torstai 26. syyskuuta 2013

Kirja-arvostelu: Kyösti Pietiläinen & Ville Kaarnakari - Sotapoliisi Peters No: 005

Kyösti Pietiläinen eli Karl Peters vietti 28 vuotta Ranskan muukalaislegioonassa laskuvarjojääkärinä ja sotilaspoliisina. Jäätyään eläkkeelle hän julkaisi kokemuksensa kirjana, ja pian tarina laajeni kokonaiseksi sarjaksi. Aikaisemmin luin ja arvostelin sarjan aloitusteoksen, jossa hänen uransa käydään ylimalkaisesti läpi alusta loppuun, ja tarkoitukseni oli ensin kerätä koko sarja ja sitten käydä ne läpi ilmestymisjärjestyksessä.

Sarja on kuitenkin niin suosittu, että tällä hetkellä "kyösti pietiläinen" on blogini toiseksi eniten Google-osumia tuottava hakusana, termien "isot tissit" ja "tissit" välissä. Haluan vastata kysyntään nopeasti, ja siksi päätinkin olla odottamatta ja lukea kirjat sitä mukaa ja siinä järjestyksessä kun saan niitä käsiini. Eipä järjestyksellä näytä olevan väliäkään, koska ainakaan tämän osan perusteella ne eivät vaikuta muodostavan jatkokertomusta, vaan keskittyvät tiettyihin osa-alueisiin tai vaiheisiin Pietiläisen urassa. Ykkösosa kannattaa tietysti olla luettuna.

Kuten nimestä saattaa arvata, tämä kirja keskittyy Pietiläisen tehtävien ja arjen kuvaamiseen sotilaspoliisin toimissa.


Legioonan kotipaikka on Korsikan saari, jossa paikallisten asukkaiden suhtautuminen sotilaisiin vaihtelee epäluulosta avoimeen vihaan. Humalaiset legioonalaiset saavat usein aikaan tappeluita siviilien kanssa, ja joskus he vain muuten vain unohtavat tulla ajoissa iltavapaalta takaisin. Eniten päänvaivaa kuitenkin aiheuttavat karkurit; kaikki eivät kestä legioonan kovaa kuria ja koulutusta, ja hermojen pettäessä yrittävät pakoon joko hetken mielijohteesta tai huolellisten valmistelujen jälkeen. Silloin asialle laitetaan Pietiläinen, legioonan paras ihmisenmetsästäjä. Monet antautuvat suosiolla, vaikka tietävätkin kiinnijääneiden karkureiden saavan jokaiselta pidättäjältä ja kuulustelijalta erikseen kunnolla turpaan, mutta silloin tällöin epätoivoinen karkuri on valmis tappamaan kaikki tielleen astuvat, niin sotilaat kuin siviilitkin.

Kirja koostuu lyhyistä, alle kymmensivuisista episodeista, ja alun koulutuskuvauksia lukuunottamatta kirja on paremminkin novellikokoelma kuin romaani. Jokaisessa luvussa käydään läpi yksittäinen tehtävä tai vastaava, eikä niitä pahemmin yritetäkään sitoa yhteen. Jonkun mielestä luvut saattavat olla liian lyhyitä eivätkä mene tarpeeksi syvälle yksityiskohtiin, mutta toisaalta voi ajatella, että niihin on hyvin tiivistetty kaikki oleellinen.

Toistoa on jonkin verran, mutta hankala siltä on välttyäkään näin tarkasti rajatussa aihepiirissä, ja erilaisia tilanteita on kuitenkin niin paljon, että ei tähän ehdi kyllästyä, jos aihepiiri kiinnostaa. Oikeastaan ainoa asia, mikä jäi pahasti kaivelemaan, on se, että koko kirja tapahtuu Korsikassa. Pietiläinen toimi sotilaspoliisina myös Djiboutissa, kuten kuvaliitteistäkin näkee, joten varmaan sieltäkin olisi jotain mojovaa ollut kerrottavana.

Neljä pistettä viidestä. Olisin toivonut enemmän romaanirakenteisuutta ja maisemanvaihdoksia, mutta itse asian, eli legioonan sotilaspoliisin toiminnan kuvaamisen, suhteen en joutunut pettymään.

Seuraavana sarjassa on sitten viikonloppuna hankkimani Aavikon kettu. Jos aikataulu antaa myöten, saanen sen luettua joskus ensi kuussa.

6 kommenttia:

  1. Onkohan sinulla nyt Petersin uran kokonaisuudessaan kattava kirja. Ostin vuonna 2008 äänikirjan eli CD-sarjan, jossa oli luettu hänen elämäntarinansa. Djiboutissa pidettiin sotilasbordellia ja tuhottiin ilman omia tappioita joku maantierosvoporukka, joka kuopattiin paikalle samantien. Näin muistelen. Voin muistaa väärinkin.

    acc

    VastaaPoista
  2. Huomenta, acc, ja kiitos kommentista.

    Niin, sitähän minäkin valittelin, että tässä Sotapoliisi Peters No:005:ssä jäi paljon mielenkiintoisia asioita kertomatta. Tosin tämän tarkoitus olikin vain kuvata sotilaspoliisin arkea Korsikalla. Se Pietiläisen uran kokonaan kattava kirja on ihan toinen, Legioonalainen Peters: suomalaisen palkkasoturin muistelmat. Tuossa: http://pekanporstua.blogspot.fi/2013/06/kirja-arvostelu-petri-kyosti.html

    Siinä nuo mainitsemasi sotilasbordellit ja maantierosvot ovat kyllä mukana. Ehkäpä Djiboutin seikkailuista on kokonaan oma kirjansa, ja siksi ne jätettiin 005:stä pois.

    VastaaPoista
  3. Nämä ovat lukulistalla kaikki, pitäisi viitsiä kirjastoon lainailemaan näitä. Nuorena sällinä tuli luettua Sven Hasseleita, mutta jo silloin tuntui siltä että niissä on puolet keksittyä. On aina henkilökohtaisesti arveluttanut kun Legioonassa lienee edelleen komentokielenä tuo ranskan kieli, joka henkilökohtaisen kokemuksen mukaan sopii paremmin rakkausrunoihin ja kaunokirjallisuuteen. Kaipa sitä pari kertaa kessulta otetun turpasaunan jälkeen alkaisi sitäkin kieltä kunnioittamaan aivan uudella tavalla. Hauska blogi edelleen, tuntien välissä täällä on hyviä, lyhyitä juttuja luettaviksi. Jatkakaa samaan malliin. -Caesar-

    VastaaPoista
  4. Huomenta Caesarillekin. Kiitos, yritetään jatkaa samalla linjalla. Kuten olet varmaan jo huomannutkin, tällä kanavalla ei esitetä pelkkää yhteiskunnallista tai poliittista kritiikkiä, vaan aihepiiri kattaa kaiken, mikä mieleen juolahtaa. Seuraavaksi taitaa olla vuorossa ruuanlaittoa pitkästä aikaa.

    Hasselin koko tuotanto löytyy minunkin hyllystäni. Vaikka kirjailija itse väittääkin teostensa olevan todenmukaisia, asiantuntijat ovat sitä mieltä, että niissä on keksittyä enemmänkin kuin puolet. Pidetään jopa todennäköisenä, ettei Hassel osallistunut sotaan lainkaan. Eipä se haittaa. On hän silti paras tietämäni sotakirjailija.

    Stereotyyppisesti ranskaa pidetään romanttisena hempeilykielenä, mutta oikeastaan se on vahvankuuloinen tunteidenvälittäjäkieli niin hyvässä kuin pahassakin, joten olen varma, että ranskalaiskessu osaa huutaa vakuuttavasti tarpeen vaatiessa. Itsehän en valitettavasti osaa ranskaa kuin pari lausetta, ja niitäkään en osaa tähän kirjoittaa, mutta sellainen mielikuva minulla on.

    Olisi tuossa hyllyssä ranskan itseopiskelukirja. Tuli hankittua pari vuotta sitten, kun käytiin emännän kanssa Pariisissa, ja ajattelin vähän perusteita opetella, mutta en sitten ehtinytkään. Kun vain olisi enemmän tunteja päivässä ja vähemmän tunteja työpäivässä...

    VastaaPoista
  5. Istuin kerran Pietiläisen vieressä välin Helsinki-Istanbul. Mukavanoloinen herra, en silloin tajunnut/tunnistanut. Jokin miehestä kuitenkin viestitti "palkkasotilas tai muuten vaan kovemman puolen jannuja". Niinpä hänen kysyessään "No, minkäslaista siellä Ugandassa on?" vastasin "Samanlaista."

    Se oli mielestään erinomaisesti vastattu.

    VastaaPoista
  6. Iltaa Ugandaan. Ahaa, se olet sinä, joka sieltä käy täällä.

    Ugandan asioista sen tarkemmin tietämättä olen varovaisesti samaa mieltä, että hienosti vastattu.

    VastaaPoista