Keskusteluja maahanmuuttajan kanssa

Pyrin välttämään maahanmuuttoaiheista puhumista monesta syystä. Siihen aiheeseen on jo erikoistunut niin monta blogistia, etten minä voisi tuoda keskusteluun mitään uutta, enkä myöskään halua leimautua maahanmuuttokritiikkiblogistiksi, koska se on aika suljettu piiri, ja pyrin levittämään omaa ilosanomaani mahdollisimman suuresta aihepiiristä mahdollisimman suurelle yleisölle. Enkä minä Halla-aholle pärjäisi kuitenkaan.

Humanitäärinen maahanmuutto - siis se, jossa esim. Somalian kymmenestä miljoonasta sisällissodan ja nälkäkuoleman välissä tasapainoilevasta asukkaasta tuodaan muutama sata Suomeen kansaneläkelaitoksen asiakkaiksi ja ajatellaan, että nyt on maailman pelastaminen hyvässä nousussa - on kuitenkin sellainen riemuidiotismin rypälease, ettei sitä oikein voi jättää kokonaan käsittelemättäkään.

Maahanmuuton yhteydessä puhutaan kotouttamisesta, eli paikallisen kielen, kulttuurin ja tapojen opetuksesta, jolla pitäisi voida vähentää maahanmuuton mukanaan tuomia ongelmia. On ihmisiä, joiden mielestä maahanmuutossa ei ole ongelmia, tai jos onkin, ne johtuvat vain siitä, että suomalaiset ovat rasistisia paskoja; ja sitten on niitä, joiden mielestä kaikki eriväriset sopisi kotouttaa merenpohjaan. Väliin jää konservatiivien enemmistö, joka vaatii maahanmuuton rajoittamista sellaisiin määriin, että ne pystytään tehokkaasti kotouttamaan olemassaolevilla resursseilla; ja vihervasemmiston enemmistö, joka vaatii kotouttamiseen jatkuvasti enemmän resursseja, eli käytännössä vihervasemmistolle lisää rahaa, jolla he sitten järjestävät teemailtoja ja muuta pikkukivaa maahanmuuttajille. Kunhan omat palkat on otettu päältä pois, tietenkin.

Pekan porstuassa yhteiskunnalliset velvollisuudet otetaan kuitenkin vakavasti. Tällä ilmoituksella palkkaan siis Vanessan viehättäväksi assistentikseni, vaikka valkoisiakin olisi tarjolla.

Nyt en halua ottaa kantaa maahanmuuttoon sinänsä. Kestolukija voinee muiden mielipiteideni pohjalta tehdä valistuneita arvauksia mielipiteestäni sen suhteen. Tänään halusin puhua pelkästään kotouttamisesta. Kerronpa siis tapauksesta, joka sattui minulle aikana ennen blogini syntymää:


Olin töissä. Oli hiljainen ilta, eikä tekemistä ollut niin paljon, että juttuseura olisi keskeyttänyt mitään tärkeää. Paikalle saapui ulkomaalainen mies, ja pysähtyi juttelemaan. Hän kertoi tulleensa Hollannista; vähän epäilin, oliko hän kuitenkaan alkujaan sieltä lähtöisin, koska hän puhui puhdasta englantia ja oli niin musta kuin ihminen vaan voi olla, mutta en pitänyt kohteliaana ruveta tenttailemaan tarkemmin. Hän oli asunut Suomessa vuoden, mutta ei osannut kommunikoida kielellämme, joten juttelimme englanniksi.

Hän oli oikein ystävällinen, mukava ja puhelias, kuten afrikkalaiset usein ovatkin. Juttelimme elämästä Suomessa ja vähän kaikesta muustakin, ja koska hän näki minun olevan töissä, hän oli erityisen kiinnostunut työhöni liittyvistä asioista, kuten palkkani suuruudesta. Kerroin, ettei tällaisista hanttihommista makseta päätähuimaavia summia, ja koska asun kalliilla alueella, palkastani menee puolet vuokraan.

Tämä ihmetytti häntä. Hän kysyi, eikö valtio maksa vuokraani. Yhtä kummissani vastasin, että ei tietenkään.

Siihen hän kysyi suoraan ja vakavalla naamalla: miksi ei?

Jouduin sitten selittämään hänelle rautalankamallilla, ettei valtio Suomessa maksa vuokria kaikkien puolesta. Vain ne saavat sosiaalitukia, jotka eivät tienaa palkkaa töitä tekemällä. Uusi ystäväni sulatteli tätä tietoa hetken, ja sitten hänen silmänsä kirkastuivat ja hän huokaisi "Aaah!" aivan kuin hän olisi vihdoin saanut vastauksen häntä kauan vaivanneeseen kysymykseen.


Nyt minua askarruttaakin, että mitä niille siellä kotoutuksessa opetetaan? Voisiko joku kertoa minulle, että kotouttaminen tarkoittaa Suomessa jotain muutakin kuin sitä, että ohjataan lähimmälle sossun luukulle ja näytetään, mitä rukseja mihinkin paperiin pitää laittaa, että saa rahaa? Minun mielestäni tuollaisen touhun voisi vaikka lopettaa kokonaan. Tai sitten kotoutuksen ja siihen liittyvän yhteiskuntaopetuksen voisi antaa hoidettavaksi sellaisille kavereille, joilla on kokemusta myös verojen maksusta, eikä vain niiden kuluttamisesta.

Keskustelumme ei suinkaan päättynyt tähän, vaan pääsin opastamaan ystävääni lisääkin. Hän ajatteli minun olevan hyvin köyhä ja ihmetteli, miten tulen toimeen, kun palkastani puolet menee vuokraan ja minulla on vielä tyttöystäväkin elätettävänä. Kerroin, että Suomessa naiset tienaavat itse omat rahansa, eikä miesten tarvitse elättää heitä. Olimme molemmat yhtä mieltä siitä, että se on hyvä.

Armeijanostalgiaa Hesarin malliin

(Ensi alkuun varoitus, että jos joku haluaa lukea asiallista argumentointia yleisen asevelvollisuuden säilyttämisen puolesta, sitä olen tarjoillut jo aikaisemmin täällä. Tässä postauksessa keskitytään sarkastiseen huuteluun.)

Hesariin kirjoitti kolumnin kirjailija nimeltä Jarkko Tontti. En tunne lainkaan hänen tuotantoaan, mutta sehän on minun häpeäni. Nimi ja naama jäivät kuitenkin lähtemättömästi mieleen kaksi vuotta sitten, kun hänet nimitettiin PEN:in, kirjailijoiden sananvapausjärjestön, Suomen osaston puheenjohtajaksi. Nimityksensä aikoihin hän ilmoitti, että Mannerheimin patsas keskellä Helsinkiä on "loukkaus kaikkia maailman sotarikosten uhreja kohtaan."

Tiesin silloin, että tuosta tyypistä kuullaan vielä, eikä mitenkään hyvässä mielessä. Tällä kertaa hän on vankan asiantuntemuksensa ja objektiivisuutensa voimin ottanut kantaa maanpuolustuksellisiin asioihin kirjoittamalla söpön novellin omista armeijakokemuksistaan.

Hän aloittaa huomauttamalla käyneensä reserviupseerikoulun, joten asiantuntemusta on enemmän kuin tyypillisillä armeijakriitikoilla, joiden käsivarret tuppaavat olemaan päistä roikkuvia rastanyörejä ohuemmat. Lopuksi tullaan johtopäätökseen, että hän ei aio osallistua maanpuolustukseen, että muidenkaan ei kannattaisi, ja että saman tien voisi allekirjoittaa adressin, jolla moinen touhu vaaditaan lakkautettavaksi kokonaan. Välissä johtopäätöstä perustellaan jotenkin niin, että on niin noloa, kun Suomella on yleinen asevelvollisuus, vaikka millään muulla länsimaalla ei ole. Paitsi Sveitsillä ja Tanskalla ja Itävallalla ja Norjalla ja mitä näitä nyt on, mutta niitä ei lasketa.

Make love, not war.

Mutta kuten sanoin, novellin muotoon kirjoitettu kolumni oli ihan söpö. Koska olen itsekin kirjallisesti suuntautunut ihminen, aion nyt tässä kirjoittaa itselleni sopivan mukaelman Tontin alkuperäistekstistä. Niinhän sitä sanotaan, että parodia imitaatio on kuittailun ihailun viihdyttävin vilpittömin muoto. No niin, tästä lähtee:

Olipa kerran nuori poika, ruskeatukkainen ja -silmäinen. Kuten hänen kotimaassaan oli tapana, poika lähti suorittamaan asevelvollisuuttaan heti koulusta päästyään. Hän oli 18-vuotias. Naisiakin päästettiin jo armeijaan, ja se oli ihan kiva, kunhan satakiloiset olivat parin ensimmäisen viikon aikana karsiutuneet pois.

Pojan suvussa oli sotaveteraani. Toinen isoisä oli ollut liian nuori, mutta toinen oli heti iän riittäessä lähtenyt taistelemaan maailman oikeutetuimmassa sodassa. Iso öykkäri vastaan pieni ja puhtoinen. Urhea puolustustaistelu lumivalkeilla hangilla. Se velvoitti ja innosti.

Tästä tulee jännää, poika mietti maatessaan yöllä alokastuvan hiljaisuudessa. Evoluutio ei ollut antanut hänelle pituutta eikä ladonleveitä harteita, mutta motivaatio ja nopea oppimiskyky tuottivat tulosta.

Aliupseerikoulun kurssijuhlassa ei juhlapukuja tai daameja näkynyt. Hyvä kun hämärtyvässä joulukuisessa illassa pystyi erottamaan puhetta pitävän prikaatin komentajan, jota kuuntelemaan oltiin kokoonnuttu sotilaskodin parkkipaikalle puolisääreen ulottuvassa hangessa ja kahdenkymmenen asteen pakkasessa.

Me, niin poika ajatteli, olemme historian puhtaimmassa sodassa uhrautuneiden nuorten alikessujen seuraajia, sen Tuntemattoman Sotilaan ärsyttävän turkulaisen henkisiä perillisiä. Uusia alokkaita juoksutettiin hetken aikaa, kunnes ylemmältä taholta alkoi tulla tiukkasävyisiä viestejä, että enää ei saa teettää mitään, mistä saattaa tulla paha mieli, ja päällystön mielestä oli paljon tärkeämpää, ettei johtajien tuvassa ollut elektroniikkaa tai nojatuoleja, kuin se, että totteliko miehistö minkäänlaista kuria. Oli se silti mukavaa aikaa.

Sitten se oli ohi.

Vuodet kuluivat. Asevelvollisuuden muisto haalistui. Ulkomaille poika ei päässyt muuttamaan, mutta se ei tarkoittanut, ettei hänellä olisi ollut kontakteja ulkomaalaisiin. Internetin keskustelupalstoilla tuli väännettyä kättä kaikista mahdollisista asioista kaikkien mahdollisten kansalaisuuksien ja argumenteista päätellen kaikkien mahdollisten tautiluokitusten kanssa. Poika huomasi, että joissain maissa armeijaan suhtauduttiin toisin; kotimaan puolustus ei niissä ollut koko kansan yhteinen velvollisuus, vaan se oli ulkoistettu niille, jotka sellaisesta pitävät.

Poika huomasi myös, että jokaisella kansalla on omat sokeat kipupisteensä, joihin ne eivät yksinkertaisesti pysty suhtautumaan objektiivisesti ja matalalla pulssilla. Esimerkiksi saksalaiselle oli tärkeää todistella jatkuvasti, ettei tykkää natseista eikä varsinkaan itse ole natsi. Amerikkalaisen sai räjähtämään viihdyttävästi, jos edes vihjaisi julkisten paikkojen videovalvonnasta tai muista konsteista, joilla valtio voisi saada tietoa kansalaisistaan. Pojan oman kansan kipupiste oli pelko siitä, että muut kansat, jos ylipäätään ovat kuulleet siitä, luulevat sitä itäeurooppalaiseksi jälkikommunistiseksi takapajulaksi eivätkä sivistyneeksi länsimaaksi.

Poika istui aamuyöllä koneella blogitekstiä kirjoittamassa. Armeija-ajoista oli kulunut toistakymmentä vuotta, mutta pojan kotimaa, kotiplaneetasta puhumattakaan, ei ollut muuttunut yhtään miksikään, tai ei ainakaan parempaan suuntaan. Maailma ei itse asiassa ollut muuttunut tuhansiin vuosiin muuten, kuin että pommit olivat tulleet isommiksi. Poika mietti, että mitä jos marssisi verovirastoon, ojentaisi verokorttinsa virkailijalle ja toteaisi, että "en ole enää käytettävissä verotukseen. Tämä poika tekee jatkossa hommansa pimeänä." Kun nyt näyttää olevan muotia valikoida velvollisuutensa sen mukaan, mikä sattuu huvittamaan.

Pojan nimi on Pekka. Nyt hän miettii, riittääkö aikuisen miehen määritelmän täyttämiseen tietyn iän saavuttaminen, vai pitäisikö myös tajuta elämästä ja maailmasta jotain. Hän kuitenkin toivoo sinun ymmärtävän, että valtiolla on käytettävissään tasan sen verran resursseja - myös inhimillisiä - kuin sen kansalaiset sille suvaitsevat antaa. Hän myös haastaa sinut esittämään malleja maan sotilaallisen koskemattomuuden takaamiseksi armeijalla, jolla riittäisi miesvoimaa juuri ja juuri paraateihin ja rauhallisempien kaukomaiden rauhanturvaoperaatioihin, mutta ei minkään Liechtensteinia suuremman maan puolustamiseen.

Lopuksi hän pyytää, että jos yleisesti ottaen uskot, että jos tarpeeksi lujasti toivoo jonkin asian olevan jotenkin, se oikeasti muuttuu sellaiseksi, niin jättäisit kaikki adressit allekirjoittamatta ihan kaikkien parhaaksi.

Kirjoittaja on blogisti ja kylähullu.

Laitetaan lopuksi vielä Jarkolle musiikkiterveiset.

Pekka kokkaa 4: Marsipaanikonvehdit

Joskus lapsena tein itse marsipaania. Tykkäsin kovasti, ja on jo pidemmän aikaa tehnyt mieli kokeilla uudestaan. En vain ole saanut aikaiseksi, vaikka se ei edes ole mikään suuritöinen projekti. Minua on myös harmittanut aina se, että marsipaanisuklaata ei tahdo saada mistään. Levymuodossa niitä ei ole, ja yksittäisinäkään niitä ei ole kuin joissain konvehtirasioissa, ja niissäkin vain yksi per kerros.

Muutama päivä sitten uutisissa puhuttiin jotain suklaasta. En enää muista mitä siellä sanottiin, mutta taustalla näytettiin kuvaa suklaatehtaista ja -konditorioista. Mietin, että mitenköhän sellaiseen pääsisi töihin. Olisi meinaan hienoa. No mutta kumminkin, innostuin heti kokeilemaan omia kykyjäni suklaaleivonnassa, ja kuten sanoin, marsipaanin ja suklaan yhdistäminen oli ensimmäisenä mielessä.

Värkeiksi tarvitaan:

200 g jauhettua mantelia
200 g tomusokeria
1 munanvalkuainen
Karvasmanteliöljyä
Suklaata

Kyllähän marsipaania saa kaupasta valmiina, mutta mitäs hauskaa siinä sitten enää olisi? Muutenkin itse alusta asti tehty on aina parempaa. Suklaata en sentään ruvennut tekemään itse, mutta kyllä sekin kokeilulistalla on.

Aloitetaan. Ensin laitetaan mantelijauhe kulhoon, siivilöidään tomusokeri mukaan ja sekoitetaan kunnolla. En kyllä tiedä, mitä hyötyä tuosta siivilöimisestä on, mutta kovasti tomusokerin yhteydessä siitä aina muistutetaan, joten siivilöidään nyt sitten. Sen jälkeen lisätään munanvalkuainen. Tässä vaiheessa voi halutessaan lisätä aromeja kuten karvasmanteliöljyä, tai karamellivärejä. Sekoitellaan, ja lopuksi tungetaan käsi sekaan ja vaivataan seoksesta homogeeninen mötikkä.

Noilla ainemäärillä marsipaania tulee halkaisijaltaan n. 10-15-senttinen pallo.

Tein kaksi erillistä taikinaa: yhden ihan tavallisen, ja toisen, johon kokeilin jostain alelaarista joskus ostamaani rommiaromia. Kävi kuitenkin niin, että olin jälleen kerran aivan liian varovainen aromeja annostellessani. Vaikka ne pullosta kaataessa haisevat voimakkaasti, se ei vielä tarkoita, että lopputuloksesta erottaisi niiden maun. Neuvon taas mausteiden käytössä, että mieluumin liikaa kuin liian vähän.

Sitten marsipaani annostellaan peukalonpään kokoisiksi mölteiksi. Ammattilainen varmaan pyörittelisi sen ensin tangoksi ja sitten pätkisi sen veitsellä sekunneissa sopiviksi paloiksi. Minulla ei ollut tällä kertaa tarpeeksi pöytäpinta-alaa, joten tyydyin nyhtämään pallosta paloja ja pyörittelemään ne käsieni välissä muotoon.

Sitten suklaa. Kunnon konvehtiannoksessa kuuluu olla vaihtelua, joten käytin kolmea eri suklaata: Pandan tummaa ja valkoista, sekä Maraboun minttukrokanttia. Tässä vaiheessa tuli vastaan uusi ongelma: miten saan kuorrutettua konvehtini kauttaaltaan siististi? Tarkoitukseen on kai olemassa muotteja, mutta mistäpä niitä tähän hätään. En halunnut ruveta paljain käsin räpeltämään pallojani suklaassa, koska jälki olisi voinut olla epäesteettistä. Toinen vaihtoehto olisi ollut kastaa vain toinen pää ja pitää kiinni toisesta, ja tehdä näin puolikuorrutettuja konvehteja, mutta Pekan Porstuassa ei tueta mitään puolittaista. Se on all or nothing. Blood in, blood out. Olisi voinut kastaa ensin toisen pään, antaa sen kuivua ja kastaa sitten toisen, mutta oli jo kiire lähteä töihin, joten ei ehtinyt.

Päädyin sitten käyttämään ohutpiikkisintä löytämääni haarukkaa kuvan osoittamalla tavalla. Anopilla on sellainen kolmipiikkinen juttu, millä hän testaa perunoiden kypsyyttä; sellainen olisi ollut näppärä. Valkoinen suklaa muuttuu muuten sulaessaan sen verran juoksevaksi, että asiansa osaava konvehtori* voi piirtää sillä koristeita tummempien konvehtien pintaan.

Niistähän tuli suorastaan hienoja. No, nuo minttukrokanttiyksilöt saattavat näyttää vähän epäilyttäviltä, mutta muuten. Yllätyksekseni havaitsin, että tumman suklaan aromit sopivat parhaiten yhteen marsipaanin kanssa, joten sitä varmaan käytän jatkossa eniten, kun kuitenkin teen näitä toistekin.

Valmiina tarjoiltavaksi.

*En tiedä, onko "konvehtori" oikeasti mikään sana.

Kirja-arvostelu: Kyösti Pietiläinen & Ville Kaarnakari - Sotapoliisi Peters No: 005

Kyösti Pietiläinen eli Karl Peters vietti 28 vuotta Ranskan muukalaislegioonassa laskuvarjojääkärinä ja sotilaspoliisina. Jäätyään eläkkeelle hän julkaisi kokemuksensa kirjana, ja pian tarina laajeni kokonaiseksi sarjaksi. Aikaisemmin luin ja arvostelin sarjan aloitusteoksen, jossa hänen uransa käydään ylimalkaisesti läpi alusta loppuun, ja tarkoitukseni oli ensin kerätä koko sarja ja sitten käydä ne läpi ilmestymisjärjestyksessä.

Sarja on kuitenkin niin suosittu, että tällä hetkellä "kyösti pietiläinen" on blogini toiseksi eniten Google-osumia tuottava hakusana, termien "isot tissit" ja "tissit" välissä. Haluan vastata kysyntään nopeasti, ja siksi päätinkin olla odottamatta ja lukea kirjat sitä mukaa ja siinä järjestyksessä kun saan niitä käsiini. Eipä järjestyksellä näytä olevan väliäkään, koska ainakaan tämän osan perusteella ne eivät vaikuta muodostavan jatkokertomusta, vaan keskittyvät tiettyihin osa-alueisiin tai vaiheisiin Pietiläisen urassa. Ykkösosa kannattaa tietysti olla luettuna.

Kuten nimestä saattaa arvata, tämä kirja keskittyy Pietiläisen tehtävien ja arjen kuvaamiseen sotilaspoliisin toimissa.

Legioonan kotipaikka on Korsikan saari, jossa paikallisten asukkaiden suhtautuminen sotilaisiin vaihtelee epäluulosta avoimeen vihaan. Humalaiset legioonalaiset saavat usein aikaan tappeluita siviilien kanssa, ja joskus he vain muuten vain unohtavat tulla ajoissa iltavapaalta takaisin. Eniten päänvaivaa kuitenkin aiheuttavat karkurit; kaikki eivät kestä legioonan kovaa kuria ja koulutusta, ja hermojen pettäessä yrittävät pakoon joko hetken mielijohteesta tai huolellisten valmistelujen jälkeen. Silloin asialle laitetaan Pietiläinen, legioonan paras ihmisenmetsästäjä. Monet antautuvat suosiolla, vaikka tietävätkin kiinnijääneiden karkureiden saavan jokaiselta pidättäjältä ja kuulustelijalta erikseen kunnolla turpaan, mutta silloin tällöin epätoivoinen karkuri on valmis tappamaan kaikki tielleen astuvat, niin sotilaat kuin siviilitkin.

Kirja koostuu lyhyistä, alle kymmensivuisista episodeista, ja alun koulutuskuvauksia lukuunottamatta kirja on paremminkin novellikokoelma kuin romaani. Jokaisessa luvussa käydään läpi yksittäinen tehtävä tai vastaava, eikä niitä pahemmin yritetäkään sitoa yhteen. Jonkun mielestä luvut saattavat olla liian lyhyitä eivätkä mene tarpeeksi syvälle yksityiskohtiin, mutta toisaalta voi ajatella, että niihin on hyvin tiivistetty kaikki oleellinen.

Toistoa on jonkin verran, mutta hankala siltä on välttyäkään näin tarkasti rajatussa aihepiirissä, ja erilaisia tilanteita on kuitenkin niin paljon, että ei tähän ehdi kyllästyä, jos aihepiiri kiinnostaa. Oikeastaan ainoa asia, mikä jäi pahasti kaivelemaan, on se, että koko kirja tapahtuu Korsikassa. Pietiläinen toimi sotilaspoliisina myös Djiboutissa, kuten kuvaliitteistäkin näkee, joten varmaan sieltäkin olisi jotain mojovaa ollut kerrottavana.

Neljä pistettä viidestä. Olisin toivonut enemmän romaanirakenteisuutta ja maisemanvaihdoksia, mutta itse asian, eli legioonan sotilaspoliisin toiminnan kuvaamisen, suhteen en joutunut pettymään.

Seuraavana sarjassa on sitten viikonloppuna hankkimani Aavikon kettu. Jos aikataulu antaa myöten, saanen sen luettua joskus ensi kuussa.

Pekka lukee lehteä 6: Enpä olisi arvannut

Tieteellinen tutkimus on hieno juttu. Ilman sitä emme esimerkiksi tietäisi, että Maapallon pyörimisnopeus hidastuu vuosi vuodelta, tai että valtamerten pohjalta löytyvien hydrotermisten purkautumisaukkojen läheisyydessä elää mikroskooppisia matoja, joiden pärstä näyttää tältä:

Pakastepizzojakaan ei olisi. Tutkittava ei myöskään lopu kesken, vaan tutkimusten tulokset voivat synnyttää uusia kysymyksiä tai jopa aukaista kokonaan uusia tieteenaloja, ja nykyään on arkipäivää monet sellaiset vehkeet, joista ei vielä parikymmentä vuotta sitten arvattu haaveillakaan.

Kaikesta huolimatta tiedettä arvostetaan nyky-yhteiskunnassa jopa liikaa. En nyt tarkoita arkielämää, jossa asiat pitäisikin perustaa mieluumin tieteellisille tosiasioille kuin ennakkoluuloille. Tarkoitan sitä, että korkeaa koulutusta arvostavassa yhteiskunnassa päästetään yliopistoihin suurten sisäänottomäärien ja helppojen pääsykokeiden (toki tiedekunnasta riippuen) johdosta paljon sellaistakin porukkaa, jotka eivät sinne oikeastaan kuuluisi. Kun yliopistossa sitten mainostetaan tutkijan uraa, sille saattaa suuntautua innokkaita tuoreita tiedemiehiä ja -naisia, joiden kyvyille uusien bosonityyppien metsästäminen on liian kova pala. Kun nyt kuitenkin jotain tutkittavaa pitää heidänkin keksiä henkensä pitimiksi, saamme lukea esim. seuraavanlaisia shokeeraavia uutisia:

1. HS: Syömishäiriötä sairastavat kuolevat muita aikaisemmin

Ahmimishäiriöstä kärsivillä potilailla kuolleisuus on kolminkertainen verrattuna normaaliväestöön. Laihuushäiriöpotilaille se on yli kuusinkertainen.

Jos joutuu kanniskelemaan mukanaan kymmeniä kiloja ylimääräistä rasvaa, kuolee nuorempana kuin virtaviivaisempi verrokki. Jos ei syö sen vertaa, että saisi tarvitsemansa ravinteet, kuolee vieläkin nuorempana.

Kukahan tätäkään olisi osannut arvata, ellei joku olisi sitä meille tieteellisesti tutkinut?

2.  HS: Tutkimus: Krapulat vähenevät iän karttuessa

Fysiologisten ominaisuuksien muuttuessa pitäisi loogisesti luulla, että asia on juuri päinvastoin. Enää ei siis olla itsestäänselvyyksien äärellä, vaan ratkottavana on oikea mysteeri.

Syy voi olla siinä, että kerralla juodaan aiempaa vähemmän, arvelee professori.

Toisin sanoen keski-ikäinen ihminen tuntee viinapäänsä rajat paremmin kuin parikymppinen. Voi myös olla niin, että vanhempana on ehtinyt kuulla enemmän niksejä krapulan välttämiseen, kuten että ei mene nukkumaan ennen kuin on vähän selvinnyt, ja mitä näitä nyt on.

Edellisen uutisen yhteydessä jäi harmittamaan, etteivät tutkijat antaneet syömishäiriöistä kärsiville kuoleman välttämiseksi ohjeita, kuten "ahmimishäiriöiset, syökää vähemmän; anorektikot, syökää enemmän". Tällä kertaa mennään kuitenkin loppuun asti, ja ohjeistetaan varsinkin nuoria, että...

...pitäisi välttää juomista sellaisia määriä, että seurauksena on krapula.

 3. HS: Väitös: Huono kielentaju tekee häirikkönuoresta helposti rikollisen

Lopuksi ollaan havaittu, että mielenterveyden ongelmat ja taipumus häiriökäytökseen lapsena ennustavat rikosten tekoa aikuisena varsinkin, jos ei pärjää koulussa eikä abstrakti ajattelu ole kovin korkealla tasolla.

"Jos ei ole sanoja, nyrkki heiluu", tutkija tiivistää.

Tuohon voisi toki lisätä, että vaikka nyrkinheiluttajalla sanoja riittäisikin, saattaa hän silti ruveta heiluttelemaan, jos vastapuoli ei vastaile tarpeeksi myöntävästi heiluttajan kohtuuttomiin vaatimuksiin. Mutta joo, on kai se noin.


Vaikka en pidä ylläolevia kovinkaan hedelmällisinä tutkimuskohteina, en silti vaadi, että kyseiset tutkijat jättävät tutkijanuransa kokonaan ja painuvat Hesen kassalle tuottavampaan työhön, koska kuten alussa sanoin, ei tutkittava maailmasta lopu. Jos haluaa kohdistaa tutkimuksensa tautiluokittelemattomien ihmisten mieliin ja käyttäytymiseen, silläkin saralla on vielä mysteerejä, jotka eivät ole ratkaistavissa pelkällä maalaisjärjellä. Esimerkki:

4. IS: Cronberg: Suomen tarjottava työpaikkoja Espanjan ja Kreikan työttömille

Europarlamentaarikko Tarja Cronberg (vihr) haluaa, että Suomi tarjoaisi varmat kiintiötyöpaikat jopa kymmenilletuhansille Etelä-Euroopan köyhille.

Epäselväksi jää, velvoittaisiko hän suomalaisia yrityksiä luomaan tappiollisia työpaikkoja, vai uskooko hän avoimia työpaikkoja olevan jo nyt niin paljon, että niihin saadaan helposti sijoitettua nyt työttömänä olevat 180 000 suomalaista ja vielä 50 000 espanjalaista tuosta noin vain. Ehkä hän haluaa valtion perustavan uusia firmoja, kunnes kortistot saadaan tyhjiksi ulkomaita myöten, tai ehkä hän vain tarkoittaa kymmenien tuhansien tarpeettomien suojatyöpaikkojen perustamista julkishallintoon. Emme tiedä, koska hän ei tarkenna vastaustaan sen paremmin ym. artikkelissa kuin alkuperäisessä blogikirjoituksessaan.

EU:n nuorisotakuun tulee tukea nuorten siirtymistä Saksaan, Tanskaan tai vaikkapa Suomeen - maihin, joissa nuorisotyöttömyys on suhteellisesti vielä alhainen, Cronberg kirjoitti tammikuussa.

Ei kun aha, olihan se siellä. Suomen nuorisotyöttömyys on suhteellisesti alhainen, eli työpaikkoja on vaikka muille jakaa.

Eteläeurooppalainen nuoriso jonottamassa takuutyöpaikkojaan Vaalimaalla.

Ehdotuksiani asioiksi, joita relevanttien tieteenalojen tutkijat voisivat tutkia, on kolme:

1) Miten ylläkuvatulla järjenjuoksulla siunattu ihminen voi nousta hierarkiassa europarlamentaarikoksi asti, tai ylipäänsä mihinkään asemaan, jossa on valtaa ja vastuuta, tai ainakin pääsee huutelemaan mielipiteitään julkisesti?

(Oma hypoteesini on, että hän itse ei ole määrätietoisesti pyrkinyt mihinkään, vaan puoluetoverit ovat olleet aina sanomassa, että "Laitetaan Tarja tuohon hommaan, se olisi hyvä siellä", Tarjan itsensä toistellessa vieressä, että "täh".)

2) Kuka näitä äänestää?
3) Miksi?

Nuo eivät ole retorisia kysymyksiä tai muuta kettuilua, vaan ihan oikeasti haluaisin tietää.

5. National Geographic: Muurahaisten orjat kapinoivat

Tämä ei varsinaisesti liity päivän aiheeseen, mutta vanhana hyönteiseksperttinä pidin sitä mielenkiintoisena. Jotenkin tästä tuli mieleeni Tarja ja muut vihreät poliitikot.

Yhdysvaltain itärannikon orjuuttajamuurahaisilla, esimerkiksi Protomognathus americanus -lajin yksilöillä, on elämässään selkeä tavoite: tuhota naapurimuurahaisten keko ja ryöstää sieltä kotelot omiksi orjikseen.

Vaisto saa muurahaiset tarttumaan työhön siellä, missä ne kuoriutuvat. Ne keräävät ravintoa ja huolehtivat kidnappaajiensa jälkeläisistä ja kuningattaresta. Ne myös ruokkivat orjuuttajiaan, jotka ovat niin erikoistuneet ryöväämiseen, etteivät edes kykene ruokkimaan itse itseään.

Perustulosta saatan kirjoittaa lisää sitten, kun se seuraavan kerran on tapetilla.

Meinasin sanoa jotain hetero pridestakin, mutta MBC ehti ensin, joten antaa olla.

Kirja-arvostelu: Hannu Salama - Juhannustanssit

Minulla on hämärä muistikuva, että tämä kirja kuuluisi lukemistooni jollain tulevalla kotimaisen kirjallisuuden kurssilla. Niinpä nappasin sen mukaani, kun tuli katukirjakaupassa halvalla vastaan.

Kaikki ovat vähintään kuulleet tästä kirjasta, vaikka useimmat eivät ehkä ole lukeneet sitä. Ilmestyessään 60-luvulla se aiheutti niin ennennäkemättömän moraalisaarnamyrskyn Jeesuksesta pilaa tekevällä kohtauksellaan, että tapaukseen viitataan nykyäänkin puhuttaessa moraalista taiteessa. Kirjailija ja kustantaja saivat tuomion jumalanpilkasta, ensimmäinen ehdollista ja jälkimmäinen kahden tonnin sakot, ja kirjasta määrättiin sensuroitavaksi kohun aiheuttaneet pätkät.

Nykyään, kun jumalanpilkkalait suojelevat loukkaantumiselta vain muslimeja, teosta saa jälleen alkuperäisessä sensuroimattomassa muodossaan.

Tampereen tienoilla järven rannalla on tanssilava. Paikalliset nuoret kokoontuvat sinne juhannuksen viettoon, eli ryyppäämään, tappelemaan ja naisia vokottelemaan. Mitään varsinaista juonta kirjassa ei ole, vaan keskitytään seuraamaan juhannusyön kulkua muutaman keskeisen hahmon näkökulmasta. Kaikki naivat tai ainakin yrittävät naida kaikkia, ja välillä kolmannet osapuolet hermostuvat siitä.

Kolme pistettä viidestä. Dialogi on oikein hilpeää luettavaa, mutta muuten kirja on sisällöllisesti köykäinen. Nykyään en usko, että kukaan olisi kuullutkaan tästä ilman jumalanpilkkatuomiota, ja epäilen jopa, että kirjan nimenomainen tavoite oli kerätä mainetta pelkällä shokkiarvolla. Ei siinä silti mitään pahaa ole; shokkiteoksetkin ovat usein oikein viihdyttäviä.

Nyt kun kuitenkin kaikki haluavat tietää, mitkä tekstinpätkät tarkkaan ottaen tuomion kirvoittivat, lainaanpa ne nyt tähän:

Hiltunen laittoi kätensä rinnalle ristiin, nosti päänsä kenoon ja puhui rintaäänellä kuin olisi messunnut: – Ja kiitoksen kukko lauloi korkealla äänellä: ettet vainen valehteliski. Sillä kirjoitettu on: joka tekee sen yhdellekin näistä pienimmistä, niin parempi olisi että sille ripustettaisiin tahkonkivi mulkunvarteen niin kun viulunkielen talla, mutta joka tekee saman tempun neitsyelle pääsiäisyönä, sen on oleva taivasten valtakunta. 

 – Ja Jeesus lähti Kapernaumista kolmen lapsen äidin kanssa ja pysäytti mossensa vähän ennen Jerikon tiehaaraa ja poikkesi ämmän kanssa tiepuoleen ja sitä paikkaa on siitä alkaen kutsuttu Raapatraapatiksi, se on: kaks aasinhäntää ristissä. Ja Jeesus sanoi jenkilleen: oi te epäuskoiset, jos minä en tulisi Jerusalemiin tiineen aasintamman kanssa niin te sanoisitte ettei Jeesus ole Jumalan poika. 

 – Ja totisesti minä sanon teille, kun tulee päivä niin te huudatte täällä on Herra ja tuolla on Herra ja jokapuolla Herra ja hiialahiiala mutta te ette enää muista että Jeesus seurustelee vakituiseen tiineen aasintamman kanssa koska Jeesus ei ole mikään tuhkamuna. 

 – Ja kun Pietari oli laittanut toistakymmentä kuivaa jaloviinaa tuulensuojaan, hän maksoi laskun ja käski portsarin soittaa taksin. Ja tapahtui että kun Pietari pääsi huoran kanssa kämpille, hän ei tuntenut mestaria joka oli loikannut Tuulensuusta siivelle. Ja katso, he tekivät junan. Ja kun aamu valkeni, Jeesus katsoi Pietariin ja sanoi: katso ihmistä. Ja Jeesus meni kolmesti kuselle mutta Pietari itki niin katkerasti että hätä meni ohi. 

Hiltunen pyöritti päätään, ponkaisi penkistä ja putosi takaisin ja jollotti nuotin kanssa kuin ortodoksinen pappi. – Ja pyrämiitin esirippu halkesi keskeltää, ja riekaleet heilu kolme päivää tuulessaa, ja kaikki kukot kieku niin perkeleesti saunankiukaalla ja haudat levisivät kuin Jokisen eväät, ja Jeesus huusi suurella äänellä: Ollaanko Pispalassa kun on verinen perse ikkunassa, aameen.

Eipä taitaisi syyttäjää kiinnostaa, jos tuollaista julkaistaisiin nykyään. Paitsi tietysti jos Jeesuksen tilalle vaihdettaisiin Muhammed.

Juhannustansseista tuli mieleen tämä laulu, johon kirjan keskeiset teemat on upeasti kiteytetty:

Kysy, Pekka vastaa

Porstuaan on jälleen tullut kyselyitä mitä monipuolisimmista aiheista. Voisin tässä tilastoida, kuinka monella tavalla sana "tissit" on mahdollista kirjoittaa väärin, tai pohtia, millainen tyyppi googlettaa alastonkohtauksia Big Brotherista. Ihan oikeasti, kyllä netissä olisi alastonkuvia sellaisistakin ihmisistä, jotka eivät näytä gay pride -paraatin ja miinanraivauspanssarivaunun kolaripaikalta.

En nyt viitsi, vaan koska joukossa on ollut ihan järkeviä ja aiheellisiakin kyselyitä, jotka ansaitsevat tulla käydyksi läpi huolellisesti, aion nyt antaa hyviin kysymyksiin asiallisia vastauksia. Asiallisia kohtuuden rajoissa, tietenkin.

tatuointi malleja miehille

Tatuointeja käsittelin viimeksi täällä. En nyt osaa sanoa, minkälainen tatuointi kannattaa ottaa, mutta voin kertoa, millaista ei ainakaan kannata ottaa. Ensimmäisenä tietenkin aasialaiset kirjoitusmerkit. Oletko koskaan nähnyt kiinalaista, jonka hauikseen on kirjoitettu suomeksi "viisaus", "rakkaus", "karjalanpaisti 14,90 €" tai mitä näitä nyt on? Jos näkisit, ottaisitko hänet vakavasti? Niinpä.

Kun nyt teksteistä puhutaan, englanninkielisetkin kannattaa jättää ottamatta. Et kuitenkaan osaa englantia niin hyvin kuin luulet, ja sitten lopputulos tarkoittaakin ihan mitä sattuu tai ei yhtään mitään. Vähintään määräiset artikkelit menevät väärin, ja sitten tatuoinnissasi onkin vahva venäläisaksentti.

Tyttöystävän nimeä ei kannata ottaa tatuointina, vaan paljon romanttisempaa on kaivertaa se itse omaan nahkaansa puukolla. Jos nyt kumminkin otat sellaisen tatuoinnin, pidä mielessä, että ei suhteenne todennäköisesti kauaa kestä kuitenkaan. Suhteen päättyessä pelimies ei poistata tatuointia, vaan vetää viivan vanhan nimen yli ja tatuoi uuden tyttöystävän nimen siihen viereen seuraavaksi.

Muista myös, että et kuulu mihinkään Tyynenmeren alkuasukasheimoon, joten jätetään ne tribaalit maorisotureille, jooko?

miksi paino ei putoa

Painonpudotusta olen aiemmin käsitellyt täällä. Periaatteessa se on yksinkertaista, eikä epäonnistuminen voi johtua kovin monesta asiasta, mutta jos on väärät pohjatiedot, ongelmaa voi olla vaikea paikallistaa. Termodynamiikkakin on helppoa, mutta ei siitäkään tule mitään, jos ei tiedä, millä taulukkokirjan sivulla laskukaavat ovat. Mutta katsotaanpas.

a) Söitkö aikaisemmin bigmac-aterioita, ja nyt laihduttaessasi syöt bigmac-aterioita salaatin kera? Ei riitä, kaloreiden kokonaissaantia pitää vähentää.

b) Menetkö salille kahdeksikymmeneksi minuutiksi tekemään hauiskääntöjä kilon punteilla ja pari sarjaa reisien lähentäjiä, ja hyvän treenin jälkeen palkitset itsesi sacherkakulla? Ei riitä. Treeniä ei saa lopettaa sitten, kun lihaksissa alkaa tuntua poltetta, vaan silloin se vasta alkaa. Vasta silloin siitä on hyötyä; se helposti menevä alkuvaihe on vain lämmittelyä.

c) Syötkö terveellisesti ja liikut kunnolla, mutta et halua luopua tavastasi juoda päivässä litraa kaljaa tai siideriä? Alkoholi, varsinkin miedot alkoholijuomat, pitää jättää pois, jos tosissaan haluaa laihtua. Ei kaljamaha ole tyhjästä nimitystään saanut.

d) Oletko ollut dieetillä jo kolme päivää, eikä muutosta vieläkään näy? Kilo viikossa on ihan hyvä tahti, ja sellaista voi jopa jaksaa pitää yllä myöhemminkin, etteivät pudotetut kilot tule heti takaisin.

Noilla pitäisi päästä vauhtiin.

natsien rotuoppi

Pääpiirteiltään samanlainen kuin vihreiden rotuoppi, mutta kolmella eroavaisuudella.

I) Natsit julistavat avoimesti valkoisten ylivertaisuutta, kun taas vihreiden virallisessa propagandassa rotujen paremmuusjärjestys ja ylipäänsä rotujen olemassaolo kiistetään jyrkästi.

II) Natsien mielestä valkoihoiset ovat yksiselitteisesti paras rotu. Vihreille sen sijaan valkoiset ovat kuin korttipakan ässä, joka voi olla ykkönen tai neljätoista, kumpi vain tilanteeseen paremmin sopii. Valkoiset ovat vihreiden rotuhierarkiassa pohjalla, kun keskustellaan kansojen geneettisistä, historiallisista tai kulttuurillisista kontribuutioista maailmalle, mutta kärjessä silloin, kun mietitään, kenen tehtävä on laittaa maailma järjestykseen ja kenen rahoilla se tulisi tehdä.

III) Natsien johtopäätös on, että valkoisella herrakansalla on oikeus valloittaa maailma ja tappaa/alistaa muut rodut. Vihreiden mielestä valkoisella herrakansalla on velvollisuus pitää huolta muiden rotujen edustajista ja holhota niitä, koska niiden ei voida olettaa voivan ottaa vastuuta tekemisistään, saati ajatella ja toimia objektiivisesti ilman uskontonsa ja kulttuurinsa kahleita.

suomen kansalaisen perusoikeudet

Suorana seistä ja kaatua.

seksin osto hinnasto

Isot pojat kertoivat joskus, että 50 € / 30 min on melko normaali taksa. Toki kysynnän määrä ja tarjonnan laatu vaikuttavat huomattavasti, eikä alle kympin tarjouksiin kannata tarttua, koska hyvää ei saa halvalla. Toisaalta nelinumeroisia summia kannattaa käyttää lähinnä maailmanluokan pornotähtiin Charlie Sheenin tyyliin, ja silloin kyse on lähinnä samasta asiasta kuin samoissa hintaluokissa pyörivän satavuotiaan konjakin maistamisesta. Tuskin se laadultaan on niin paljon erinomaisempaa, mutta voipahan sanoa kokeilleensa.

huora missä on

Naapurin pojat lähestyivät vielä toisellakin kysymyksellä, mutta tällä kertaa en valitettavasti voi auttaa. Sen verran voin kuitenkin neuvoa, että kauppoja ei sitten kannata sopia prostituoidun edunvalvojana toimivan tummemmanvärisen ja/tai suomea vieraalla aksentilla puhuvan miehen kanssa. Siitä tulee sanomista.

millainen on kaunis nainen

Myös joku naispuolinen on näköjään esittänyt kysymyksen. Naisten todellakin voi olla vaikea tietää, ovatko oikeasti kauniita vai eivät. Tämä johtuu siitä, että baaritiskillä epätoivoiset miehet kehuvat kauniiksi ihan ketä tahansa. Yksi keino saada jotain osviittaa totuudesta on kysyä miehen mielipidettä seuraavana aamuna uudestaan. Jos et kuule miehestä enää, et ollut hänen mieleensä.

Mitään tiettyjä kriteerejä ei voi antaa, koska hyvinkin erinäköiset naiset voivat olla yhtäläisen kauniita. Viehättävä assistenttini Katarina toimikoon kuitenkin esimerkkinä yhdenlaisesta vaihtoehdosta.

Feministipiireissä on levitetty propagandaa, jonka mukaan jokainen nainen on määritelmänmukaisesti kaunis. Kuten muillakaan marxistisilla hypoteeseilla, tälläkään ei ole relevanssia tai yhtymäkohtia reaalimaailmaan.

tarkkuusleikkuri

Lopuksi niksi-Pekan palsta. Tarkkuusleikkurista en tiedä, mutta nopeusleikkurin saa aikaan näppärästi kiinnittämällä vihannesveitsen poikittain akkuporakoneeseen:

Wanhan ajan diplomatiaa

Siitä on jo jonkin aikaa, kun pääsi käymään niin, että joku suomalainen ministeri erehtyi sanomaan, että Venäjä on Suomelle turvallisuuspoliittinen haaste. Venäjältä heti vastattiin, että luuletteko te, että meitä kiinnostaa johonkin Suomeen hyökätä, häh. Suomen virallinen johto oli tapansa mukaan välittömästi pyytelemässä anteeksi ja ohjeistamassa yksittäisiä toimijoitaan, että turvat kiinni muotoilkaahan lausuntonne vähemmän provokatiivisesti.

Sitä ennen eräs kansallismielinen porukka julkaisi nettisivuillaan maailmalla kohua herättäneitä tanskalaisia Muhammed-pilakuvia, joista muslimit - ymmärtämättä sanan-, lehdistön- ja uskonnonvapauden käsitteitä - olivat vaatineet Tanskaa pyytämään anteeksi. Tanska ei tainnut taipua, mutta Suomen pääministeri Matti "anteeksi" Vanhanen kiirehti pyytämään anteeksi koko Suomen puolesta, vaikka kukaan ei ollut sellaista edes ehdottanut.

Asia palautui eilen mieleeni, kun meillä oli koulussa Ukrainan maantuntemusta. Ukraina on yksi suosikkimaistani. Ei pelkästään siksi, koska siellä on maailman kauneimmat naiset, kuten on lähes korkeimmalta taholta asti todettu...

Viehättävä assistenttini Jevgenia on Ukrainasta.

... vaan myös siksi, koska sielläpäin ei ole ollut tapana nössöillä politiikassa. Vielä tänäänkään ei ole tavatonta, että paikallisen eduskunnan istunnoissa nyrkit heiluvat ja savukranaatit lentelevät, mutta asialla on jo pitkät perinteet.

Tapahtui 1660-luvulla, että Ottomaanien imperiumi yritti laajentaa vaikutusvaltaansa eteläisen Ukrainan alueelle. Zaporižžjan kasakoilta tuli kuitenkin taistelussa turpaan, ja ottomaanien sulttaani Mehmed IV päätti kokeilla diplomaattisempaa lähestymistapaa. Hän lähetti rauhantarjouksen, joka sekin oli kirjoitettu aikakaudelle tyypillisellä kohteliaisuudella ja nöyryydellä:

Minä sulttaani; Muhammedin poika; auringon ja kuun veli; Jumalan pojanpoika ja varakuningas; Makedonian, Babylonian, Jerusalemin, Ylä- ja Ala-Egyptin kuningaskuntien hallitsija; keisareiden keisari; hallitsijoiden hallitsija; poikkeuksellinen ritari, ikuisesti voittamaton; Jeesus Kristuksen haudan vankkumaton vartija; Jumalan itsensä valitsema luottomies; muslimien toivo ja lohtu; kristittyjen voittaja ja suuri puolustaja - käsken teitä, Zaporižžjan kasakoita, antautumaan minulle vapaaehtoisesti ja ilman minkäänlaista vastarintaa, ja lopettamaan vaivaamiseni hyökkäyksillänne.

Sanamuodoista ja -valinnoista ei ole täyttä historiallista varmuutta, mutta tiettävästi kasakat vastasivat suurin piirtein näin:

Zaporižžjan kasakoilta Turkin sulttaanille!

Te, turkkilainen perkele ja perkeleen kirottu veli ja ystävä, Luciferin itsensä sihteeri. Mikä pirun ritari te olette, kun ette pysty edes nujertamaan siiliä paljaalla perseellänne. Paholainen paskoo ja teidän armeijanne syö. Te, te nartunpenikka, ette tee alamaisia kristityistä pojista; me emme tunne pelkoa armeijaanne kohtaan, maalla ja merellä me taistelemme teitä vastaan ja naimme äitiänne.

Te Babylonian lakeija, Makedonian kärrynkorjaaja, Jerusalemin oluenpanija, Aleksandrian lampaannussija, Suuremman ja Pienemmän Egyptin sikopaimen, Armenialainen sika, Podolialainen rosvo, Tataarikunnan portto, Kamjanetsin hirttomies, ja koko maailman ja maanalaisen narri, idiootti Jumalan silmissä, käärmeen pojanpoika ja kouristus kullissamme. Sian kärsä, tamman perse, teurastamon piski, ristimätön harjas, nussikaa äitiänne!

Näin julistavat zaporogit, senkin lurjus. Te ette pääse edes paimentamaan kristittyjen sikoja. Me päätämme tähän nyt, koska me emme tiedä aikaa emmekä omista kalenteria; kuu on taivaalla, vuosi on kirjassa, päivä on sama täällä kuin se on sielläkin; siksi voitte pussata persettämme!

Yliatamaani Ivan Sirko, koko zaporogiporukan puolesta.

Taiteilija Ilja Repinin näkemys vastauksen kirjoitusistunnosta.

Silloin oli vielä asenne kohdallaan. Toisaalta ihan hyvä, ettei nyky-Suomessa hoideta asioita tuolla tavoin, koska täällä se ilmaistaisiin vain muodossa "höö, haista vittu". Ennen vanhaan osattiin suunsoittokin hoitaa taidolla ja tyylillä.

Tilauksen perille toimittamisesta

Joissain maailman maissa on tapana, että jos kansalainen harjoittaa kansalaistottelemattomuutta tai passiivista vastarintaa tai muuten soittaa suutaan järjestystä ylläpitäville tahoille, järjestystä ylläpitävät tahot kerääntyvät selvällä ylivoimalla pieksemään pampuilla ja maihareilla maahan kaadettua kansalaista.

Näin naapurissa.

Pohjoismaisissa hyvinvointivaltioissa tuonkaltaista toimintaa ollaan totuttu pitämään pahimman luokan totalitarismina ja barbariana, ja useimmissa tapauksissa varmaan onkin ihan hyvä, ettei sellaista harrasteta täälläpäin. Mainittujen maiden puolustukseksi voidaan kuitenkin sanoa, että niissä kansalaiset yleensä uskovat ja tottelevat, kun jotain sanotaan, ilman turhaa lässytystä siitä, että "kyllä mä saan". Tai jos alkavatkin harata vastaan, siihen on niin pätevä syy, että sen vuoksi on valmis vaikka ottamaan turpaansa.

Sunnuntaina saunasta tullessani televisiossa näytettiin ohjelmaa vartijoista. Tapanani ei yleensä ole katsoa senkaltaisia ohjelmia, koska näen kännisiä teinejä livenä omassa työssäni ihan riittävästi, vaikka en edes ole vartija. Joskus on tehnyt mieli sitäkin kokeilla vaihtelun vuoksi, mutta eipä näytä ruoho olevan sillä puolella yhtään vihreämpää.

Ohjelmassa oli paljon mieltäylentäviä asiakkaita, kuten nurkkiinkuseskelija, joka ihmetteli, miksi ovet eivät ole auki, vaikka niiden pitäisi aueta viideltä ja kello on jo puoli neljä. Syvimmin kuitenkin jäi mieleen vetelärankainen hupparieläin, joka oli ilmeisesti poistettu linja-autosta, koska hänellä ei ollut rahaa lippuun. Vartijat tulivat sanomaan, että jatkapa matkaa vaikka kävellen, kunhan et jää siihen norkoilemaan. Poika oli sitä mieltä, että kyllä hänellä on oikeus olla julkisella paikalla, jos ei aiheuta mitään häiriötä. Lyhyen sananvaihdon jälkeen vartijat totesivat, että ole nyt sitten, ja lähtivät pois.

Sivistyneessä maassa tilanne olisi päättynyt viimeistään tähän. Mutta koska kyse oli Suomesta ja nimenomaan Helsingin rautatieasemasta, suurivaatteinen vokaalinvenyttäjä päätti käyttää oikeuttaan seurata vartijoita ja jäädä heidän välittömään läheisyyteensä toljottamaan ja heiluttelemaan keskisormia. Aikansa vartijat olivat olevinaan huomaamatta, mutta kun nulikka ei kyllästynyt pitkänkään ajan jälkeen, yrittivät taas useaan otteeseen komentaa sitä lähtemään. Vastaus oli jälleen, että "kyllä mä saan olla".

Jossain vaiheessa paikalle eksyi poliiseja, jotka antoivat autonsa ikkunasta toimintaohjeeksi, että "viekää se pois". Vartijat sitten työnsivät tulevaisuuden toivoa parikymmentä metriä sivummalle. Sinne se lopulta jäi, joskin lässytti vielä hyvän tovin ja kertoi vielä vartijoiden käännetyille selille heidän olevan "idiootteja". Ohjelmassa ylistettiin vartijoiden kykyä olla provosoitumatta ja todettiin, että tällaisia nyt on vähän väliä, eikä sille oikein mitään mahda.

Jumalauta. Kyllä tuollaisessa tilanteessa pitäisi jo saada vähän provosoitua. Ongelma ei ole se, että vartijoille tulee paha mieli, vaan se, että sekä vartijat että nulikat tietävät, että nulikka voi kohdella vartijaa ihan miten tahansa suoranaista turpaanvetoa lukuunottamatta, ja jos vartija siitä hermostuu, hän saa potkut ja syytteen, ja parhaassa tapauksessa pääsee maksamaan nulikalle korvauksia. Koska perseily on sallittua, sitten myös perseillään, koska miksi ei ja haistakaa muutenkin paska. Tästä seuraa, että ihmisten kunnioitus kaikenlaisia auktoriteettejä kohtaan romahtaa (entisestään).

Ongelma ei rajoitu vartijoihin. Koska fyysisen puuttumisen oikeuksia on karsittu kautta linjan, joudutaan poliiseja kutsumaan myös peruskouluihin aina, jos murrosikäinen kloppi kieltäytyy tottelemasta opettajia ja esim. ottaa ruokalassa yhden kalapuikon liikaa, vaikka opettajilla olisikin fyysiset valmiudet ratkaista tilanne itse. Kuka pitää tätä toivottavana asiaintilana?

Ymmärrän toki mahdolliset ongelmat, jos annetaan laajemmat fyysiset valtuudet ihmisille, joiden työnkuvaan järjestyksen ylläpito kuuluu, mutta joiden ei varsinaisesti oleteta joutuvan fyysisiin konflikteihin päivittäin. Vartijan koulutus ei taida olla yhtä kattava kuin poliisin, ja vaikka opettajia koulutetaankin monta vuotta, koulutus koostuu pääasiassa pedagogiikasta rannelukkojen jäädessä vähemmälle huomiolle. Silti mielestäni on huutava vääryys, että joku joutuu pettymään, kun noin halukkaasti tilaa turpaansa.

Ennen pitkää nimittäin tuollainen henkilö tulee rääpineeksi turpaansa väärälle tyypille, ja silloin ei enää lämmitä, vaikka laki olisikin omalla puolella. Silloin on hyvä huomata se, että nykykäytäntö itse asiassa kannustaa törkeisiin pahoinpitelyihin. Ai miten niin? No koska jos onnistuneesti provosoitu osapuoli joutuu kuitenkin maksamaan korvauksia, hänen kannattaa lyödä kerralla niin, että provosoija muistaa sen lopun ikäänsä. Muutenhan provosoija voittaa.

Lemmikkejä hysteerikoille

On melko universaali sääntö, että mitä vähemmän ihminen tietää jostain asiasta, sitä vahvemmat mielipiteet hänellä siitä on. Toinen samanlainen on se, että jos ihmisellä itsellään ei ole mitään mielenkiintoa jotain asiaa kohtaan, hän pitää tyhminä, homoina tai muuten vaan mielenvikaisina niitä, jotka asiasta pitävät. Kolmas, jopa valtakunnallisen politiikan tasolla usein todistettu sääntö on, että jos ihminen ei pidä jostain asiasta, hänen mielestään muidenkaan ei tule siitä pitää ja asia olisi kaikkien kannalta paras kieltää kokonaan.

Kun nämä kolme asiaa yhdistetään, päästään koomiseen tilanteeseen, jossa raivon partaalle kiihtyneet kansalaiset huutavat vaahto suupielistä pärskyen tappamisesta, kieltämisestä ja lasten turvallisuudesta, usein samassa lauseessa. Ei, en nyt puhu käsiaseista, vaan siitä, kun lemmikkikäärme pääsee karkuun.

(Tuo uutisartikkeli on sattumanvaraisesti valittu. Sillä ei ole väliä, koska samanlaisia tapauksia tulee keskimäärin kerran kuussa.)

Tyypillinen tilanne etenee näin: jonkun vessanpönttöön, parvekkeelle tai porraskäytävään ilmestyy naapurilta karannut viljakäärme tai kuningaskäärme (kilon painoinen, puolitoista metriä, ei vaarallinen sammakkoa vahvemmalle otukselle). Havainnon tehnyt uhri tietää (keneltäkään kysymättä), että:

1) Kaikki käärmeet ovat myrkyllisiä.
2) Vastamyrkkyä ei ole, ja kuolema tulee nopeasti mutta tuskallisesti.
3) Kaikki käärmeet pyrkivät aktiivisesti tappamaan ihmisiä, ajavat heitä takaa ja punovat monimutkaisia juonia päästäkseen heidän kimppuunsa, koska pedolla on pedon luonto.
4) Se elokuva, jossa on Samuel L. Jackson lentokoneessa, perustuu tositapahtumiin.

Selvitäkseen kohtaamisesta hengissä, uhri soittaa apuun poliisin, palokunnan, ambulanssin, panssaroidun spetsnaz-prikaatin ja Jack Bauerin. Pommipukuun sonnustautunut kommando kantaa hädissään pakoon pyrkivän hyökkäykseen valmistautuvan luontokappaleen turvasäilöön. Kesätöissä oleva toimittajaopiskelija tekee tapauksesta paikalliseen ilmaisjakelulehteen artikkelin, jonka kommenttiosiossa järkyttyneet koira-, kissa- ja marsuihmiset vaativat kaikkien käärmeiden kieltämistä ja niiden omistajien teloitusta.

En nyt halua moittia käärmeiden löytäjiä ylireagoinnista. Onhan se huvittavaa, mutta ei kaikkien voi olettaa olevan asiantuntijoita kaikessa. Lisäksi, vaikka löytynyt käärme hyvin suurella todennäköisyydellä ei olekaan myrkyllinen, on ihan fiksua soveltaa käärmeisiin samaa peukalosääntöä kuin sieniin, eli olettaa sen olevan myrkyllinen, jos ei tunnista lajia täydellä varmuudella. Se, mikä minua ihmetyttää, on se silmitön ja idiotistinen viha, jonka tällaiset käärmehavainnot laukaisevat. Muutamia esimerkkejä linkittämäni artikkelin kommenteista (lihavoinnit minun):

Jotain omituista on niissä ihmisissä, jotka tämän tyyppisiä ns. lemmikeitä hankkivat.

Kyllä, olette todella omituisia lemmikkeinenne,… kivoja…??? Oksettavan, inhottavia. Pienten lasten perheessä käärmeitä, sairasta. !

Hoitoon pitäisi laittaa, ja lapset ottaa huostaan.

Hyi helkatti,myrköttömiä ni varmaa..

Olkaa hiljaa ja kuunnelkaa, kun asiantuntija puhuu.

Jotkut rikolliset varsinkin ulkomailla pitävät “lemmikkinä” taistelukoiria (tappajakoiria) omana turvanaan ja tehdäkseen vaikutuksen kanssarikollisiin. Isoja käärmeitä kotonaan pitävät taitavat olla henkisesti samanlaista porukkaa. Sääli lapsia…….

Kuvaliite jäsenhakemuksessani Helvetin Enkeleihin. Ainakin vankilassa pääsin tätä kuvaa näyttämällä istumaan poliisintappajien pöytään ruokalassa.

MIKSI se ällöttävä käärme oli vanhustentalon pihassa?????????Et taida tietää että voi olla vanhuksia jonka askeleet ovat jo hidastuneet,eikä hän pääse pakoon myrkyllistä käärmettä!!!!! Äläkä väitä että on vaaraton,sellasta käärmettä EI olekaan,miksi se siellä oli?Kieroutunutta porukkaa luikeroitten pitäjät,muuttusko ääni kellossa kun se puris sua itteensä.Kakarat tervetulleita..haloo..

Käärmeitä, niitä myrkyllisiäkään, ei tarvitse paeta, vaan riittää, ettei mene tökkimään. Nisäkäspedot saattavat "hätyytellä" ihmisiä, mutta käärmeen maailma on paljon yksinkertaisempi, ja siellä olennot jakautuvat kahteen kategoriaan: saaliisiin ja saalistajiin. Saaliiksi lasketaan kaikki käärmettä itseään niin paljon pienemmät otukset, että se saa nieltyä ne kokonaisina. Kaikki suuremmat ovat saalistajia, ja niiltä käärme pyrkii pakoon ja puree vain, jos pakoyrityksistä huolimatta joutuu kosketusetäisyydelle.

Schlegelin puukyy: ei kannata käpälöidä, vaikka hieno onkin.

Viljakäärme: tohtii paijata.

Ihminen, joka pitää käärmettä lemmikkinään on ihan varmasti hyvin erikoinen persoona. ! Pystyykö hän ajattelemaan kanssaihmisten pelkoja, tunteita ym. ? Käärme pitää “säilyttää” suljetussa tilassa niin ettei se pääse ulkopuolisia ihmisiä hätyyttelemään, varsinkaan lapsia, vanhuksia jne.

Järjettömille fobioille ei tietenkään mitään voi, ja on niitä minullakin. Käärmeiden tapauksessa on kuitenkin poikkeuksellista se, että fobiaa pidetään normaalina ja jopa toivottavana tilana. Enpä ole esimerkiksi kuullut kenenkään epäilevän psykopaateiksi niitä, jotka eivät pelkää hämähäkkejä.

Käärme vaan kuvastaa pelkoa, koska ne ovat inhottavia ja yleensä vaarallisia. Ottakaa nyt joku muu lemmikki?

Asioita voi pelätä monesta syystä. Jos ihminen esimerkiksi välttelee kuonokoppaisia koiria, se on vain järkevää varovaisuutta. Jos hän pelkää kissoja, hän on nössö. Jos hän pelkää käärmeitä (jotka Suomessa tappavat vähemmän ihmisiä kuin kissat), se johtuu siitä, että käärme kuvastaa pelkoa. Kunnollinen sosialidemokraattinen kansalainen ei hanki käärmettä, vaan labradorinnoutajan ja lapsille hamsterin. Allergikoille on kilpikonnia, joiden virallinen inhottavuusindeksi on huomattavasti alhaisempi kuin käärmeiden.

Aineiston pohjalta voimme myös havaita vahvan korrelaation käärmevastaisuuden ja välimerkkien oikeaoppisen käytön vastaisuuden välillä.

Myönnetään, että kyllä tavallisellakin lemmikkikäärmeellä on mahdollista saada itsensä hengiltä. Se tosin vaatii sen, että uhri kietoo käärmeen kurkkunsa ympärille, eli jumalatonta typeryyttä. Sitten on sellaisia tapauksia, kuin vähän aikaa sitten Kanadassa, jossa joku tukehdutti kaksi pikkulasta tyynyllä tjsp. ja lavasti ison pytonin syylliseksi. Tervejärkisten ja ei-itsetuhoisten henkilöiden hoivissa käärmeet kuitenkin ovat sieltä vähiten vaarallisesta päästä.

Tämänkokoisen otuksen hankkimista alle kouluikäisten lasten seuraksi kannattaa toki harkita uudemman kerran.

Minä otin lemmikiksi käärmeen, Porstuan maskotin Pörrön, koska ne ovat eläimistä kaikkein suloisimpia. Lukuunottamatta tietysti kissanpentuja, mutta ne kasvavat äkkiä aikuisiksi kissoiksi, jotka toki nekin ovat ihania, mutta eivät aivan niin ihania kuin käärmeet.

Emäntä kyllä harasi vastaan, koska pelkää käärmeitä. Hyvin ne kuitenkin ovat jo tottuneet toisiinsa, ja pystyvät olemaan mukavasti samassa huoneessa, kunhan on lasiseinä välissä. Hän oli sitä mieltä, että käärmeet eivät sovellu lemmikiksi, koska kunnon lemmikillä pitää olla neljä jalkaa. Ehdotin sitten kompromissiksi, että ottaisin toiseksi lemmikiksi oikein ison lintuhämähäkin, jolloin molemmilla olisi keskimäärin neljä jalkaa, mutta ei kelvannut sekään.

Theraphosa blondi. Tuollaisen olisin ottanut.

Mutta mikä oli pointti? Tässä on Wikipedia. Lukekaa, klikkailkaa linkkejä ja lukekaa niistä lisää. Voitte palata keskustelemaan käärmeistä sitten, kun tiedätte asiasta jotain muutakin kuin mitä Raamattu sanoo. Samaa ohjetta voi soveltaa myös moneen muuhun ja oikeastaan ihan mihin tahansa asiaan.

Miesten ja naisten eroista: treeni

Joskus alkuvuodesta kopioin emännälle pari jumppavideota. Hiljaa siellä takarivissä, nykyään niitä on sellaisiakin, joilla mies voi treenata menettämättä katu-uskottavuuttaan.

Emäntä sitten kokeili, kun olin aikani suositellut, mutta ei ollut vaikuttunut. Hän teki molemmat putkeen, ja valitteli, että ne olivat liian kevyitä. Ihmettelin suuresti, koska minut ne vetävät yksinäänkin piippuun, ja selitys, että hänellä olisi parempi kunto kuin minulla, on melko epätodennäköinen.

Mysteeri ratkesi, kun pääsin katsomaan vierestä hänen treeniään. En selitä sen tarkemmin, mutta sanottakoon, että se toi kirkkaasti mieleen tämän videon:

(Tänään voi kirjoittaa tällaisia blogauksia, koska flunssaisena joudun muutenkin nukkumaan sohvalla. Pakurikääpää en ole saanut vielä hankituksi, vaikka sellaista joku suositteli kommenteissa edellisen sairastumiseni yhteydessä, koska en ole ehtinyt käydä Pohjanmaalla.)

Hipit ja Hiroshima

Olen vielä sen verran untuvikko näissä blogaushommissa, etten tiedä vielä kaikkia alan niksejä. Opin kuitenkin uutta jatkuvasti, ja mielelläni annan vinkkejä muille samassa tilanteessa oleville.

Mitä tehdä, jos edellisestä päivityksestä on jo aikaa, mutta ei keksi, mistä kirjoittaisi? Etsi jostain typeriä ihmisiä; ne ovat rajaton inspiraation lähde. Mutta mistäs niitä sitten löytää? Lue jotain keltaista lehdistöä, kuten Iltalehteä tai Hesaria. Maailmalla on varmasti tapahtunut jotain niin pöljää, että se saa paatuneimmankin fata- ja nihilistin köhimään. Mutta entäs jos on hiljainen uutispäivä? Lue sitten lehdestä kolumneja. Hiljaisina uutispäivinä lehdet pitävät kansan verenpainetta yllä laittamalla jonkun riivinraudan meuhkaamaan siitä, kuinka paska tyyppi lukija on ja kuinka riivinrautaa kavereineen sorretaan, tai vähintäänkin nolottaa kuulua samaan viiteryhmään lukijan kanssa. Mutta entäs jos kolumnistiksi onkin päässyt lipsahtamaan joku järkevä? Silloin kannattaa valita jokin uutinen ja mennä sen kommenttiosioon. Viimeistään siellä aukeaa sellainen jumalattoman typeryyden maailma, että ongelmana on enää vain se, miten kaiken ketutuksen saa mahtumaan internettiin. Periaatteessa mikä tahansa uutinen käy, joskin tietyt aihepiirit vetävät enemmän typeryyttä puoleensa kuin toiset. Niiden selvittäminen jätetään kotitehtäväksi.

No mutta mitäs tällä kertaa? Kolumnisti on erehtynyt väittämään, että Hiroshiman ja Nagasakin ydinpommitus ei ollut Holokaustiin verrannollinen silmitön massamurha, vaan sillä oli strateginen merkitys ja siitä seurasi jotain hyvääkin. Koska Suomen aseistakieltäytyjäpiireissä vuonna 2013 tiedetään parhaiten, miten Tyynellämerellä vuonna 1945 olisi pitänyt sotia, kolumnin kommenttiosio on täyttynyt raivokkaista vastalauseista.

Nyt aion käydä argumentti kerrallaan läpi sen, miksi ydinaseiden jälkikieltäjät ovat väärässä. Yleensä tällaisissa tapauksissa poimin argumentin taustalla olevan ajatuksen ja muotoilen sen itse ytimekkääseen muotoon, mutta tällä kertaa ajattelin, että käytän suoria lainauksia tuon kolumnin kommenteista. Sen verran stereotyyppistä hippeilyä siellä.

Katsotaanpas. Erään mielestä uhkailu toimisi paremmin kuin teot:

Pommien tehoa ja tuhovoimaa olisi voitu esitellä viholliselle sen omalla meri- tai maa-alueella, mutta ilman kymmeniä tuhansia ihmisuhreja.

Amerikalla oli aseuraania kahteen pommiin. Ensiksi pommitettiin Hiroshimaa, mutta Japani ei vielä antautunut, koska siellä ei uskottu, että jenkeillä olisi ollut enempää kuin yksi pommi. Piti siis pommittaa myös Nagasakia, jolloin japsit alkoivat uskoa, että arsenaalia ja pokkaa löytyy vaikka koko Japanin tasoittamiseen, ja että Tokio on seuraavana listalla.

Ilmeisesti kumminkin uhriton demonstraatio olisi pelottanut enemmän. Seuraavat kaksi tulevat tyypiltä, jonka mielestä on jotenkin outoa, että sodassa kuolee siviilejäkin:

Miksi kukaan kävisi armeijoja vastaan sotaa, jos siviilejä tappamalla saisi paremman lopputuloksen?

Siviilejä tappamalla pääsee parempaan lopputulokseen juuri siksi, koska siviilien suojelemisen katsotaan olevan yksi sodan tärkeimmistä päämääristä. Sotilaista ei ole niin suurta lukua, koska ilmeisesti sotilaat ovat sotaan syyllisiä, kun antoivat itsensä tulla määrätyksi sotimaan. Jos oma armeija ei voi pitää vihollista poissa siviilien kimpusta, tuhoa ei voi välttää muuten kuin antautumalla. Armeijoita vastaan käydään sotaa juuri siksi, että pidettäisiin vihollisen sotilaat poissa omien siviilien kimpusta.

Mitä jos kaikki käyttäisivät ydinpommia ristiin toistensa tuhoamiseksi eli "voittamiseksi"? Voittojuhlat jäisi juhlimatta, ehkä?

Sokeakin kana löytää jyvän. Juuri tuon pelko (ja siis ydinaseiden olemassaolo) on keskeisin syy, miksi kolmatta maailmansotaa ei käyty jo 60-70-luvuilla.

Japani olisi antautunut jo moneen otteeseen jos antautumisvaatimus ei olisi ollut ehdoton.

Yleensä jos totalitaristinen roistovaltio lähtee rakentamaan imperiumia kaikkien naapuriensa kustannuksella ilman sen kummempaa syytä kuin vallanhimo, sen antautuminen vaaditaan ehdottomana. Tämä siksi, että saadaan siivottua hallinnosta pois kaikki totalitaristiset imperialistit, etteivät ne aloita koko touhua alusta heti, kunhan saavat uuden armeijan rakennettua. Saksakin olisi antautunut moneen kertaan, ellei antautumista olisi vaadittu ehdottomana, mutta en muista kuulleeni kenenkään valittaneen siitä, että sotaa jatkettiin niin kauan, että saatiin syöstyä natsit vallasta.

Atomipommit eivät olleet tarpeellisia sodan päättymiselle. Tokio oli täysin tuhoutunut palopommituksissa. Yokohama oli tuhottu, samoin [pitkä lista kaupunkeja] - kaikki raunioina. Atomipommeilla jatkettiin jo voitettua sotaa täydellisen siviilituhon doktriinilla.

Eivät ne pirulaiset silti suostuneet antautumaan, vaan sodan lopettaminen olisi vaatinut miehityksen. Ydinpommituksissa kuoli parisataatuhatta siviiliä; miehityksessä olisi kuollut helposti paljon enemmän jenkkisotilaita, vielä enemmän japsisotilaita, ja varmaan siinä joku siviilikin olisi kuollut.

USA:n armeija myöntää haavoittuneelle tai kaatuneelle sotilaalle purppurasydämen, tämännäköisen prenikan:

Kun maihinnousua Japaniin suunniteltiin, armeija tilasi niitä varastoon tarvittavaksi katsomansa määrän. Se määrä olikin sitten niin suuri, että vuoden 1945 jälkeen heidän ei ole tarvinnut tilata niitä lisää, vaan tänäkin päivänä haavoittuneille jenkkisotilaille myönnettävät purppurasydämet ovat Japanin sodan peruja.

Sitten onkin vuorossa jokaisen sotakeskustelun kiintiöidealisti:

Ydinpommi on pelkästään paha. USA teki väärin kun se pudotti atomipommit Hirosimaan ja Nagasakin. USA ei saa ikinä sitä syntiä pestyä pois kasvoiltaan. Japaniin tehtyjä ydiniskuja ei voida puolustaa millään järjellisillä syillä. Se on faktaa. ... Millainen maa siis USA on? Kysyn vaan?

Ydinpommi on äärimmäinen paha, joten sillä tapetut ovat kuolleempia kuin luodilla tai fosforipommilla tapetut. Siitäkin huolimatta, että ydinpommia käyttäessä joutuisi tappamaan pienemmän määrän ihmisiä kuin muilla keinoin. Myös Amerikka on äärimmäinen paha, joten mikään, mitä se tekee, ei ole hyväksyttävää. Tulisipa Neuvostoliitto takaisin. Sillä oli vain rauhan ydinpommeja.

Joku on miettinyt motiiveja syvällisemmin:

Toinen syy miksi ydinpommit pudotettiin oli että haluttiin näyttää Yhdysvaltojen mahti Neuvostoliitolle ja estää kommunismin leviäminen euroopassa ja aasiassa. Ajankohtakin oli tarkkaan harkittu koska Neuvostoliitto oli juuri lähestymässä Japania, eivätkä Amerikkalaiset halunneet kommunismin vaikutusalueen leviävän Japaniin.

Vaikea ymmärtää että ydinpommi olisi edes jollain tasolla ollut hyvä paitsi Yhdysvaltojen omien tarkoitusperien ajamisessa.

Varmasti jenkeillä oli tuollaistakin taka-ajatusta, ja se ehkä osaltaan vaikutti siihen, että Neukkujen Euroopanvalloitus jämähti toisen maailmansodan loppulinjoille, eikä ydinaseita tarvinnut lähteä testaamaan käytännössä silloin 60-luvulla. Se oli siis hyvä paitsi Yhdysvaltojen omille tarkoitusperille, myös muille länsimaille sekä Japanille, joka siis kärsi tappion, mutta ei sentään joutunut kärsimään kommunismista.

Huomaatko kuinka naurettava rinnastus on väittää, että ihmisten tappamiselle eri muotoisilla pommituksilla ei ole vaihtoehtoja?

Niin no, onhan niitä vaihtoehtoja. Vaikkapa se, että oltaisiin oltu provosoitumatta Pearl Harborin iskusta ja annettu japsien rauhassa rakentaa omaa kolmatta valtakuntaansa ja tappaa kiinalaiset sukupuuttoon, ja miettiä asiaa uudestaan sitten, kun chi-ha-kolonnat jyräävät Los Angelesin kaduilla. Joskus pommittaminen nyt vain on annetuista vaihtoehdoista kaikkein vähiten huono.

Tiedättekös muuten, mitä yhteistä on ydinpommilla ja Vesivehmaan jenkalla?
Vihje löytyy toisesta säkeistöstä:

Kirja-arvostelu: Suzanne Collins - Nälkäpeli 3: Matkijanärhi

Aikaisemmin arvostelin tänne Nälkäpeli-trilogian ensimmäisen ja toisen osan, ja nyt on vihdoin kolmannen vuoro.

Kirjat ovat minulla lainassa siskoltani, kuten olen maininnut. Kaksi ensimmäistä hän luki suomeksi, mutta innostui niistä niin kovasti, ettei malttanut odottaa viimeisen kääntämistä, vaan hankki sen alkuperäiskielellä. Vähän hölmöltä tuntuu nähdä mielikuvituksellinen scifisanasto alkuperäismuodossaan, kun on tottunut käännöksiin, mutta ei se mitään.

Alkuasetelmassa päähenkilö Katniss evakuoidaan suoraan viimeisimmän nälkäpelin areenalta tuhotuksi luullulle 13. vyöhykkeelle, jossa salainen sotilastukikohta on vuosikaudet valmistautunut sotaan. Katnissin taistelutoveri ja friendzone-jumittaja Peeta jää pääkaupunkilaisten kynsiin kidutettavaksi ja aivopestäväksi. Heidän kotivyöhykkeensä pommitetaan tuhannen paskaksi, ja vain muutamat tuttavat ja sukulaiset pääsevät hengissä turvaan.

Vyöhykkeet haluaisivat nousta sotaan pääkaupunkia vastaan. Kukaan ei vain oikein tunnu tietävän, mitä pitäisi tehdä ja miten ja millä resursseilla. Vyöhyke 13 päättää auttaa, ja Katnissille on varattu keskeinen rooli kapinan kansikuvatyttönä, jonka tehtävänä on esiintyä televisiossa taistelujen melskeessä iskulauseita viljellen, ja Jeanne d'Arcin tyyliin kerätä kansa yhteisen tavoitteen taakse.

Kun ensin ollaan aikansa remuttu vyöhykkeillä, päästään hyökkäämään itse pääkaupunkiin. Ansoitetut kadut aiheuttavat huolia ja tappioita, mutta nälkäpeleissä asiaan tottunut Katniss on tilanteen tasalla. Häntä eivät tavalliset sotatoimet kiinnosta, vaan hänen tavoitteenaan on livahtaa kaupungin läpi ja päästä omakätisesti tappamaan presidentti. Lisähaastetta tuovat Peeta, joka on aivopesty luulemaan Katnissia viholliseksi, ja 13. vyöhykkeen kieroileva presidentti, jolla on omat suunnitelmansa maan tulevaisuuden varalle.

Tarina huipentuu verilöylyyn, jossa vain harvat Katnissin ystävät pysyvät hengissä ja vielä harvemmat pysyvät ystävinä. Loppuratkaisu on pääosin looginen, mutta silti ei täysin ennalta-arvattava.

Kirja on - varsinkin jälkimmäiseltä puoliskoltaan - suoraviivaisempaa toimintaa kuin aiemmat osat, ja vaikka niissäkään ei väkivaltaa turhanpäiten siloiteltu, tämä menee paikoin ihan splatteriksi. Katnissista, joka aiemmin murehti, onko oikein pudottaa itsepuolustukseksi tappaja-ampiaisia verenhimoisten kilpakumppanien niskaan, on nyt kehittynyt kylmäverinen lahtari.

Neljä pistettä viidestä. Asiameininki, joskin välillä tarina etenee vähän turhankin ylimalkaisesti ja suoraviivaisesti.

Universumin korjausliike

Jokainen varmasti tietää sen ilmiön, että tulojen suuruus ei vaikuta käytettävissä olevan rahan määrään. Tarkoitan sitä, että tilipäivän aattona saldo näyttää yhtä pyöreää nollaa niin työuran alussa kuin vuosien päästäkin, vaikka ikä-, indeksi- ja hyvä tyyppi -korotukset olisivat kasvattaneet kuukausiansioita kymmenillä prosenteilla.

Looginen selitys olisi inflaatio ja veroluokan muutos, mutta ne eivät selitä koko totuutta.

Itse asiassa 400 euron opintotuellakin elää suurin piirtein yhtä mukavasti kuin tonnia tai paria suuremmalla palkalla, vaikka isompikin palkka tulee syötyä loppuun. Tätä voisi yrittää selittää sillä, että pienillä tuloilla tulee katsottua tarkasti, mihin rahansa pistää, kun taas tulojen kasvaessa saattaa tiedostamattaan tehdä enemmän heräteostoksia ja valita kalliimpia vaihtoehtoja, koska "onhan meillä varaa". Myös mukavan elämän määritelmä riippuu täysin siitä, mihin on tottunut.

Tuo on uskottava selitys, mutta olen jo pitkään epäillyt, että se on väärä. Olen ollut varma, ettei ilmiö riipu ihmisistä, vaan kyseessä on universaali luonnonlaki. Vastikään sain epäilyilleni varmistuksen.

Kevääseen asti elin ylläkuvatulla tavalla yksikseni. Sitten teimme emännän kanssa muutoksia asumisjärjestelyihin, minkä seurauksena asumiskustannukseni laskivat parilla sadalla eurolla, ja minulle alkoi jäädä rahaa säästöön. Tämä aiheutti universumiin anomalian, joka jatkuessaan olisi voinut vaarantaa kaiken olevaisen. Tarvittiin korjausliike.

Ja korjausliikehän tuli. Vasta saamieni tietojen mukaan työvuoroni todennäköisesti vähenevät lähiaikoina viidestä neljään viikossa, minkä väistämättömänä seurauksena kuukausiansioni laskevat sopivasti tuon tällä hetkellä säästöön jäävän rahasumman verran.

Voin taas nukkua yöni rauhassa.

Mihinkään mitenkään liittymättä, isäni pyydysti Peräseinäjoella 5-senttisen ristihämähäkin. Eikö ole hieno?

Huora se olen minäkin

Rakastettu oikeusministerimme Anna-Maja Henriksson puuhastelee pitkästä aikaa lempipakkomielteensä, maksullisen seksin kieltämisen kanssa. Anna-Majan edellinen vierailu Porstuassa on vielä tuoreessa muistissa: silloin hän oli sitä jännää mieltä, että pakkoruotsia pitää entisestäänkin lisätä, koska suomen kilpailukyvyn elvytys tarvitsee kielitaitoisempia kansalaisia.

Nyt, kuten usein aikaisemminkin, Anna-Maja haluaa tutkia, olisiko mahdollista kieltää seksin osto kokonaan. Varmaan hänelle on ennenkin selitetty, että ei ole, mutta ihmisen poliittinen muisti on lyhyt. Tällä kertaa kieltovietin laukaisi mahdollisuus, että mies ei saa tuomiota käyttäessään seksiorjaa, jos ei tiedä tämän olevan seksiorja. Niin, seksin osto ihmiskaupan uhreiltahan on siis jo kielletty. Naispoliitikoillemme ei riitä korjausliikkeeksi siirtyminen keskieurooppalaiseen malliin, jossa tuomio napsahtaa tuossa tilanteessa selittelyistä huolimatta, vaan pitäisi ottaa käyttöön ruotsalainen malli, jossa seksin ostaminen on kokonaan kielletty, ja jonka mukaisella logiikalla voitaisiin myös kieltää autojen myyminen, koska jotkut ajavat kännissä.

(Kuulin muuten joskus, että heti kun seksin osto kiellettiin Ruotsissa, eläinlääkärien hoidettavaksi alkoi yhtäkkiä tulla moninkertainen määrä lemmikkejä, jotka olivat joutuneet seksuaalisen väkivallan kohteiksi. Epätoivoiset ruotsalaismiehet olivat puutteessaan ruvenneet köyrimään koiriaan. En nyt muista lähdettä, joten ei ole pakko uskoa.)

Objektiivisia ehdotuksia on turha odottaakaan, kun katsoo, kuinka kirkkaasti tutkijoiden ideologia ja asenne paistaa artikkelista läpi.

He suosittavat, että seksin ostaminen kiellettäisiin Suomessa kokonaan, jotta seksikauppaa ylläpitävään kysyntään voitaisiin puuttua nykyistä tehokkaammin ja selkeämmin.

Seksikauppaa ylläpitävä kysyntä ei johdu siitä, että seksiä voi ostaa, vaan siitä, että miehet haluavat seksiä. Ostokielto ei siis auta, vaan jos kysyntään halutaan puuttua, se edellyttää laajamittaisia pakkokastrointeja.

Niemen ja Aaltosen mukaan seksin oston täyskieltoa olisi selkeämpää noudattaa ja valvoa kuin nykyistä osittaista kieltoa. Se myös loisi nykyistä lakia paremmin seksikaupan vastaista asenneilmapiiriä.

Lainsäädännön tarkoitus ei siis ole vain vahtia, että ihmiset ovat kunnolla, vaan myös muokata ihmisten mielipiteitä tutkijoiden omien mielipiteiden suuntaan.

Tutkijat huomauttavat myös, että Suomeen tulevien naisten kotouttamiseen tulisi kiinnittää nykyistä enemmän huomiota.

Tutkijoiden puoluekantaakaan on tuskin vaikea arvata.

Mutta miksi seksinostokielto on Anna-Majalle ja hänen tutkijakavereilleen niin henkilökohtaisen tärkeää? Todellisia syitä on kaksi: ensinnäkin feministiseen teoriaan kuuluu, että naiset ovat aina uhreja ja miehet hyväksikäyttäjiä. Siksi on väärin, että miehet saavat maksua vastaan tai ylipäätäänkään seksiä. Ilmaisseksiä ei tietenkään voi kieltää, mutta vähimmäisvaatimus on, että miesten pitää nähdä vaivaa miellyttääkseen naista, eikä soidintansseja saa ohittaa kauppasopimuksilla. Rumilla miehillä ei tietenkään ole lupaa seksiin.

Toinen syy on parasta esittää vertauskuvallisesti. Oletetaan, että ravintoloitsija A myy naudan sisäfilettä. Hinta on kova, mutta koska laatukin on korkea, asiakkaat ovat tyytyväisiä. Samaan aikaan ravintoloitsija B:llä on vaikeuksia saada edes alennuksella kaupaksi kuukauden vanhoja vesirottia, jotka hän erehtyi ostamaan tukkukauppias Д:n samaran peräkontista. Tässä tilanteessa ravintoloitsija B:lle saattaa tulla mieleen, että oma bisnes lähtisi paremmin luistamaan, jos naudan sisäfile kiellettäisiin.

Näitä asioita ei voi kuitenkaan suoraan myöntää, joten ostokiellon kannattajilla on vakiomuotoisia tekosyitä, joista käyttöön valitaan kulloinkin parhaiten sopiva. Käydäänpä ne tässä nyt läpi.

1. Suomeen tuodaan maailman ääristä kielitaidottomia naisia, joita pidetään lukkojen takana seksiorjina.

Jotain tarttis tehrä. Tosin ihmiskauppa, paritus ja seksin osto ihmiskaupan uhreilta on jo kielletty, joten epäselväksi jää, miten näitä naisia auttaa kielto ostaa seksiä muilta.

2. 14-vuotiaat pissikset notkuvat kauppakeskuksissa tarjoamassa seksiä vastineeksi vaatteista ja kännyköistä.

Paska juttu. Tosin seksin osto alaikäiseltä ja seksi alaikäisen kanssa ylipäänsä on jo molemmat erikseen kielletty, ja veikkaanpa, että rangaistus näiden lakien rikkomisesta on kovempi kuin nyt suunnitteilla olevan kiellon rikkomisesta tulisi olemaan. Ks. kohta 1.

3. Prostituutio on hyväksikäyttöä, vaikka asianosaiset eivät sitä itse tajuaisikaan.

Voi olla. Tosin jos alan yrittäjä voi ilman koulutusta ja hyvin pienillä alkuinvestoinneilla päästä tuntipalkoille, joista Fortumin johtoportaan ulkopuolella yleensä vain haaveillaan, voidaan kysyä, että kumpi osapuoli siinä on se hyväksikäyttäjä.

4. Haluaisitko, että oma tyttäresi ryhtyisi huoraksi?

No en, mutta en erityisemmin toivo potentiaalisten tyttärieni rupeavan siivoojiksikaan, mutta ei se silti tarkoita, että minulla olisi mitään siivoojia vastaan, saati että vaatisin heidän ammattikuntansa lakkauttamista lain voimin.

5. Käytkös itse huorissa, jos sinulle on niin tärkeää, ettei sitä kielletä?

Päästään aika mielenkiintoiseen yhteiskuntamalliin, jos lähdetään siitä, että kaikki kielletään, mitä ei ole erityistä syytä sallia. Tuolta poliittiselta suunnalta sitä on toki totuttu odottamaan. Ei, minua henkilökohtaisesti ei kiinnosta, kielletäänkö seksin osto vai ei. Tosin tuolla logiikalla voidaan kieltää monta muutakin asiaa, esim:

- hupparit
- golf
- sohvat, joita ei olla verhoiltu mustalla nahalla
- punaviini
- Linux
- jääkiekko
- kahvi
- ruotsinkieli
- lenkkeily
- koirat

- naisten autoilu

- light-limut
- kuiva omenasiideri
- mieto kastike kebabissa
- Battlefield-sarjan pelit (paitsi Bad Company 2)
- buddhismi
- IT-tuki (palvelujen tarjoaminen sallituksi, mutta ostaminen rangaistavaksi)
- death-, speed- ja black metal
- dubstep (kuolemanrangaistuksen uhalla)
- kvanttimekaniikka
- vähemmistöjen kansalaisoikeudet

Ja paljon muuta. Tarkennuksia voi kysyä kommenteissa. Mitään noista en harrasta/käytä muuten kuin äärimmäisissä poikkeustilanteissa, ja muutkin pärjäisivät aivan hyvin ilman, joten kieltolistalle vaan. Vihervasemmistolaisten poliitikkojen päästämisen ministereiksi tai ylipäänsä asemiin, joissa on minkäänlaista valtaa, voisi oikeasti kieltää sen haitallisen yhteiskunnallisen vaikutuksen vuoksi.

6. Prostituoidut ovat yhteiskunnan vähäosaisimpia, joiden on pakko tehdä inhottavaa ja ihmisarvoa alentavaa työtä henkensä pitimiksi.

Nythän vasta päästiinkin jännän äärelle ja kirjoitukseni otsikon selitykseen. Koska Suomessa on sen verran antelias sosiaalitukijärjestelmä, todellisuudessa vaihtoehdot eivät ole itsensä myyminen tai nälkäkuolema. Vaihtoehdot ovat itsensä myyminen, matalapalkkaiset hanttihommat tai työttömyysturvalla kituuttaminen. Totta on, että itsensä myyminen voi joillekin olla noista kolmesta houkuttelevin vaihtoehto, koska sillä saa eniten rahaa suhteellisen vähällä vaivalla.

Mutta entäs vähäosaiset miehet? Heillä on vain kaksi vaihtoehtoa: matalapalkkaiset hanttihommat tai työttömyysturvalla kituuttaminen. Tähän verrattuna naisille tarjoutuva prostituutio ei ole pakko, vaan lisämahdollisuus. Jossain kehitysmaassa tilanne saattaa olla erilainen, mutta siihen ei Suomen lainsäädäntö vaikuta.

Thaimaa on sentään tasa-arvoinen tuossa suhteessa.

Mutta prostituutiota ei kuulemma tule sallia, koska ei siitä kukaan tykkää, ja se alistaakin ihmistä. Entäs sitten minä? En tässä aio kertoa mitä teen, koska olen päättänyt, etten puhu työasioista täällä. Kerrottakoon kuitenkin, että palkkani on huono, eikä minulla ole mitään kutsumusta tai edes kiinnostusta työnkuvaani kohtaan. Teen sitä siis ainoastaan henkeni pitimiksi. Työni on n. 90-prosenttisesti aivoja kuormittamatonta fyysistä suorittamista, ja se on myös ihmisarvoa alentavaa, koska minun pitää kohdella asiakkaita ystävällisesti hymyillen silloinkin, kun olisi tyydyttävämpää ja yhteiskunnallisen kokonaisuuden kannalta suotavampaa iskeä niitä rautaputkella ohimoon.

Olen siis kaikilta oleellisilta osin määritelmänmukainen huora. Suuri osa varsinkin nuorista työssäkäyvistä on. Jos siis seksin osto kielletään, samalla logiikalla pitää kieltää työpaikkojen tarjoaminen kaikilla matalapalkka-aloilla. Ei sillä, että henkilökohtaisesti vastustaisin sitäkään.