimen läpi.

Joku saattaa väittää, että vaikka intin käyminen ei olekaan rahanarvoista palvelua valtiolle, taistelu mahdollisen sodan aikana on. No ei. Jossain Venäjällä voi olla, että tykinruoka sotii valtiota ruokkiakseen, mutta koska Suomi keskittyy vain itsepuolustukseen, sotiminen on jokaisen henkilökohtaista omaisuuden ja oikeuksien puolustamista, ja armeija vain tarjoaa mahdollisuuden tehdä se organisoidusti ja tehokkaasti.

Armeija kestää 6-12 kuukautta. Ei varmaan ihan sitäkään enää nykyään. Toinen tarpeellisia kansalaisvalmiuksia opettava pakko-orjalaitos, peruskoulu, kestää 9 vuotta. Senkin tarjoamista opeista suurinta osaa ei tavallinen kansalainen koskaan tule tarvitsemaan, ja ne loputkin oppii kotona, jos vanhemmat viitsivät kantaa pienintäkään vastuuta ipanoidensa kasvatuksesta. Silti kukaan ei vaadi oppivelvollisuuden poistoa. Varsinkaan en ole kuullut kenenkään vaativan, että lapsille pitäisi maksaa koulunkäynnistä tuntuvaa kuukausipalkkaa.

Mutku emmä haluu!

Toiseen huomioon tarvitsemme vähän matematiikkaa. Jos ajatellaan, että sellainenkin persaukinen paskanlapioija kuin minä joudun maksamaan palkastani parikymmentä prosenttia veroja ja muita pakollisia maksuja, tarkoittaa se käytännössä, että työviikosta yhden päivän palkka menee suoraan valtion kassaan. Valkoisen miehen töitä tekevillä tämä osuus on jopa suurempi.

Samalla laskukaavalla, jos työuran oletetaan kestävän 40 vuotta, tästä 8 vuotta on pelkkää veronmaksua. Eikä yksikään pitkätukka tule tässä yhteydessä puhumaan vapauksistaan, vaikka stereotyypin vastaisesti he jopa usein käyvät töissä. Mitä ihmettä?

Ymmärrän toki, että järjestäytyneen yhteiskunnan pyörittäminen maksaa rahaa eikä veroista koskaan päästä eroon, mutta jos valittavanani olisi kaksi vaihtoehtoa, eli

A) soutaa kaleeria sormet verillä lähemmäs 10 vuotta, että valtio saisi lisää rahaa jaettavaksi Irakin armeijan käpykaartille,

tai

B) retkeillä luonnossa korkeintaan vuosi ja ottaa se (melko pieni) riski, että joskus hamassa tulevaisuudessa minut laitetaan ammuskelemaan venäläisiä,

on selvää, että vaihtoehto B olisi pienempi riesa.

Mikä on siis yhteenveto? Ihminen joutuu uhraamaan elämästään valtiolle helposti 15-20 vuotta, ellei enemmänkin, eikä sitä juuri kyseenalaisteta. Tässä kontekstissa jonkun puolivuotiskauden paisuttaminen joksikin merkittäväksi ihmisoikeuskysymykseksi on aivan naurettavaa.


Ei siitä sen enempää, mutta kun nyt tuli nämä armeijajutut puheeksi, on aivan pakko suositella peliä, jonka taannoin ostin hyvällä alennuksella: Spec Ops: The Line.


Mekaniikaltaan ja ulkonäöltään peli ei merkittävästi poikkea CoDeista sun muista räiskinnöistä, mutta pelin vahvuus onkin juonessa, joka on vapaa mukaelma Joseph Conradin kirjasta Pimeyden sydän (johon perustuu myös elokuva Ilmestyskirja nyt).

Vaikka pelissä mennäänkin amerikkalaisilla, vastassa ei ole mitään epämääräisiä terroristeja, vaan toisia amerikkalaisia. Mitään hyvää ja pahaa ei ole, vaan pelaaja tarinan edetessä itsekin luisuu väkisinkin pahan puolelle. Vaikka kuinka yrittäisi auttaa siviilejä, aina tulee munattua asiat niin, että siviilit kärsivät vain enemmän. Joskus saattaa tulla vahingossa pudotettua fosforipommeja niiden niskaan, ja muuta sellaista pikkujäynää.


Tarina on psykologista mindfuckia, jollaista rakastan, oli siinä sitten mukana räiskintää tai ei. Heikkohermoisille tätä ei voi suositella, koska sodan jälki on rumaa eikä sitä mitenkään yritetä kaunistella tai peitellä, mutta muille suosittelen vaikka täysihintaisena. Ei se sittenkään ole kuin 20 €.

15 kommenttia:

  1. Jaa, no nytpä oli aukko sivistyksessä kun en edes tiennyt että tuo käytäntö on muuttunut. Siis että totaaleja ei enää laiteta vankilaan. Yksi tuttu tuon ratkaisun teki reilu 10 vuotta sitten, silloinhan vielä vankilaan joutui. Perusteluista en muista sen tarkemmin, olihan siinä ainakin nämä yleiset kaikki väkivalta on väärin eikä tänne sitä paitsi kukaan hyökkää. Jostain syystä en yllättynyt kun kuulin että samalla kaverilla on refugees welcome-asenne tähän matu-invaasioon.

    VastaaPoista
  2. Luulis totaalisenki kieltäytyjän lähtevän siviilipalvelukseen, jos sen saa suorittaa vaikkapa sairaalassa tai vanhankodissa auttamassa, mutta näillä taitaaki olla vaan kieltäytymiseen ihan joku muu syy kuin pasifismi ..

    -jpt-

    VastaaPoista
  3. Tuohon Spec Opsiin liittyen, niin itse ainakin totesin PC:llä sen kontrollien olevan melkoisen sekavat... peli on Steamin kirjastossa pyörinyt aika kauan ja ei tule olemaan suosikkejani.

    VastaaPoista
  4. Huomenta, Reijo ja jpt, ja kiitos kommenteistanne.

    Reijo: Pakolaisystävällisyyden lisäksi toinen, mikä aseistakieltäytyjiä usein jännästi yhdistää, on se, että väkivalta ja sota on aina väärin, paitsi että Venäjällä on toki oikeus valvoa intressejään naapurimaissaan vaikka sotilaallisesti, jos tarve vaatii. Mutta joo, joku totaali joskus piti blogi-päiväkirjaa tuomiostaan, ja siitä tiedän tällaisia. En nyt valitettavasti muista, mistä se löytyi.

    jpt: Vaikka sivarissa sinänsä voikin olla hyödyksi, totuus on, että koko järjestelmä on olemassa vain sen vuoksi, että aseistakieltäytyjillekin keksittäisiin jotain tekemistä, eikä kiusaus kieltäytyä armeijasta olisi niin suuri. Siinä mielessä ymmärrän, ettei sellainenkaan huvita. Turhahan heidän on kohtalostaan marista, koska ennen wanhaan heidänlaisensa ammuttiin. Hyvä kuitenkin, että sivarivaihtoehto on olemassa, koska turha sellaisia tyyppejä on rintamallekaan laittaa. Eivät ne kuitenkaan ampuisi vihollista kohti, jolloin niistä olisi enemmän haittaa kuin hyötyä.

    Janne: Spec Opsin kontrollit poikkeavat jonkin verran totutusta, mutta äkkiä siihen tottuu. Varsinkin kun minulla ainakin oli oletuksena päällä vinkkisysteemi, joka koko ajan kertoi mitä nappia pitää painaa, että saa kyyristyttyä suojaan ja poimittua kranaatteja jne. Toivottavasti annat pelille vielä toisen mahdollisuuden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minullakin tuo vinkkisysteemi oli päällä... pelatessa vain tuntui, että pelaan koko ajan jotain Call of Duty-kloonia... ja kun en pidä Call of Dutystäkään... toisaalta ei tuo peli tuolla kiintolevyn kulmalla nyt niin kamalasti tilaa vie että ehkäpä annan sille joku päivä toisen mahdollisuuden. Fallout 4 vie nyt kaiken ajan.

      Poista
    2. Iltaa taas. Niinhän se nykyään alkaa olla, että kaikki räiskintäpelit, joissa on millään lailla järkevä yksinpelikampanja, ovat CoDin klooneja. Itse kyllä tykkään. Pitää kai kohta koittaa uutta Rainbow Sixiä, jos siinä olisi jotain vitsiä.

      Fallout 4:ää en ole vielä hankkinut. New Vegasia olen jonkin verran pelannut viime aikoina, ja olen saanut vahvistuksen ennakkoluuloilleni: ei Fallout toimi FPS:nä yhtä hyvin kuin ylhäältä kuvattuna ja vuoropohjaisena. Pitää kai odotella Wasteland 3:a.

      Poista
  5. Ehkä pitäisi mullistaa eduskuntavaalien äänioikeussysteemi sillä lailla, että Puolustusvoimien kantahenkilökunnalla ja asevelvollisilla sekä reservissä olevilla olisi ylimääräisiä ääniä. Sitten ei tarvittaisi enää sivariakaan.

    VastaaPoista
  6. Iltaa, Tom, ja kiitos kommentista.

    Miksei. Robert Heinleinin kirjassa Starship troopers oli yhteiskunta, jossa väestö oli selkesti jaoteltu kansalaisiin ja siviileihin sen perusteella, oliko käynyt armeijan. Vain kansalaisilla oli äänioikeus. Vaikutti mielenkiintoiselta. Toisaalta jos äänioikeusjärjestelmää lähdetään muokkaamaan, tärkeämpää voisi olla sitoa äänioikeus veronmaksuun, tai ainakin nostaa alaikäraja kolmeenkymppiin.

    VastaaPoista
  7. En ole kyseistä kirjaa lukenut. En pahemmin lue kirjallisuutta englanniksi, ja muistaakseni sitä ei ole suomennettu.

    Itse olen sitä mieltä, että palkannauttijoista vähiten ansaitsevilla, jos he nauttivat vain hyvin vähän tai ei ollenkaan julkista tukea, tulisi olla ylimääräisiä ääniä eduskuntavaaleissa. Ja minusta myöskin äänioikeusikärajan tulisi olla 25 vuotta, jotta ihmisten aivot olisivat ehtineet kypsyä suurin piirtein aikuiseksi. Voitaisiin ottaa hyväksi lisäksi mukaan tuo lisä-äänien antaminen armeijalaisille ja reserviläisille...

    VastaaPoista
  8. http://mvlehti.net/2015/11/23/tama-jarkyttava-video-on-kuvattu-hollannissa/

    Tätä kun kattelin, niin tuli kyllä mieleeni, että kyky ja taito suorittaa hyvinkin väkivaltaisia, toisin sanoen pahuutta eliminoivia tekoja tulisi olla kansalaisvelvollisuus. Siis eiiivvvvvvvittu noita videon alussa esiintyviä "potkijoita." Jos he olisivat olleet sellaisia ihmisiä, kuin mitä ihanteeni velvoittaa, ei olisi tarvittu kuin yksi voimalla ja taidolla toimitettu potku puukottajan naamaan ja tilanne olisi ollut siinä. Minun valtiossani nuo leikkiväkivallan harjoittajat teloitettaisiin, syynä "vitun nynnyys."

    Ja juu, tämä ei liittynyt varsinaiseen pointtiisi, mutta jotenkin nyt pasifismiin kuitenkin.

    VastaaPoista
  9. Iltaa taas Tomille ja Kaleidoskoopille, ja kiitos kommenteistanne.

    Starship troopersin elokuvaversio on myös oikein hyvä, mutta siinä yhteiskunta jätetään lähes kokonaan kuvailematta.

    Njoo, en minäkään sano, että ääniä pitäisi olla sitä enemmän, mitä enemmän maksaa veroja. Voisi kai tuota ehdottamaasikin harkita. Sinänsä ei ole niin väliä, olisiko äänestysikäraja 25, 30 vai vaikka 35 vuotta, mutta 18 tuntuu kyllä olevan aivan liian vähän.

    Tuo video oli... no, niin. Vakavasta aiheesta huolimatta en voinut olla nauramatta noille "potkuille". Voin kuvitella, kuinka potkijat potkiessaan sanovat puukottajalle, että "Hei, älä viitsi. Hei oikeesti."

    Tuo on paremminkin sellaista tönimistä, jolla tarkistetaan, onko maassa makaava ruumis kuollut vai vain sammunut. Silti tyypit kaatuilevat omien potkujensa voimasta, eikä puukottaja edes huomaa, että häntä potkitaan. En minäkään mikään streetfighter ole, mutta kyllä silti pitää ymmärtää, että varovaisuus on väkivallan ammattilaisia varten. Jos ei tiedä, kuinka lujaa pitää potkaista, pitää potkaista täysillä. Ja miksi nuo tönivät hartioihin, kun ohimokin olisi ollut oikein hienosti suojaamattomana?

    Tai no, ehkäpä nuo pojat vain pelkäsivät, että jos he satuttavat puukottajaa, he joutuvat itse maksumiehiksi. Ei mikään perusteeton pelko sekään.

    VastaaPoista
  10. Jaa-a. Paha tuosta ideologiasta sanoa. Olen käynyt armeijan ja olen sotilasurani huipulla ollut jo toistakymmentä vuotta. Ainoa konsti jolla voisin kohota isommaksi herraksi, kuin mitä olen, on liittyminen johonkin puolueeseen ja ryhtyminen "vaikuttajaksi", mutta se on sen verran alhainen etten ilkeä.
    Edistyksellisellä puolellahan ei harrasteta perstuntumalta asioiden arviointia, vaan kaikki perustuu faktoihin. Itse olen ollut jo monta kertaa sitä mieltä, että aseistakieltäytyjiä "ei ny niinq huvita" ja kaikki ideologinen julistaminen on savuverhoa. Siviilipalveluksen pituudesta vinkujat eivät osaa laskea. Nimittäin siviilipalvelus on tosiasiassa palvelusajalla laskien lyhyempi kuin lyhinkään asepalvelus, jos laskee kyseiseen "palvelukseen" liittyvän vapaa-ajan.
    --Viikon Radiokasvo

    VastaaPoista
  11. Huomenta, Radiokasvo, ja kiitos kommentista.

    Joo, tietenkin kieltäytyminen perustuu huvittamattomuuteen, mutta sitten on tyypin luonteenlaadusta kiinni, kuinka suurta ihmisoikeuskysymystä savuverhokseen rakentaa. Eräs kaverini joskus sanoi arvostavansa totaaleja enemmän kuin armeijan käyneitä, koska heillä on pokkaa seistä mielipiteensä takana rangaistuksen uhallakin. No jaa. Vaikka tuossa sinänsä onkin oma pointtinsa, itse sanoisin, että tärkeämpää on katsoa, onko mielipiteessä itsessään mitään järkeä.

    Ja joo, sivari kestää 40 tuntia viikossa, armeija taas 122 tuntia ja ginekset päälle. Ainakin minun aikanani. Tosin jos joku sivari tulee minulle vinkumaan sivarin pituuden rangaistusmaisesta luonteesta, en välttämättä jaksa ruveta lukuja laskemaan. Saatan vain todeta, että mitä sitten? Niinhän sen kuuluisikin olla.

    VastaaPoista
  12. Twitteristä poimittua: Superhumoristi Lehto ‏@Superhumoristi

    @veronikahonka @thriftyfinn Somali Jama Jama Tampereen vihreistä on älykkäämpi kuin veronika honkasalo. Seppo Lehto

    Katsokaa twitteristä lisää veronika honkasalon kommarivalheista ja niistä kiinnijäämistään, kun alkoi kusettaa Jama Jaman ja Seppo Lehdon tapaamismorotuksia

    VastaaPoista
  13. Huomenta vielä Seppo Lehdolle, ja kiitos kommentista.

    Joo, taas ollaan vihreissä vauhdissa. Mikäs siinä. Kyllähän jalkapalloakin pelataan niin, että mennään vastapuolen pelaajan lähelle ja kaadutaan maahan kiljumaan siinä toivossa, että vastustaja saa punaisen kortin.

    Veronika Honkasalo onkin tuttu nimi. En nyt suoralta kädeltä (heh) muista, missä yhteyksissä olen hänestä kuullut, mutta muistaakseni kommarius on vahvana hänessä.

    Olisi kiva tietää, mistä kuvasta tämä kohu lähti liikkeelle. Oliko se tuo torikuva, missä sinulla on vihreä lippis ja kaverilla vaaleanpunainen paita?

    VastaaPoista