torstai 27. kesäkuuta 2013

Rahaa, rautaa ja roteiinia

Tuli taas asioitua kaupungilla. Ensin piti käydä pankissa hakemassa lomareissua varten vähän rahaa; Kyllä Kroatiassa varmaan eurotkin hyväksytään, mutta vaihtokurssi voi olla vähän mitä sattuu. Nyt on sitten varmuuden vuoksi vähän kunia, paikallista valuuttaa.

Truu känstä

Oli harvinaisen tylsä pankkireissu. Yleensähän kun istuu penkille odottamaan vuoroaan ja räpläämään jonotusnumerolappua muodottomaksi, viereen ilmestyy eläkeläinen, joka alkaa höpisemään dinosauruksista tai mannerlaatoista tai jostain muusta jännästä. (Tuo on muuten vakioilmiö. Keskustelkaa pankissa eläkeläisen kanssa, niin keskustelu kääntyy väistämättä jossain vaiheessa dinosauruksiin.) Tällä kertaa ei juttua kuitenkaan syntynyt. Valitsin varmaan vierustoverini väärin, kun ei se ollut kuuttakymmentäkään. Parempi onni ensi kerralla.

Pienimmät saamani, kymmenen kunan setelit, ovat arvoltaan 1,34 euroa. Vitosiakin niillä olisi. Toisaalta eipä tuo ole vielä mitään verrattuna serbeihin, joiden pienimmät setelit ovat euroissa vajaat 9 senttiä.


Tuo kuva on suorastaan taiteellinen. Pitääkin ruveta ottamaan enemmän taidekuvia tätä blogia varten.

Pankin jälkeen kävin postissa katsomassa, jos Turkuun eksynyt Fitnesstukku-pakettini olisi jo löytänyt perille. Tilasin proteiinijauheita ja leuanvetotangon, jotka lähetettiin erillisissä paketeissa. Jauheet löysivät perille jo maanantaina, mutta tanko ei; siitä huolimatta posti pisti minulle saapumisilmoituksen molemmista erikseen yhtä aikaa.


Hyvää tuo sitruunajugurtin makuinen proteiini. Nyt on myös tanko perillä, ja sitä pääsee ruuvaamaan paikalleen, kunhan emäntä tulee töistä kotiin ja kertoo, mihin sen saa laittaa.

Postissakin on välillä mielenkiintoista, vaikka ei välttämättä pääsekään keskustelemaan paleontologiasta. Tiesittekö, että Algeriaan ei saa lähettää käytettyjä vaatteita eikä Islaminvastaista propagandaa? Nyt tiedän minäkin.

5 kommenttia:

  1. onks toi jauhe parempaa ku minttusuklaa? ps millon tuut töihin takas?

    VastaaPoista
  2. On parempaa. Minttusuklaassa muistaakseni oli se ongelma, että ensimmäinen kulaus on todella hyvää, mutta se on niin imelää, että siihen kyllästyy heti ja viimeisten tippojen juominen on kärsimystä. Tuota sitruunajugurttia pystyy juomaan vaikka kuinka paljon. Toinen maku, mitä suosittelen, on kirsikka.

    Jos nyt oikein muistan, kaleerin kapteeni sanoi lomani loppuvan 28. päivä. Seuraavan työpäivän pitäisi siis olla tiistai 30. päivä. Joko olet itse palannut?

    VastaaPoista
  3. jes! joo valitettavasti oon jo yli viikon ollu. nähään sit ens tiistaina. minkä hintanen toi säkki oli? kai sitä vois ite googlettaa mut eipä jaksa, ja siust on kivaa saada kommentteja.

    VastaaPoista
  4. Jep, kiitos kommenteista. Neljän kilon säkki on 59,90 €, mutta niillä on jatkuvasti käynnissä kampanja, jossa samalla rahalla saa saman säkin ja lisäksi jonkin lisäravinnenappulapurkin tai T-paidan.

    Nähdään pian. Katsotaan, jos löytyisi jotain paikallista suklaata tuliaisiksi.

    VastaaPoista
  5. eli ihan hyvän hintanen. joo suklaa ois huikeeta!

    VastaaPoista